Kööpenhamina

Kävimme muutaman päivän reissun Kööpenhaminassa. Kummallekaan kaupunki ei ollut ennestään tuttu, ja se olikin se syy miksi tähän matkakohteeseen päädyimme. Olimme perillä viisi päivää, vähempikin olisi riittänyt, tai sitten löysempi tahti, mutta tulipahan nähtyä kaikenlaista.

Ensimmäisenä iltana kävimme tutkailemassa Tivolin. Yhteenkään kieputtimeen emme lähteneet, mutta nähtävää oli silti ihan mukavasti. Lasten ja nuorison kanssa matkaaville ihan ehdoton kohde.

Linnoissa ja palatseissa emme käyneet, vaikka niihinkin olisi ollut mahdollista päästä. Sen sijaan törmäsimme vahingossa Lääketieteelliseen museoon. Tiesimme kyllä että Kööpenhaminassa sellainen on ja se pitikin etsiä käyntikohteeksi, mutta kun sattumalta kävelimme sen ohi liikkuessamme Amelienborgissa, piipahdimme sisään. Museon mielenkiintoisin osa oli ehdottomasti The Body Collected -näyttely, mikä sisältää säilöttyjä ihmisjäänteitä, mm. siamilaisia kaksosia ja erilaisten sairauksien aiheuttamia vääristymiä ja vammoja.

2016_07_15_015

Toinen mielenkiintoinen museo oli Tanskan Kansallismuseo. Esillä oli Tanskan historia esihistoriasta viikinkiaikojen kautta nykypäivään. Kansallismuseossa vierähti pari tuntia, ja enemmänkin sinne olisi aikaa saanut käytettyä, mutta sulkemisajan häämöttäessä piti katseltavaa vähän valikoida.

2016_07_17_016

Kävimme myös tervehtimässä Pientä Merenneitoa ja hänen luojaansa H.C. Andersenia. Ihan vain siksi koska olimme paikalla. Ripley’s Believe It Or Not -museo oli sopivasti Hard Rock Cafen vieressä, ja sen yhteydessä oli näyttely H.C. Andersenin maailmasta, saimme siis samalla reissulla tutustuttavaksi kummia juttuja ja satuja. Nämä ovat myös hyviä vinkkejä käytäväksi jos vähänkin lapsettaa, vaikka lapsia ei mukana olisikaan.

2016_07_15_009

2016_07_15_020

Perinteisten ketjukauppojen lisäksi kaupungissa oli onneksi myös tuntemattomampia putiikeita ja kirpputoreja ja pari rokkivaatekauppaakin. Näistä paras oli Black No 1 ja sen naapurista löytyi vielä Sex Beat Records.. ”Pakollisten” Hard Rock Cafe -paitojen lisäksi tuli ostettua mm. muutama kirpputorilöytövaate sekä yksi korppisormus joka takertui sormeeni Galleri Asdis -nimisestä korukaupasta..

Baarejakin löytyi. Mukavimmat olivat Voodoo Lounge, joka näyttää mainostavan itseään Tanskan pimeimpänä rockpubina, rockbaari Zeppelin ja erittäin viihtyisä irkkupubi Shamrock Inn. Mielenkiintoisin paikka oli kuitenkin The Log Lady Cafe. Piipahdimme teelle ja kahville, ja olimme ainoat asiakkaat. Tanskassa oli kuulemma lomakausi ja siksi kahvila/kuppila oli niin hiljainen. En saanut lupaa ottaa kuvia mutta Googlen kuvahaulla löytyy jotain kuvia sisustuksestakin. Kahvila ei kuulemma varsinaisesti liity Twin Peaksiin, mutta myös sisustuksessa oli hyvinkin paljon twinpeaksmaista fiilistä.

Nälkäänkään emme kuolleet koska vegaanista ruokaa löytyi kun tiesi mistä haki ja osasi kysyä. Myös raakaruokaa oli tarjolla useammassa ravintolassa, mm. Halifaxin vegeburgeri ja RizRazin vegaaninen buffet olivat kunnon nälänpoistajia. Toisaalta hienostelimme SimplyRaw’ssa ja Hafniassa. Jäimme kuitenkin ilman smørrebrødiä, koska niitä ei vegaanisina tullut vastaan. Puistoja kaupungissa on useita, ja viimeisenä aamuna haimmekin aamupalan 42Raw’sta mukaan ja menimme nauttimaan sen Rosenborgin linnan puutarhaan. Tämän jälkeen kävimme vielä katsastamassa Nyhavnin. Turisteja riitti haitaksi asti, mutta kävelykatu oli sen verran idyllinen paikka että sen kesti.

Ihan heti ei tee mieli palata Köpikseen, mutta luulenpa että ohikulkumatkalla tai jostain muusta syystä voi tässäkin kaupungissa vielä viettää päivän tai pari. Käymättä jäi vielä ainakin Luonnontieteellinen museo ja rokkiklubi High Voltage..

Suosittelemme piipahtamaan Kööpenhaminassa, erityisesti ellei siellä ole vielä tullut käytyä.

13774427_1208806779182754_1156819267_n

Mainokset

Meidän Turku

Kesäloma, pakko päästä hetkeksi pois Oulusta. Mietittiin ulkomaitakin, mutta päädyttiin lopulta vain melkein ulkomaille: Turkuun. Itse olen käynyt siellä viimeksi joskus 10 vuotta sitten, Tero vain piipahtamassa. Nyt vietimme siellä 4 päivää ja 3 yötä ja tutustuimme kaupunkiin.

IMAG0965Majapaikkamme oli Birgittalaisluostarin vieraskoti, askeettinen, mutta hyvinkin viihtyisä paikka. Eräs tuttu oli ollut siellä myös joskus yöpymässä, ja sanoi että siellä oli hyvinkin harras tunnelma, ja oikeassa oli. Vieraskodin hiljaisten seinien suojassa ei tehnyt mieli kauheasti resuta. Mutta me emme majapaikkaa tarvinneetkaan kuin lepäämiseen ja peseytymiseen, eli vieraskoti ajoi asiansa paremmin kuin hyvin.

Ensimmäinen päivä meni keskustaa nuuskiessa, toisena päivänä suuntasimme kulttuurin ja historian pariin, kohteina Aboa Vetus ja Turun linna. Näissä kahdessa kohteessa sai hyvinkin päivän kulumaan.

2015_07_26_001
2015_07_26_016
2015_07_26_020
2015_07_26_026
2015_07_26_044
2015_07_26_053
2015_07_26_055
marialinna1

Loput pari päivää kuluivatkin kirpputorien, divarien ja muun shoppailun sekä epämääräisen kulijailun parissa, kiitos ihanien kavereiden jotka opastivat ja kuskasivat. Matkalaukkuun painoa tuli muutamasta kirjasta ja levystä, vaatelöydöistä sekä tuliaisista.

  

Vähän listaa niistä paikoista missä pistäydyttiin, tässä ei ole kaikkia kohteita, vaan osa niistä jotka jäivät positiivisesti mieleen.

Syötävää (vegaanista sellaista):

Pure Foodin – ihan loistava raakaruokapaikka

Anniskelukahvila Tiirikkala – entiseen Artekin myymälään perustettu viihtyisä kahvila

Baan Thai – hyvän ravintolan tuntee siitä että se on täynnä paikallisia..

Delhi Darbar – runsaasti kasvisruokavaihtoehtoja, jotka sai myös vegaanisena, ravintoloiden kama sutra, totesi ystäväni..

Pizzarium – pieni pizzapaikka kauppakeskuksen yläkerrassa, useampi vegaanivaihtoehto

Kirjakahvila – täysin vegaaninen kahvila vanhalla suurtorilla

Juotavaa (enimmäkseen alkoholipitoista):

Panimoravintola Koulu – testattu: Koulu Kesäolut & Koulu Karpalosiideri

Old Bank – testattu: Epic Hop Zombie ipa

Uusi Apteekki – testattu: BrewDog Pumpkin Head ale & Sammel Smith’s Organit Chocolate Stout & Hog’s Back Hazy Hog siideri

Teerenpeli – testattu: Teerenpeli Lempi puolukkasiideri & Laiskajaakko tumma luomu lager

Mallaskukko – testattu: Det Lille Bryggeri Black Chili Lakrids -olut

Rokbar – testattu: inkiväärisiideri (ei jäänyt panimo mieleen..)

Shoppailua (uutta ja käytettyä):

Turun Elokuvadivari – rautatieaseman lähellä toimiva pätevänoloinen leffadivari

Alfa antikva – täältä tekee löytöjä jos vain jaksaa penkoa..

Mimmin kirppis – siisti itsepalvelukirppis, myös runsaasti huonekaluja

Peltola Antikvariaatti – tänne kannatti lähteä, valtavasti kirjoja!

Sammakon kirjakauppa – sarjakuvia ja muutakin kirjallisuutta

Heirol – keittiönörtin unelma..

Vegekauppa – pakkovisiitti juuri ennen lähtöä, tuliaisina itselle vegaanisia herkkuja..

Turku on mukava kesäkaupunki. Positiivista on se että tällainenkin vapaaehtoisesti ruokavammainen löytää hyvin laadukkaita ruokapaikkoja ja oluen ja siiderin ystävä hyvää juotavaa.

paluu arkeen..

kesäloma meni, onneksi kesä ei ihan vielä mennyt. vietin suurimman osan lomastani pääkaupungissa, vaikka sain tehtyä harharetken joensuuhun ja ilosaarirockiin. shoppailua, koirailua, kätköilyä, rentoilua, ihan vain olemista..


lily, kirppu


sigur rós


utelias riikinkukko korkeasaaressa


korkeasaaren kissoja

palattuani sain oskun heti samantien takaisin viettämään city-koiran elämää. olisin ihan hukassa ilman tuota köntystä, karvatassua, töpselinokkaa, jääräpäätä..

viimeisen lomapäivän käytin kirpputorilla törsäämiseen. kaiken muun tarpeellisen lisäksi löysin karttapallon, mistä olen haaveillut jo kauan. vanhempikin olisi kelvannut, tämä lienee jostain 80-luvulta.

reilu viikko töitä takana ja nyt vasta alan pikkuhiljaa saamaan hommista otetta. ajatukset juoksevat jossain ihan muualla eikä niitä meinaa aina saada edes järjestykseen. monta asiaa kesken, ja suurimpaan osaan en pysty edes itse vaikuttamaan. moni asia voisi ahdistaa jos vain antaisin sen tapahtua, mutta haluan käyttää energiani johonkin muuhun kuin vittuuntuneena olemiseen.

en olisi uskonut että nauttisin yksin asumisesta näin kovasti, vaikka siitä joskus olen hankalina aikoina haaveillutkin. välillä toivon että joskus olisi mahdollista jakaa elämänsä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa on hyvä olla. vielä se ei ole mahdollista.

vaikka enhän minä täällä yksin ole. täällä on osku <3

elämyksiä

kävin helsingissä koulutuksessa. ja samalla reissulla pääsin hyvässä seurassa koluamaan heurekan body worlds -näyttelyn. valokuvaaminen siellä oli kiellettyä, jos kamera edes olisi ollut mukana niin sille olisi ollut käyttöä. pitäisi etsiä tietoa miten saa testamentattua oman kuolleen ruumiinsa opetus-/tutkimuskäyttöön, kun mitäs minä sillä enää sitten itse teen. tai joku muu.

enkä edes eksynyt kertaakaan kun singahtelin pk-seudun julkisilla paikasta toiseen. hyvä minä :D

olo on omituisen hyvä. tajusin ettei minua pidättele mikään missään ja saan oikeasti tehdä mitä haluan. jokin aika sitten en vielä uskonut että minusta voisi vielä pitkään aikaan tuntua tältä. ehkä se on kesä, uudet ihmiset, vanhat tuttavat, ystävät, ja vapaus.

kesäloma

päästiin islannista poiskin. kiertoajelulla ei nähty hirveästi maisemia sumun vuoksi, mutta parit upeat vesiputoukset kuitenkin. eikä sieltä voinut lähteä pois ilman islantilaista villapaitaa.

kotimatkalla oulun kone oli 2,5 tuntia myöhässä jonkun vuotavan letkun takia. eräs tuttu oli saattamassa poikaansa koneeseen ja oli seurannut koneenkorjausta. mies oli maannut puutarhatuolissa ja tuijotellut vuoroin moottoria, vuoroin jotain kirjaa, ilmeisesti korjausopasta. myös koneen ohjaamon ikkunalla oli näkynyt kirja poikineen. tämä antaa todella luotettavan kuvan.. kone pysyi kuitenkin ouluun asti ilmassa ja laskeutuikin ihan nätisti. kotona odotti arskanpaistetta ja leikattavaa nurmikkoa, ja hoitolassa kaksi väsynyttä koiraa.

toinen lomaviikko meni tehden ei mitään. ehkä minä vähän jotain yritin, sain siivottua ainakin roskiinmeneviä sukkia ja alusvaatteita pois vaatekaapista. ei se siihen pursuiluun kyllä auttanut yhtään..

sapkowskin haltiain verta luin ennen reissua. ensimmäinen noituri-kirja missä koko kirja oli yhtä ja samaa tarinaa. odotan tälle taas jatkoa, tahdon tietää mitä cirille tapahtuu.. pari harrisin sookie-kirjaa on tullut myös ahmittua. ja peter høegin lumen taju, mistä ei oikein täysin auennut miksi sitä on niin kovin kehuttu.. ehkä se oli liian realistinen, kuitenkin. nyt on meneillään ransom riggsin neiti peregrinen koti eriskummallisille lapsille. oikein mukavaa luettavaa..

vietin muutaman päivän marjapensaissa nyppien mustaviinimarjoja. tällä hetkellä liedellä muhii ensimmäinen satsi mehua valmistumassa. karviaisiakin tulee enemmän kuin viime vuonna, silloin niitä tuli yksi. nyt pensaassa näyttäisi olevan jokunen enemmänkin. ja aronioista voisi myös tehdä jotain mehunkaltaista tuotetta. jos saisi pidettyä itsensä mehuissa ensi talven. jokusen puolukan voisi käydä hakemassa niin voisi ne parit marjapuurot tehdä..

hain ennen lomaa kotikotoa pois taas vähän teinijuttuja. löytyi mm. mapillinen hanoi rocks -aiheisia lehtileikkeitä. ostin toisen arkun niitä varten. nyt on kirjeenvaihto yhdessä ja kaikki muu sälä toisessa arkussa. pengoin läpi myös laatikollisen vanhoja koulukirjoja.. nyt ne on revitty irti kansistaan ja matkalla keräyspaperiksi ja sekajätteeksi. kohtaavat samalla arvoisensa lopun. ainakin ne seiskaluokan ruotsinkirjat jotka tuntuvat aiheuttavan omituisia tuntemuksia myös muille vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin.

aapo on saanut näyttää taas osaamisensa metsäkoirana. eilen syötiin aapon noutamaa hanhea anoppilassa. hyvää oli. poika vain ei osaa uida oikeassa asennossa ja sitä varten ostettiin sille liivit. omituista, että liivien kanssa peräpää toimii ok, mutta ilman liivejä aapo unohtaa potkia takajaloilla. hanhikin oli haettu pystyssä uiden. missä ne liivit silloin olivat? ne olivat unohtuneet rantaan aamulennolla ja joku oli ne sieltä löytänyt ja ottanut mukaansa. toivottavasti liivit pääsevät takaisin kotiin, ettei tarvitse uusia lähteä ostelemaan.

olen onnistunut kehittämään itselleni teellä kofeiiniriippuvuuden. melko mestari.. en tiedä pitäisikö tästä koittaa päästä viikossa eroon, vai alkaa pitämään teetaukoja töissä. ehkä jälkimmäinen on kuitenkin parempi vaihtoehto.. pitää muistaa ostaa sinne vihreää teetä..

vielä 6 ja puoli päivää nautiskelua kesälomasta. tykkään.

ei valaita, mutta tulivuoria

aamulla reippailimme satamaa ja lähdimme valasretkelle. merenkäynti oli aikamoista. lokkeja, lunneja ja yksi hyljekin bongattiin, mutta yhtään valasta emme vain nähneet. nyt meillä on vapaaliput jotka saa käyttää 2 vuoden sisään. katsotaan ehditäänkö toiselle bongausretkelle vai tulemmeko tänne uudestaan..

retkellä meinasi tulla vilu, joten kipitimme takaisin hotelliin. matkalta nappasimme evääksi paikalliset subit Hlöllabátarista. hyviä olivat. evästyksen jälkeen peiton alle lämpimään, päikkärit tulivat myös tarpeeseen.

illaksi olimme sopineet treffit erään sattumalta kaupungissa oleilevan palstatuttuni kanssa ja kävimme ensin syömässä Nonnabitissa ja sitten hetken ihmeteltyämme kävimme katsomassa pari tulivuoriaiheista dokumenttia. dokumentin mukaan 1700-luvulla tapahtunut suuri purkaus saattoi osaltaan aiheuttamassa ranskan vallankumousta. suuret vaikutukset muutaman vuoden välein tapahtuvilla tulivuorenpurkauksilla on ainakin paikallisesti.

testasimme myös pari paikallista pubia. täältä ei saa kunnon siideriä. olutta (muiden) onneksi löytyy..

voiko suklaakakkuun kuolla?

kävelimme perlanille, sieltä oli hienot näkymän reykjavikin ympäristöön. ravintola ei ollut vielä auki, joten emme jääneet sinne syömään niin kuin alunperin olimme ajatelleet vaan tankkasimme kahvilassa suklaakakulla.

ja sagamuseoonkin oli sillä hetkellä jono niin sekin jäi väliin. ostin kuitenkin myssyn. takaisin puikkelehdimme pikkupolkuja alas Oskjuhlidilta. suuntasimme Hallgrímskirkjalle, missä kävimme jo eilen, mutta tällä kertaa kävimme myös sisällä. pientä maksua vastaan pääsee myös torniin mistä on vielä hienommat näköalat ympäriinsä kuin perlanilta.

seuraavaksi suuntasimme kohti satamaa, matkalla piti katsella vähän kauppojakin. 66northin liikkessä meinasi tulla pieniä ostopakkoliikkeitä, mutta vielä hillitsimme itsemme. todella laadukkaita ulkoiluvaatteita, näkyy tosin myös hinnassa.. eräässä kaupassa makoili lattialla kissa. myyjä kertoi sen tulleen edellisenä päivänä hetkeksi köllöttelemään ja palanneen taas. tuosta kaupasta löytyi molemmille villasukkaparit, omat tummanpunaiset ja polvipituiset ja lämpimät.. aivan upeita villavaatteita, -hattuja, -huiveja ja muita asusteita sekä villakankaita ja -lankoja löytyy gaga designilta. jos tykkää pitää yllään jotain vähän näyttävämpää  niin kannattaa ehdottomasti tutustua.

piipahdimme myös reykjavikin valokuvataiteen museossa, siellä esillä oli Berglind Björnsdóttiririn näyttely nimeltä Woman. upeita valokuvia islantilaisista naisista. museo on rakennuksen kuudennessa kerroksessa ja alastullessamme ihailimme islannin valokuvahistoriaa mitä oli ripustettu portaikkoon. samassa rakennuksessa toimii myös reykjavikin kaupunginkirjasto, mutta siellä oli meneillään joku tapahtuma, joten emme käyneet sisällä.

lopulta päädyimme syömään herefordiin. söin ensimmäistä kertaa elämässäni hummeria alkukeiton muodossa. koko ateria oli törkeän hyvä, mutta olin selkeästi liian pienivatsainen kyseiseen ravintolaan. ateriaan kuulunut suklaakakkujälkkäri vei minusta voiton eikä suostunut mahtumaan edes jälkiruokavatsaan. suklaakakkua täällä kyllä osataan tehdä, sitä ei kannata yrittää edes epäillä.