Tänään

Tänään minulle tapahtui asioita joita olin ehkä enemmän vältellyt kuin odottanut. Minulle kerrottiin itsestäni asioita joiden olemassaolon tiesin, mutta en ollut halunnut niitä todeksi, halusin vain haudata ne ja unohtaa, odottaa että niille tapahtuu jotain, ajan kanssa. Mutta nyt päätin katsoa niitä silmiin ja ottaa ne vastaan, tutustua niihin, kinastella niiden kanssa, olla niiden kanssa sinut.

Tänään otin kiinni tunteistani, ajatuksistani ja peloistani. Annoin itseni taas tuntea. Sanoin ajatukseni ääneen. Päästin ne matkaan. Ne eivät kuuluneet haudattavaksi mieleeni ja sieluuni vaan niiden piti päästä vapauteen, siitäkin huolimatta että en tiedä mitä ne saavat aikaan.

Tänään ymmärsin taas vähän paremmin itseäni. Ehkä jotain toistakin.

Tänään tiesin enemmän mitä tahdon. Ja mitä en tahdo.

Tänään otin esille kameran. Hain itseäni kuviin. En löytänyt sitä kuvaa minkä näin päässäni, mutta löysin monta muuta. Tässä on niistä yksi. Ehkä joku näkee minut tässä. Ja kuulee tekstissä joka syntyi ajatuksesta.

Jokainen mahdollisuus
joka lipuu käden ulottuvilla.
Tämä tyhjä vapaus.
Hengitän sitä.
Annan sen tarttua minuun.
Tule ja jaa se
minun kanssani.

Advertisement

Sarvet

Ensimmäiset rivit tähän tekstiin syntyivät keikalla kuunnellessa laulajatarta, joka ei juuri ääntään säästellyt, ja se kuulosti hyvältä. Oli vappuaatto ja olin pukeutunut perinteisesti kokomustiin juhlistaakseni tätä keväistä päivää. Ja koska vappuun kuuluu myös naamiaisperinne, hoidin sen osuuden pistämällä sarvet päähäni. Muistelin kaikkea mitä minulle on sanottu ja mitä olen lukenut. Loppu tekstistä syntyi kuin itsestään.

Aseeni tätä maailmaa ja sen iskuja vastaan olen minä itse. Olen itse oma voimani, tahtoni, rakkauteni ja asenteeni, valoni ja varjoni.

Kuvaan olisin halunnut suoran sivuvalon mutta laiskana tyydyin tähän lopputulemaan. Suora katse riittänee.

Kasvatan mun sarvet.
Teroitan kynnet.
Hion hampaat teräviksi.
Ja koulin mun kielen sanomaan ei.

Luon nahkani.
Etsin itseni sisältäni ja tuon sen esiin.
Näytän sen mitä olen.
Ravistan irti rippeet siitä mitä en tahdo.

*nimetön*

Ensin oli runo. Tein siihen kuvan. Runo ei sopinutkaan kuvaan. Kirjoitin uuden koostaen ylöskirjoittamiani ajatuksenkaltaisia. En tiedä sopivatko nämä vieläkään yhteen. Haluan julkaista tämän siitä huolimatta että se on mielestäni keskeneräinen. Niin minäkin olen.

Hiljalleen se mateli minuun, ihoni alle.
Punoi sydämeni ympärille verkon.
Täytti mieleni.
Ilman varoitusta.
Ilman uhkaa.
Ajatukset hidastavat matkaa.
Vetävät takaisin.
Sydän hukkuu tunteiden painoon.
Muistot sulavat valveeseen.
Herään siihen mikä on totta.

Heijastuksia

Taskulamppu, sokerikko, raksavalo, kamera ja kännykkä. Omakuva käsi ojennettuna silmät kiinni. Kuvan ottaminen ei kuitenkaan ollut yhtä vaikeaa kuin matkani tähän pisteeseen missä nyt olen.

Mitä enemmän päästän irti, sitä vähemmän minusta jää.
Tulevaisuus kuin rikottu peili, paloissa pelkoa ja unelmia.
Sokeana, sydän ja sormet haavoilla kerään heijastuksia.
Ympärilläni vain varjo.

Kipu

Kirjoitin ensimmäisen version runosta tästä jo jokin aika sitten. Etsin sen loputtomasta viestiketjusta ja se muotoutui kuvankäsittelyn lomassa tällaiseksi.

Kuva on yksi niistä, joita kuvasin tyhjän makuuhuoneeni lattialla kamera katosta roikkuen. Viittaukset ristiinnaulitsemiseen ovat sekä tahallisia että tahattomia. Puhelimesta alkoi loppua akku ja minua paleli, joten kuvaussessio ei venynyt kovin pitkäksi. Toteutan vastaavan uudestaankin. Ehkä vähän suunnitelmallisemmin.

Minulle kirjoitettiin viestissä seuraavasti:

On sinulle eduksi ja kunniaksi, että kykenet ilmaisemaan ja sitä kautta varmasti myös käsittelemään tunteitasi luovuuden kautta. Runous on siihen tarkoitukseen ihmeellisen hyvä työkalu, jonka toimivuus hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Kun synkät pilvet kuulevat nimensä mainittavan, ne aikanaan joko hajoavat tai muuttuvat muuksi. Se on ainakin oma kokemukseni.

Halusin luoda tämän kuva+runo-parin sen ensimmäisen jatkoksi. Haluan luoda näitä vielä monta. Koska saan purettua niihin itseäni ja tunteitani jotka tulvivat minusta ulos. Tahdon hajottaa synkät pilvet mielestäni että näen taas jotain muutakin kuin vain ne.

Kipu iskee pettyneeseen sydämeeni.
Sen iskut tulevat läpi suojista joita rakennan
väsymyksestä, harhakuvista,
viinistä, haaveista.
Tuska tunkee läpi kuoresta, jota kehrään
toivottomuudesta ja unohduksen kaipuusta.
Se lopettaa vasta kun olen turta,
kun minua ei enää ole.
Se jatkaa niin kauan kunnes en enää välitä
että sattuu.

 

Rauniot

Kun päähän kipuaa runo ja se vaatii rinnalleen kuvan, ne pitää kirjoittaa ja kuvata.

Näissä raunioissa ei ole mitään elävää.
Suru huuhteli pois uskon, sen mitä oli jäljellä.
Tuska vei mukanaan loputkin sirpaleet, jotka vielä tuhon jälkeen löytyivät.
Piilossa kytevä rakkaus ei syty uudelleen ilman toivon tuulenhenkäystä, jota ei tule.
Tuhkan peitossa lojuu odotus.

Kööpenhamina

Kävimme muutaman päivän reissun Kööpenhaminassa. Kummallekaan kaupunki ei ollut ennestään tuttu, ja se olikin se syy miksi tähän matkakohteeseen päädyimme. Olimme perillä viisi päivää, vähempikin olisi riittänyt, tai sitten löysempi tahti, mutta tulipahan nähtyä kaikenlaista.

Ensimmäisenä iltana kävimme tutkailemassa Tivolin. Yhteenkään kieputtimeen emme lähteneet, mutta nähtävää oli silti ihan mukavasti. Lasten ja nuorison kanssa matkaaville ihan ehdoton kohde.

Linnoissa ja palatseissa emme käyneet, vaikka niihinkin olisi ollut mahdollista päästä. Sen sijaan törmäsimme vahingossa Lääketieteelliseen museoon. Tiesimme kyllä että Kööpenhaminassa sellainen on ja se pitikin etsiä käyntikohteeksi, mutta kun sattumalta kävelimme sen ohi liikkuessamme Amelienborgissa, piipahdimme sisään. Museon mielenkiintoisin osa oli ehdottomasti The Body Collected -näyttely, mikä sisältää säilöttyjä ihmisjäänteitä, mm. siamilaisia kaksosia ja erilaisten sairauksien aiheuttamia vääristymiä ja vammoja.

Toinen mielenkiintoinen museo oli Tanskan Kansallismuseo. Esillä oli Tanskan historia esihistoriasta viikinkiaikojen kautta nykypäivään. Kansallismuseossa vierähti pari tuntia, ja enemmänkin sinne olisi aikaa saanut käytettyä, mutta sulkemisajan häämöttäessä piti katseltavaa vähän valikoida.

Kävimme myös tervehtimässä Pientä Merenneitoa ja hänen luojaansa H.C. Andersenia. Ihan vain siksi koska olimme paikalla. Ripley’s Believe It Or Not -museo oli sopivasti Hard Rock Cafen vieressä, ja sen yhteydessä oli näyttely H.C. Andersenin maailmasta, saimme siis samalla reissulla tutustuttavaksi kummia juttuja ja satuja. Nämä ovat myös hyviä vinkkejä käytäväksi jos vähänkin lapsettaa, vaikka lapsia ei mukana olisikaan.

Perinteisten ketjukauppojen lisäksi kaupungissa oli onneksi myös tuntemattomampia putiikeita ja kirpputoreja ja pari rokkivaatekauppaakin. Näistä paras oli Black No 1 ja sen naapurista löytyi vielä Sex Beat Records.. ”Pakollisten” Hard Rock Cafe -paitojen lisäksi tuli ostettua mm. muutama kirpputorilöytövaate sekä yksi korppisormus joka takertui sormeeni Galleri Asdis -nimisestä korukaupasta..

Baarejakin löytyi. Mukavimmat olivat Voodoo Lounge, joka näyttää mainostavan itseään Tanskan pimeimpänä rockpubina, rockbaari Zeppelin ja erittäin viihtyisä irkkupubi Shamrock Inn. Mielenkiintoisin paikka oli kuitenkin The Log Lady Cafe. Piipahdimme teelle ja kahville, ja olimme ainoat asiakkaat. Tanskassa oli kuulemma lomakausi ja siksi kahvila/kuppila oli niin hiljainen. En saanut lupaa ottaa kuvia mutta Googlen kuvahaulla löytyy jotain kuvia sisustuksestakin. Kahvila ei kuulemma varsinaisesti liity Twin Peaksiin, mutta myös sisustuksessa oli hyvinkin paljon twinpeaksmaista fiilistä.

Nälkäänkään emme kuolleet koska vegaanista ruokaa löytyi kun tiesi mistä haki ja osasi kysyä. Myös raakaruokaa oli tarjolla useammassa ravintolassa, mm. Halifaxin vegeburgeri ja RizRazin vegaaninen buffet olivat kunnon nälänpoistajia. Toisaalta hienostelimme SimplyRaw’ssa ja Hafniassa. Jäimme kuitenkin ilman smørrebrødiä, koska niitä ei vegaanisina tullut vastaan. Puistoja kaupungissa on useita, ja viimeisenä aamuna haimmekin aamupalan 42Raw’sta mukaan ja menimme nauttimaan sen Rosenborgin linnan puutarhaan. Tämän jälkeen kävimme vielä katsastamassa Nyhavnin. Turisteja riitti haitaksi asti, mutta kävelykatu oli sen verran idyllinen paikka että sen kesti.

Ihan heti ei tee mieli palata Köpikseen, mutta luulenpa että ohikulkumatkalla tai jostain muusta syystä voi tässäkin kaupungissa vielä viettää päivän tai pari. Käymättä jäi vielä ainakin Luonnontieteellinen museo ja rokkiklubi High Voltage..

Suosittelemme piipahtamaan Kööpenhaminassa, erityisesti ellei siellä ole vielä tullut käytyä.

Oskun panta

Kävin jokunen viikko sitten Shaman Artsin Altti Veteläisen neulan alla. Varasin ajan jo kuukausia sitten ja ideana oli ottaa tatuointi, jonka aiheena olisi Osku. Pyörittelin mielessäni tassuja ja nassuja ja ties mitä, mutta mikään idea ei tuntunut oikein omalta. Fotorealistinen potretti pyöri mielessä pisimpään, mutta en vain osannut kuvitella sitä käsivarteeni yrityksistä huolimatta, joten sekin ajatus tuli hylättyä siitäkin huolimatta että Altti olisi saanut Oskun elämään ikuisesti ihollani.

Lopulta sain ahaa-elämyksen. Yritin googletella referenssikuvia, mutta en löytänyt oikeastaan yhtään. Tiesin olevani oikeilla jäljillä. Niinpä kuvasin Oskun pannan ja lähetin kuvat Altille.

Eräänä huhtikuisena päivänä istahdin tuoliin ja kuunneltuani useamman tunnin monotonista surinaa, kuva oli valmis. Kun näin lopputuloksen, minusta tuntui siltä kuin panta olisi ollut käsivarteni ympärillä aina.

Hyvinkin monella ensimmäinen reaktio on ”Vyö?”, mutta tämä on niitä juttuja, joita kenenkään muun ei edes tarvitse tajuta kuin minun. Osku on minun voimaeläimeni.

Tämä oli hieman hankala kuvattava, yritän joskus uudestaan tai pyydän jonkun muun sen tekemään..

kämppä

vihdoin sai kämpän valmiiksi, ainakin melkein. nyt on oikea sänky paikoillaan, taulut seinillä, turhan roinat viety ullakolle ja enimmäkseen siistiä.. ei mennyt edes vuotta siinä hommassa. ja juuri kun on saanut tämän asunnon järjestykseen, haaveilen jo uudesta, ihan omasta..

makkari

keittiö

olkkari

kylppäri

kesä!

huomasin että muutosta on tasan kaksi kuukautta. tuntuu kuin siitä olisi pieni ikuisuus. kesäkin tuli. täysillä. juhannus tuli vietettyä pk-seudulla. pääsin vihdoin käymään suomenlinnassa, minne olen halunnut jo pidemmän aikaa. pitkin ja poikin vaellellessa kennollekin tarttui pitkästä aikaa valokuvia, eikä vain räpsyjä.

porkkalanniemeenkin päädyttiin grillailemaan ja katselemaan maisemia. ja löytämään yksi geokätkö. niitä pitää metsästää tänä kesänä enemmänkin..

reilu viikko lomaan.. eikä sitä tule vietettyä kotinurkissa, tai edes lähelläkään oulua..