Autotonta elämää

Muutama viikko sitten Tero myi auton pois. Sillä ajeltiin ehkä kerran viikossa-kahdessa, ja itse en ole ajanut autolla muistaakseni pariin vuoteen. Onhan se kätevä kapine olla olemassa, mutta mietimme myös että onko se sen rahan arvoinen, mitä auton ylläpito maksaa: vakuutukset, remontit, polttoaine, autopaikka, jne. Tulimme siihen tulokseen että ei. Liikkeelle pääsemme jalan, polkupyörällä ja julkisilla, kaupungissa asumisen etuja. Äitini luo on hyvinkin kätevä junailla. Lentokentälle pääsee bussilla, samoin kuin niiden kavereiden luo, jotka asuvat kauempana kuin mitä polkupyörällä jaksaa veivata.

Ainoa hidaste autosta luopumiseen oli tavarankuljetus. Viimeksi jouduin sumplimaan kyydin tikkaille, jotka ostin remonttia ja muutakin käyttöä varten. Vaikka kuljetettava matka ei ollut kuin muutamia kilometrejä, pitkien tikkaiden kuljettaminen bussissa tai polkupyörällä vaikutti liian vaivalloiselta, vaikka olisi varmasti ollut mahdollista. Onneksi Teron äiti astui autoineen kuvaan ja saimme tikkaat kuskattua.

Polkupyörällä saa kuljetettua kaikennäköistä, muun muassa parimetriä korkean vanhan kaapin ainakin muutaman sata metriä, jos niikseen tulee (tästä tullee lisää tarinaa jossain vaiheessa Jotain Omaa -blogiin). Tarakalla on tilava kori ja reppu kulkee selässä. Mutta vähänkään isomman tavaran kuljettaminen on sitten vähän haastavampaa. Siksipä investoin polkupyörän peräkärryyn. Burley Nomad Trailer maksoi ihan kelpo summan rahaa, mutta uskon että se tulee maksamaan itsensä takaisin jo tämän kesän aikana ainakin hyödyllisyydessään. Kärry on myös kevyt, 6,5 kiloa, ja se on helppo pakata läjään säilytystä varten kasaan. Croozer Cargo oli toisena vaihtoehtona mukana loppumetreille asti, mutta Burley voitti painollaan ja sateenkestävyydellään.

Tyhjänä kärryä ei edes huomaa, kunhan muistaa että se on siellä perässä ettei sillä törmäile muun muassa aitaan (*hups*). Kun kärryyn lastasi 20 kiloisen tasoitesäkin, alkoi jo tuntua että perässä on jotain, mutta kun pyörään saa vauhtia, tasaisella ei kärry juuri hidasta. Ylämäessä joutuu sotkemaan vähän enemmän voimalla ettei vauhti hyydy. Luulen että kärry tulee Murheenkryynini kanssa ratkaisemaan ainakin osan kuljetusongemista.

PSX_20180705_204347.jpg

Mainokset

Minimalismia ja kirpputorilöytöjä

Otsikossa on ristiriita. Ehkä vähän tarkoituksellakin.

Katsoimme Joshua Fields Millburnin ja Ryan Nicodemusin dokumentin Minimalism: A Documentary About the Important Things Netflixistä. Mielenkiintoinen dokkari, vaikka keskittyikin Yhdysvaltoihin ja Amerikkalaisen unelman tavoitteluun. Kyllähän ihmiset täällä koto-Suomessakin yrittävät hankkia onnea tavaroiden välityksellä ja omistaminen on tärkeämpää kuin moni muu asia. Molemmat olivat menestyneitä ammateissaan ja tahkosivat rahaa, kunnes eräänä päivänä tajusivat että eivät ole onnellisia. Eikä onnea varsinkaan tuonut se, että oli kaikkien muiden silmissä menestynyt ja varakas, eläminen oli siitä huolimatta rytmittynyt kulkemaan vain tilipäivästä toiseen. Suosittelen katsomaan.

Dokkarin jälkeen olikin sitten hyvä lähteä jaloittelemaan ja käymään siinä sivussa kirpputorilla. Sitä katseli taas vähän eri silmin ympärilleen. En tule lopettamaan kirpparointia ja ikkunashoppailua. Hankintoja pitää kuitenkin harkita ja valikoimaa nuuskia sitä hetkeä varten kun se tarve iskee. Dokumentissakaan miehet eivät lopettaneet kuluttamista, he tekivät sen vain äärimmäisen harkiten eivätkä omistaneet kuin sen mitä oikeasti tarvitsevat. Eivätkä he kehottaneet ihmisiä luopumaan asioista joita he arvostavat ja jotka nostavat heidän elämänlaatuaan.

Alkuun näytti siltä että kirpputorilta tulee lähdettyä tyhjin käsin kotiin. Viimeisessä hyllyvälissä Tero bongasi edellisen hyllyvälin tangosta jotain mitä piti palata katsomaan. Se ei ollutkaan musta, se oli sininen. Ja pieni, hänelle. Minä kiskaisin takin päälle ja totesin että se on siinä. Tumman sinimusta, pitkä nahkatakki jostain 70-luvun syövereistä. Vain yksirivinen napitus, mutta en antanut sen hidastaa. Piste i:n päälle oli Einon Kengän heijastin joka löytyi taskusta. Yritin etsiä tietoa milloin Einon Kenkä olisi perustettu, en toistaiseksi viisastunut sen asian suhteen. Maksoin takista kokonaiset 2,5 euroa. Kiitos sille joka halusi tästä eroon.

Vanha, musta nahkatakkini on jo eläke- tai ainakin korjauslomakunnossa. Annan sille jossain vaiheessa tekohengitystä uuden vuorin muodossa. Viimeksi uusin sen vajaa neljä vuotta sitten. Nyt yritän löytää vielä kestävämpää vuorikangasta.. Sitä odotellessa tämä ukkospilven värinen löytö tulee olemaan ahkerassa käytössä. Harkittu, tarpeellinen hankinta. Minulle. Ajatelkaa mitä haluatte!

takki