Unelmadivaani

Bongasin Tori.fi:stä kivat divaanin ja rahin ja kävimme hakemassa ne kotiin. Divaani on mukavan epäsymmetrinen vänkkyrä, kuulemma alunperin Saksasta ostettu. Myyjä oli verhoiluttanut molemmat itse uudelleen, mutta verhoilu oli tahrainen ja kulunut. Uutta kangasta päälle siis. Oulun Löytö-Pala pelasti, eikä kangas ollut edes kallis.

Pohjan suojakangas pölisi niin että koko olohuone oli ruskeana sen ansiosta, eli ensimmäinen operaatio oli irroittaa ja hävittää pölypesäke, ja kaikki ylimääräiset niitit..

Tein kaavat neulaamalla kertakäyttölakanan kiinni ja piirtämällä leikattavien kappaleiden muodot siihen. Sitten oli vuorossa kaavojen asettelu kankaalle. Olin arvioinut menekin aika hyvin, kangasta jäi loppujenlopuksi n. 30cm suikale.. Ompelu hoitu purkamisen ja kiroilun säestyksellä, kangas kun ei venynyt yhtään ja päällisestä piti saada juuri sopiva. Uusi pohjan suojakangas löytyi liinavaatekaapista: liian pieni musta lakana.

Mutta valmista tuli. Nyt minulla on päheä divaani ja rahi. Hyvä istua ja hyvännäköinenkin vielä kaikenlisäksi. Tarkinta syynäystä verhoilu ei kyllä läpäise, mutta ensimmäiseksi isoksi verhoilutyöksi ihan kylmiltään tämä on kyllä ihan riittävän onnistunut, ja kestän sitä itse katsella.

Divaani + rahi 50e, kangas n. 70e, niittipyssy + niitit n. 30e. Ei kallista, imo.

Mainokset

Meidän ullakko

Sain kuin sainkin otettua pikaisesti ullakostamme kuvat. Sisustus on tällä hetkellä suunnilleen valmis, kunnes se taas elää suuntaan tai toiseen..

Tervetuloa..2016_01_24_006

Keittiö näyttää tältä:
2016_01_24_004
Nörttinurkkaus:
2016_01_24_009
Olohuone nörttinurkan suunnasta:
2016_01_24_010
Olohuone eteisestä:
2016_01_24_012
Makkari:
2016_01_24_014
Makkari toisesta suunnasta:
2016_01_24_015
Kylppäri:
2016_01_24_016

kämppä

vihdoin sai kämpän valmiiksi, ainakin melkein. nyt on oikea sänky paikoillaan, taulut seinillä, turhan roinat viety ullakolle ja enimmäkseen siistiä.. ei mennyt edes vuotta siinä hommassa. ja juuri kun on saanut tämän asunnon järjestykseen, haaveilen jo uudesta, ihan omasta..

makkari

keittiö

olkkari

kylppäri