Koti ilman elämyksiä?

Ei ole kovin kauaa kun sisustussuunnittelijanakin tunnettu Teuvo Loman haukkui suomalaisten kirjahyllyt rumiksi ja sisustukseen sopimattomiksi. Uudestaan tämä aihe tuli mieleeni, kun seurailen Facebookissa KonMari Suomi -ryhmää ja siellä jotkut ryhmän jäsenet ovat kehuneet ”konmarittaneensa” kaikki kirjansa, levynsä tai elokuvansa. Mutta miksi? Tavaraa tursuilevasta asunnosta pitääkin vähentää tavaraa, että siellä olisi tilaa elää ja että se tuntuisi enemmän kodilta. Tässä kohti kuvaan astunee priorisointi.

Mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja kaipaa elämäänsä. Onko se tyhjiä seiniä ja tyhjiä tasoja ja siisteyttä, vai olisiko vaihtoehtona taide, kulttuuri, elämykset ja viihde, joihin voi palata yhä uudelleen? No, toivottavasti ne ihmiset, jotka ovat hävittäneet nämä omasta kodistaan, ovat ahkeria kirjastonkäyttäjiä. Tai ehkä he eivät edes kaipaa näitä asioita, mitä minä en taas ymmärrä. Mutta se on sitten minun henkilökohtainen ongelmani. Samoin kuin se, että olen aina muuttaessani joutunut kuskaamaan useita painavia laatikoita enemmän uuteen kotiin. Olen kuitenkin sen valmis kärsimään että saan pitää elämyskokoelmani. Lisäksi minusta tuntuu että ilman kirjoja kodista puuttuu jotain. Tämän huomaan myös käydessäni sellaisten ihmisten luona joilla ei ole kirjoja, en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua..

DSC00664

Kirjahyllystämme löytyy 11 hyllymetriä kirjoja. Aikaisemmin niitä oli vielä enemmän, mutta olen pistänyt kiertoon mm. Kaari Utriot, koska en usko että jaksan lukea niitä toistamiseen, puutarhakirjat, koska asunnossamme ei tällä hetkellä ole edes parveketta ja pitkän rivin keittokirjoja, koska ruokavalioni on muuttunut eikä niissä ollut minulle enää käyttökelpoista tietoa.Tunnustan olevani bibliofiili ja kirja on sisältönsä lisäksi minulle myös kaunis esine. Kirjahyllyni ei olisi täydellinen ilman Draculaa, Hyviä enteitä, Näkijän taru -trilogiaa, Tarua sormusten herrasta, Unohdettuja jumalia ja Noidan käsikirjaa. Eilen istuin sohvalla, soimassa ollut cd-levy oli päässyt loppuun, valaistuksena vain ulkoa kajastavat kaupungin valot ja lepuutin silmiäni katsellen kirjojen selkämyksiä. Ja tiesin, että nuo kaksi mustaa hyllyä sisältävät tarvittaessa viikkotolkulla rentoutumista ja pakoa todellisuudesta.

DSC00662

Elokuvia löytyy 3 hyllymetriä, kaikki harkittuja ostoksia. Sellaisia leffoja jotka voi katsoa useampaankin kertaan. Kirpputoreja kierrellessä tulee pengottua myös elokuvatarjonta, samoin kuin kauppojen alelaarit, joista leffoja voi ostella eurolla-muutamalla. Mutta jos elokuvan on todennut korkeintaan keskinkertaiseksi, ei se omaan hyllyyn päädy.

Cd-levyjä meillä on 5 hyllymetriä, käytännössä satoja levyjä. Minua kaduttaa että olen aikoinani luopunut joistakin levyistä koska ”en enää kuuntele näitä”. Ja nyt niitä on ikävä. Osan olen haalinut takaisinkin, jos olen löytänyt. Kaikkia ei enää edes löydä, ainakaan halvalla.Vinyyleitä on vasta vajaa puoli metriä, määrä lisääntyy jatkuvasti.

Edellisessä elämässäni opin kuuntelemaan Mike Oldfieldia ja Tubular Bells III on mielestäni yksi taidokkaimmin tehdyistä albumeista koskaan. Olen äärimmäisen harvoin kuunnellut sitä mp3-muodossa. Cd-versio sen sijaan soi useinkin ja opin tuntemaan ja kuulemaan pikkuhiljaa lisää ääniä ja kerroksia äänimaisemassa. Pari vuotta sitten levystä julkaistiin uusintapainos 180g vinyylinä ja tietysti sen hankin, koska se cd-versio ei uuteen elämään siirtyessäni tullut mukaani. Kuuntelunautinto kasvoi entisestään kun laitoin vinyyliversion soimaan ensimmäisen kerran, löysin levyistä yhä vain lisää kaikkea mitä en ennen ollut kuullut. Olen päättänyt että en luovu enää yhdestäkään levystä.

Kaiken muun hyvän lisäksi olen luonteeltani stressiapina, eli stressaan välillä liiankin pienistä ja usein turhista asioista. Onneksi lääke ahdistavien asioiden unohtamiseen, sekä niiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen löytyy myös kotoa: sitä on kirja-, levy- ja leffahyllyt täynnä. Minulla on muun muassa omat terapialevyni, hyvänmielenelokuvani ja elämyskirjani. Miksi ihmeessä minä haluaisin niistä luopua?

DSC00668

Mainokset

Täydellinen vaatekaappi?

Minun vaatekaappini ei ole täydellinen. Ensinnäkin se on liian pieni. Toisekseen se sisältää paljon sellaisia vaatteita mitä en pidä. Joitain olen käyttänyt joskus paljonkin, mutta en enää. Toiset ovat vikahankintoja. Osasta tykkään mutta en oikein tiedä minkä kanssa niitä yhdistelisi.

Lukaisin eilen illalla Hannele Lampelan kirjan Täydellinen vaatekaappi tuhlaamatta. Kirjassa oli paljon perusjuttuja perusvaatteista, vaatteiden laadusta, ”kyllä minä tähän vielä joskus sovin” -vaatteista, himoshoppailusta ja muista aiheista mitä naistenlehdet tursuavat. Kirjassa oli myös omat lukunsa taloudenhoidolle ja itsestään huoltapitämiselle, mikä oli iloinen yllätys. Kirjan viesti pähkinänkuoressa: älä hanki ja säilö sellaisia vaatteita joista et oikeasti pidä. Hyvin konmarimaisia ajatuksia.

DSC00620Jo pitkään suunnittelemani operaatio vaatekaapin räjäytys sai vihdoin alkunsa tänään, kun kerrankin oli aikaa se aloittaa. Rysäytin toisen puolen vaatekaapistani sängynpäälle ja rupesin penkomaan. Käytin ylläni yli kymmentä kauluspaitaa, joista vain puolet päätyi takaisin kaappiin ajatuksin ”miksi minä en ole käyttänyt tätä?” ja ”näytän näköjään tässä paremmalta kuin muistinkaan.” Mahduin myös yksiin kesähousuihin jotka olin viskaamassa ensin sovittamatta kierrätyskassiin. Sen sijaan kaapista ei enää saanut paikkaa epäsopivien ja silmää miellyttämättömien paitojen lisäksi pari heräteostosmekkoa, muutama kaapin perälle unohtunut huppari ja käyttämättä jäänyt neule.

Tiesinkin että omistan kolme 70-luvun tyylistä, mokkanahkaista minihametta. Sovitin kaikki ylläni ja totesin että nämä pitää oikeasti ottaa taas arkikäyttöön. Näiden lisäksi sovitin yhden tummanpunaisen hameen, jonka olin hankkinut joskus hätäpäissäni hautajaisiin. Muistelin sen olevan liian pitkä, mutta se olikin aika lailla sopivan pituinen ja päätyy pesukoneen kautta myös pitovaatteisiin. Kannatti testata. Joitain vaatteita ei siis kannata heittää pois käyttämättä niitä yllään peilin edessä.

Operaatio jatkunee toivottavasti lähipäivinä..

DSC00612

Asketismia kerrakseen

Minua on pikkuhiljaa alkanut ärsyttämään tavaranpaljous. Lähinnä se, että hamstraan kampetta sillä verukkeella että ”tätä voisi vielä käyttää joskus”, ”tästä voisi tehdä jotain” tai ”eihän tätä nyt raski heittää pois”. Pikkuhiljaa olen kuitenkin heittänyt pois roinaa mitä en tarvitse. Huomasin, että olen tehnyt sitä muuttojen ja muuttojen suunnittelun yhteydessä jo vuosikaudet, mutta silti tavaramäärä ei ole hirveästi vähentynyt.. Uudet hankinnat ovat osasyy, toinen syy on se, että tavaraa on yksinkertaisesti jo alunperinkin ollut paljon.

Olen jo jokin aika lukenut Marie Kondon kirjan KonMari – siivouksen mullistava taika, ja nyt ostin kirjan myös itselleni, muistutukseksi ja uudelleen luettavaksi. Hänen perusajatuksensa on se, että säilytä vain ne tavarat joista oikeasti pidät ja joita tarvitset ja hävitä loput. Muut ammattijärjestäjät kun käskevät heittää pois ne tavarat joille ei ole mitään käyttöä. Marie Kondon ohjeiden mukaan järjestäminen tehdään vain kerran nopeaan tahtiin, kun muut ohjeistavat tekemään huoneen kerrallaan tai heittämään pois yhden turhan tavaran päivässä.

Olen alkanut miettiä että voisin oikeasti hävittää puolet kaikesta kamasta ja siltikin minulla olisi ihan riittävästi kaikkea tarpeellista. Paitsi kirjoista, levyistä ja leffoista en halua luopua, ne ovat harkiten hankittuja ja sellaisia mihin voi palata uudestaankin. Kirjahyllynraivauksen olen suorittanut jokaisen kolmen viimeisen muuton yhteydessä enkä keksi enää sieltä mitään poistettavaa. Ehkä löydän tälle operaatiolle jossain vaiheessa aikaa. Minua hirvittää jo etukäteen kangasvarastot ja tärkeiden papereiden läpikäynti..

Toinen askeettisuuteen liittyvä kirja, minkä kanssa vietin aikaa, oli Tomi Astikaisen Miten elää ilman rahaa. Mies eli neljä vuotta ilman rahaa, matkustaen ympäri maailmaa, liftaten, dyykaten, kysellen apua, vaihtaen palveluksia ja välillä hyvinkin kekseliäästi. Perinteisen rahan armoilla eletyn oravanpyörän taaksejättäminen on aika hurja hyppy, mutta Astikainen onnistui, ja ilmeisesti onnistui muuttamaan ajatusmaailmansa siinä sivussa. Ehkä jokusen muunkin. Kirja pisti kyllä ajattelemaan, ja oman ajatusmaailman muuttaminen tulee edelleen jatkumaan, mutta itse en ihan näin radikaaliin ratkaisuun pystyisi. Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja tarvitsen sen oman pesän, turvapaikan minne palata ja missä voi olla rauhassa. Ja missä säilyttää niitä itselle tärkeitä asioita. Astikainen luopui myös kaikesta omaisuudestaan aloittaessaan projektinsa.

Ihmisten kulutustottumukset ovat mielestäni hyvinkin vääristyneitä. Liikaa kertakäyttöistä, liikaa turhaa, liikaa keksittyjä tarpeita. Mutta kun pitää ostaa ja kuluttaa että maailma pyörisi. Tavaroita tarvii siihen, tähän ja tuohon. Vanha ei enää kelpaa, pitää saada uusi. Tunnustan, että en kiellä itseäni hankkimasta jotain, mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, mutta harkitsen kyllä tarkemmin kuin ennen että miksi olen kyseistä hankintaa tekemässä. Ja käyttökelpoinen käytetty menee usein uuden edelle.

Tavara ei tuo turvallisuutta ja onnea, vaikka niin meille yritetään vakuuttaa.

Kirpputorituliaisia (ja Instagram-jakotesti)

On onni kun elämässä on joku joka jaksaa koluta kirpputoreja samalla tahdilla kuin itsekin, ellei jopa vielä enemmän.. Tässä tuliaisia yhdeltä reissulta millä en ollut mukana..

Tuota Marilyn-kirjaa olen selaillut silloin kun se ilmestyi, mutta en ole sitä käynyt kokonaan läpi. Nyt se on omassakin hyllyssä, odottaa jotain rauhaisaa iltaa ehkä viinin ja suklaan seurassa, tai jotain muuta leppoisaa..

Muutama euro (yhteensä) Rollareiden ja Kissin paidoista ei ole paha hinta, varsinkin kun printit ovat noinkin päheät.

j.r. ward: rakastaja – vihdoinkin

jo pitkän aikaa mustan tikarin veljeskunta -sarjassa on seurattu sivusta blayn ja qhuinnin ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta nyt pojat saavat oman kirjansa ja tarinansa kerrottua.

kirja on on sarjan kymmenes ja se alkaa näkyä. onneksi henkilökaartia on kasvatettu parilla salaperäisellä tyypillä (jotka todennäköisesti paljastuvat pliisuiksi, rakastuvat toisiinsa ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti) ja vampyyriyhteisön kuohunta on saanut uusia piirteitä. juonittelusta ei siis ole pulaa. mutta nuoren, yksipuolisen rakkauden tuska ja vähentynyt väkivalta vähän pilasi lukukokemusta. ja jos edellisen kirjan loppu oli siirappia niin tämä oli sitä sokerikuorrutuksella..

neil gaiman: kuolema – elämisen kallis hinta

neil gaiman on nero, siitä ei pääse mihinkään. olen joitakin hänen sarjakuviaan lukenut aikaisemminkin, mutta sandman-sarja on jäänyt vähemmälle. tähän albumiin on koottu nukkumatin ihanasta pikkusiskosta, kuolemasta kertovia tarinoita. tästä albumista on vaikea sanoa edes mitään. lukekaa se. nauttikaa siitä. uppoutukaa tarinaan ja ymmärtäkää jotain uutta.

j.r. ward: mustan tikarin veljeskunta – sisäpiirin tietoa

veljeskunnan fanina tätä kirjaa ei voinut jättää väliin. mukana on zsadistista kertova pienoisromaani, jokunen novelli ja tarina, veljesten ”haastattelut”, kirjoista poisjääneitä kohtauksia, katkelmia keskustelupalstalta ja kirjailijan neuvoja oman teoksen julkaisusta haaveileville. ward on kirjoittanut sisäpiirin tietonsa kuudennen romaanin jälkeen, mutta kirja julkaistiin suomeksi vasta nyt kun kymmenen kirjaa on käännetty.

kirjan sisältämät, ennenjulkaisemattomat tarinat ja katkelmat olivat kirjan parasta antia, erityisesti ”wrath ja kirjeveitsi”. muutoin opus ei antanut kauheasti mitään uutta. fanien keskustelupalstalle kirjoittamia pätkiä en jaksanut edes lukea. kannattaa kuitenkin tutustua tähän, jos ei muuten niin lievittämään vieroitusoireita odotellessa seuraavaa sarjan osaa..