oi ihana toukokuu

piha putsattu koiranpaskoista ja rapattu kuivasta ruohosta, lehdistä ja koirankarvoista. grilli korkattu. mansikkamaata ja kasvimaata kaivettu esille, marjapensaista kevennetty kuivat oksat pois. koiria avitettu lopun talviturkin kanssa harjaamalla. ja vappuakin on vietetty erään pikkuneidin synttäreiden merkeissä.

haaveissa kasvihuone ja ehkä pergolakin. ehkä tuo vieressä istuva karvanaama avittaa vähän niiden kanssa.. samoin kuin tämän blogin, jos tulisi siirrettyä tämä takaisin omalle palvelimelle. ja diablo III julkaistaan kahden viikon päästä. ei siis vapaa-ajan ongelmia luvassa.

huhtikuun kuvat jäivät vähän kesken. loppupäivien aiheet eivät enkä niin inspiroineet. enkä jaksa täyttää blogia toukokuun kuvilla kun on kerta galleriakin, ne ovat sitten siellä.

kevät. se tuli.

Mainokset

bright light!

se juttu, jota männäpäivänä kutsuttiin homopalloksi eräällä palstalla, kiikkuu yhä ylemmäs taivaankannella. siitä aiheutuu silmien siristelyä ja naatiskelua:

tytöistä kiinnostumista:

lumi katoaa niin että aidantolpatkin alkaa näkyä:

ja terassikin alkaa paljastua:

kai se sieltä pikkuhiljaa tulee. se kevät. eilen sonja lumme väsäsi yrttikorin ps:ssä ja siitä tulikin mieleeni että   yhdessä kukkapenkissä on tyhjä läntti, pitäisiköhän siinä yrittää kasvattaa yrttejä..

lomailua ja pihailua

oli fiksu liikku jäädä pääsiäiseksi kotiin. piha on rapsuteltu, kukkapenkit, kasvimaa ja mansikkamaa putsailtu, pihakalusteet pesty ja öljytty.. alkaa piha näyttää ihan pihalta :) grillikausikin korkattiin eilen. tänään terassin lämpömittari näytti 24,1. ihan sopiva keli. tunnustelen kyllä jo että joko sain ensimmäisen auringonpistoksen.. en vissiin ihan vielä..

minulle tuli myös Tarve. sen Tarpeen nimi on kånken. nyt on tulossa fjällrävenin valkoinen kånken-reppu postissa varmaankin ensi viikolla. samalla tuli tuettua naalien suojelua.

yhtenä iltana oli myös hra tai rva siili päätynyt pihallemme. aapo säikäytti sen juuri kun se oli aidanraossa menossa ja siinä se sitten piikkipalloili ja tuhisi. paimensin koirat takaisin sisälle ja odottelin vähän aikaa. onneksi hra tai rva siili oli omin avuin päässyt liikenteeseen eikä ollut jäänyt aidanrakoon jumiin.

kevät!

kevät ja fillarikelit saapuivat. viime syksynä ostetut tennarit ovat päässeet jo koeajolle. ja löysin myös joskus kauan aikaa sitten tekemäni kirpputoribongauksen, mokkanahkaisen kenkäparin, mitä en hirveästi ole pitänyt. tänään pistin ko. kengät töihin ja huonosti kävi:

pohja halki molemmissa kengissä. roskiin päätyvät..

keskiviikkona olin mukana elämäni ensimmäisillä vauvakutsuilla. yllätettiin juhlakalu mahoineen menemällä eväin ja lahjoin varustettuna kylään. tuleva äiti oli otettu ja onnellinen :)

ja eilen ja vielä tänäänkin juhlittiin työkaveria joka sai paikkakunnan kulttuuripalkinnon oltuaan mukana talkoohommissa ja lukuharrastuksen edistämisessä. hienoa että kirjastotyökin saa näin paljon positiivista huomiota.

postikortteja

tilasin moo.comista postikortteja valokuvista ja reilun parin viikon odottelun jälkeen ne saapuivatkin. laatu on hyvä. osa kuvista jäi vain vähän tummiksi, mutta siitä saan syyttää itseäni. pari lähti jo matkaamaan maailmalle. tilailen lisää jahka saan otettua kuvia mistä niitä tilailla.

aurinko paistaa ja lämmittää ja ehkä jo ensi viikolla pääsee fillarillakin liikenteeseen :)

päivittelyä..

relaatiopelit on pelattu, ainakin toistaiseksi..

kiusauksen etusivun voisi tehdä uusiksi, kun keksis vaan että miten. en tahdo enää olla avoin kirja..

oon parina päivänä kerinny aapoa, karva vähenee kiitettävästi, ja koira alkaa näyttää taas koiralta eikä nukkavierulta kokolattiamatolta.. vielä on ylimäärästä rehotusta saksittavana, mutta pikkuhiljaa edetään. oskua vois kans vähän kevään kunniaksi saksia.

jaiks, terassilla tarkenee hipsutella jo avojaloin, ainakin hetken. kevät <3

kevät!

tulipa mökkeiltyä, ja suunniteltua kesälomareissua via balticaa pitkin puolaan, tsekkeihin ja mahdollisesti itävaltaankin, sitten saksan kautta kotiin, katsotaan nyt mihin aika riittää. paluumatkan lautta on jo varattu, menomatkan lautta varataan heti kun varmistuu lähtöpäivä, se riippuu koiranhoitajista.

kurja kevätaurinko sai huijattua flunssan päälle, mitäs näytti niin lämpimältä.. alkaa tuo jo olla ohi, minttukaakaon voimalla voisi tappaa loputkin taudinrippeet.

fillarikelit saapuivat myös. ei tarvi enää kävellä töihin. jes. arka fillaroitsija kun ei fillaroi jos on vähänkin jäätä vielä tiellä..

ja siellä mökillä näytti about tältä ku katteli terassilta..