Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä

Pidin kovasti Andrew Michael Hurleyn Hylätystä rannasta, joten pakkohan tähän Paholaisen päivään piti tarttua. Tämänkin genreksi on määritelty kauhu, mutta kirjan alkupuolella varsinaista kauhua ei paljoa löytynyt. Onneksi asia korjaantui loppua kohden.

John palaa kotiseudulleen isoisänsä Ukon hautajaisiin. Johnin isä, Taata, on jäänyt yksin hoitamaan tilaa ja pojan velvollisuudentunto alkaa painaa: Taata tarvitsee apua tilanhoitoon. Hänen tuore vaimonsa Kat on vain toista mieltä. Nummilla ja laaksolla ei ole häneen yhtä suurta vaikutusta kuin siellä kasvaneeseen Johniin.

Paholaisen päivä lähestyy myös. Joskus muinoin lumipyryn saarrettua laakson itse Vanha Kehno livahti kylään ja sai aikaan onnettomuuksia ja tuhoa, sen muistoksi kylässä vietetään joka vuosi Paholaisen päivää omine perinteineen. Ulkopuolisten silmin rituaalit ja tavat vaikuttavat omituisilta, mutta ne kuuluvat vahvasti kyläläisten vuosirytmiin.

Kirjassa liikutaan enimmäiseen nykyhetkessä, mutta välillä käydään matkoja menneisyyteen, Johnin lapsuuteen. Kylän sukujen väliset jännitteet tuovat oman painolastinsa tarinaan. Moni, muun muassa John, lähti kylästä heti kun sai vain mahdollisuuden, osa jäi kuitenkin jatkamaan sukunsa tilan hoitamista. Mutta Endlandsin ja sen ympäröivien maisemien vetovoima saa paenneita myös palaamaan takaisin.

Varsinaisen kauhun vähyydestä huolimatta Paholaisen päivä on kirja joka pitää kyllä otteessaan, jännitteitä pidetään yllä muin keinoin. Paholainen on läsnä eikä kuitenkaa ole.

paholaisenpaiva.jpg

Mainokset

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Pitkästä aikaa goottilaista kauhunkaltaista kirjallisuutta. Alkujaan 1962 julkaistu teos on vasta nyt suomennettu ja etuliepeen mukaan kirjasta on tekeillä myös elokuva. Ohjaajaksi sopisi mielestäni oikein hyvin eräs Tim Burton, mutta IMDB kertoo että ohjaaja on Stacie Passon.

Blackwoodin sukukartanossa kylän laidalla asuvat sisarukset Constance ja Merricat sekä heidän Julian-setänsä, joka on joutunut pyörätuoliin. Muu perhe on kuollut. Merricat hautailee tavararoita ja Constance pitää huolta talosta ja perheenjäsenistään. Heillä on tiukat rutiinit joita he noudatavat päivästä ja viikosta toiseen. Blackwoodin asukkaat haluavat pysytellä omassa rauhassaan mutta aina tätä toivetta ei kunnioiteta. Ja kaikista vähiten sen tekee heidän serkkunsa Charles, joka ilmestyy eräänä päivänä kartanoon suvun rikkauksien houkuttelemana.

Pidin kirjasta kovasti. Se oli osin sadunomainen. Varsinkin Merricatin ansiosta, hänen mielikuvituksensa, leikkinsä ja omituiset tapansa saivat välillä miettimään olivatko tytöt oikeasti edes olemassa. Kirja on myös kertomus siitä miten pienessä kyläyhteisössä ahdasmielisyys kasvaa ja leviää sekä siitä, miten paikalliset legendat syntyvät.

Shirley Jacksonilta ei muuta olekaan suomennettu. Mutta kiinnostus heräsi sen verran että hänen teoksiinsa voisi tarttua myös alkukielellä. Lisäinfoa Wikipediassa. Hyviä kummitustarinoita ja goottilaisromaaneja kun nykyisin on aika harvassa.

linnaon

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö

7110Hautalan edellinen, Kuokkamummo, on yksi niistä kirjoista jota suosittelen jos joku erehtyy kysymään minulta hyvää kauhukirjaa. Siinä on myös sen verran pelottava kansi, että en jättänyt sitä koskaan yöpöydälle kansi ylöspäin..

Kuiskaava tyttö ei pettänyt odotuksia. Yritän lukea kirjat ilman ennakko-odotuksia, en tykkää edes lukea arvosteluja ennen kuin olen lukenut kirjan itse. Kuiskaavan tytön kohdalla kuitenkin minulla oli hieman ennakko-odotuksia, johtuen siitä että pidin kovasti Kuokkamummosta.

Kuollut kollega jättää psykoterapiakeskuksessa työskentelevälle Antonille punaisen kansion, hänen tyttärensä Iidan potilaskertomuksen. Anton alkaa etsiä tytärtään, johon ei ole pitänyt yhteyttä aikoihin ja selvittää, mitä hänelle on tapahtunut. Korvan juuressa kuuluva supattava ääni on saanut ihmiset sekoamaan ja tekemään itsemurhia. Sama oire mainitaan myös Iidan kansiossa.

Tarinaan jäi koukkuun heti, ja juonenkäänteitä ei osannut odottaa etukäteen. Pidän hirveästi Hautalan kirjoitustyylistä. En jaksa lukea kirjaa hyvästä tarinasta huolimatta, jos en pidä käytetystä kielestä. Tässä sitä ongelmaa ei ollut. Kävin myös lueskelemassa lisää historiallisista tapahtumista, jotka tarinaa olivat (oletettavasti) inspiroineet.

Henkilökohtainen mielipiteeni on että kauhu on hyvin aliarvostettu kirjallisuusgenre. Vaatii taitoa luoda juuri sopivia väristyksiä. Vielä en ole kuullut supatusta korvani juuresta, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee..

17494039_194272127733814_1059457003291672576_n

Hylätty ranta

Luin pitkästä aikaa kirjan, josta oikeasti pidin, ja jonka lukeminen ei ollut hetkeäkään tylsää. Usein muuten hyvissä kirjoissa ku on suvantokohtia, milloin ei tapahdu mitään ja tuntuu ettei tarinassa kerrota edes mitään oleellista. Tässä kirjassa niitä ei ollut. Kyseessä on Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta.

Kirjan takakannessa on Stephen Kingin kehut, mikä oli se syy miksi nappasin tämän teoksen luettavakseni. Takakannen sisälipareella mainitaan myös kauhu, goottilaisuus ja runollisuus ja kaikkia niitä tästä löytyi. Hylätty ranta on valittu Iso-Britannian parhaaksi esikoisteokseksi 2015 ja siitä on (yllättäen) tekeillä myös elokuva, minkä kyllä haluan nähdä.

Veljekset Tonto ja Hanny lähtevät vanhempiensa ja muiden seurakuntalaisten mukana viettämään pääsiäisretriittiä Luoteis-Englantiin paikkaa nimeltä Loney. Siellä monen asukkaan asuttamassa rinnetalossa ja sen ympäristössä tapahtuu outoja asioita. Mitä Tonton ja Hannyn vanhemmat haluaisivat tapahtuvan, olisi se, että mykkä Hanny alkaisi taas puhua, ja apua pyydetään Jumalalta. Kappelin pyhän veden uskotaan tekevän ihmeitä.

Kulkiessaan rannalla laskuveden aikaan pojat näkevät viimeisillään raskaana olevan tytön, jota viedään Coldbarrow’n saarelle ja tyttö jää Hannyn mieleen niin että saari ja sen talo vetävät häntä vääjäämättä puoleensa.

Kaikki henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia, eikä tuntunut että niitä olisi ollut liikaa. Erityisesti pidin isä Bernardista, joka oli tullut seurakuntaan täyttämään menehtyneet isä Wilfredin suuret saappaat. Välillä selitetään nykyhetken tapahtumia takaumien kautta, mutta ajassahyppelyä ei sitäkään ole liikaa.

Kaikenkaikkiaan Hylätty ranta oli erittäin miellyttävä lukukokemus. Näitä lisää.

13732177_919861884826314_1456379303_n

lucilla lin: kuolema on ikuista unta

pieni kirjanen joka kertoo marotin suvun nuoria miehiä läpi vuosikymmenten seuraavasta kirouksesta. tarina alkaa ajalta ennen ranskan vallankumousta ja päättyy nykyaikana. kulloisenkin päähenkilön elämään ilmestyy kalpea, kaunis mies, joko maalauksena tai patsaana, ja kun tuo olento saa ajan mittaan enemmän voimaa, sitä enemmän se vaikuttaa hallittavansa elämään. mielenkiintoinen tarina, mistä olisi saanut pidemmänkin kehittämällä taustalla olevaa mytologiaa vähän lisää ja liittämällä kertomukseen enemmän historiaa. oikein mukava välipala.

kesän luettuja..

jäänyt jokunen kirja bloggaamatta..

sergei lukjanenko & vladimir vasiljev: päiväpartio

jatkoa yöpartiolle. moderniin moskovaan sijoittuvan fantasiasarjan toinen osa, joka kertoo valon ja pimeyden ikuisesta tasapainon etsimisestä. pimeyden noita alisa uhraa taistelutilanteessa itsestään niin paljon että lähes kuolee. hänet lähetetään keräämään voimia ukrainaan nuorisoleirille. leirillä hän kohtaa valon palvelijan igorin ja tietämättä toistensa taustoista, pari rakastuu. tapahtumat heidän välillä riistäytyvät käsistä ja vaikuttavat paljon laajemmalle kuin olisi voinut odottaa.

loistavaa, modernia fantasiaa. mukaan oli päässyt myös venäjän pieni naapurimaa suomi ja muutama suomalainen. odotan kolmatta osaa kovasti.

jennifer egan: sydäntorni

ray on vankilassa ja alkaa kertoa kirjoitusterapiaryhmässä tarinaa dannysta, joka matkaa serkkunsa ja lapsuudenystävänsä howardin luo itä-eurooppaan, pieneen kaupunkiin, jota ei löydy edes kartalta, auttamaan tätä projektissa missä hän muovaa vanhasta linnasta hotellia. ryhmäläiset ovat vakuuttuneet rayn käyttävän omia kokemuksiaan apuna tarinan juonenkäänteissä.

kertomus dannysta on hämmentävä ja koskettavakin, samoin rayn suhde ryhmän ohjaajaan. sopivasti omituinen tarina kauhuelementeillä varustettuna.

justina robson: aitoa peliä

kirja aloittaa kvanttipainovoima-sarjan. kvanttiräjähdyksen ansiosta rinnakkaistodellisuudet koskettavat toisiaan ja haltiat, demonit, elementaalit, keijut ja ihmiset pystyvät matkaamaan todellisuudesta toiseen ja olemaan kontaktissa keskenään. lila on kyborgi, joka vältti kuoleman ja suostui muokattavaksi taistelukoneeksi. hän saa tehtävän toimia haltiarocktähti zalin henkivartijana tämän saatua uhkauskirjeitä. heidän välilleen syntyy peli, jonka häviäjää odottaa synkeä tulevaisuus. zalin saamat viestit eivät ole häiriintyneen fanin aikaansaannosta vaan liittyvät haltioiden keskinäiseen valtataisteluun ja lila tulee repäistyksi mukaan.

ihanaa scifi-/fantsuhömppää. kirjan haltiat eivät pidäkään tolkien-viittauksista, mutta siitä huolimatta heidän nimistössään näkyy tolkienin vaikutus. tässä kirjassa keskityttiin enemmän haltioihin, toivon että jatko-osissa myös muut kummajaiset pääsevät esille. oikein viihdyttävä, aivoton, pikaluettava opus.

hannele mikaela taivassalo: nälkä

jorunn omakosto palaa helsinkiin. hän on asunut kaupungeissa ympäri euroopan jo kahdensadan vuoden ajan, mutta nyt hänen on aika palata. hänellä on tehtävänään toimittaa von b:n suvun kirous. samalla häntä vetää puoleensa muukalainen, jota hän etsii lakkaamatta.

kuinka elää yksin ja ahnehtien muiden elämää. varoa jäämästä kiinni, varoa koko ajan saattamasta ketään sen jäljille mitä on. kaivata jotain, etsiä jotain.

jorunn on pitkä, hoikka, kalpea, mustahiuksinen nainen, vampyyrin prototyyppi siinäkin suhteessa. taivassalo on sekoittanut jorunnin myös osaksi historiallisia tapahtumia. tarina hyppii ajasta ja persoonasta toiseen, mutta silti sitä on helppo seurata. kieli on kaunista ja tunteet heräävät eloon. vampyyrifriikin pakkolukemistoa.