Kun kyllästyin rahattomuuteen

Muutama vuosi sitten sain veronpalautuksia mukavan summan, jopa nelinumeroisen, ja päässäni naksahti vienosti. Sen sijaan että olisin suin päin tuhlannut tämän taloudellisesti positiivisen yllätyksen johonkin, vaikkakin hyödylliseen, laitoin siitä suurimman osan säästöön ”pahan päivän varalle”, toki sen jälkeen kun olin maksanut luottokortti- ja muut laskuni pois. Ryhdyin myös laittamaan osan tuloistani jemmaan. Ensin 50e, sitten 100e, sitten 150e. Ja myös kaiken sen rahan, mitä tilipäivänä oli edellisestä tilistä jäljellä. Useimpina vuosina iso osa lomarahoistakin on päätynyt säästötililleni. Sitten koitti päivä että alkuperäinen pesämunani oli kymmenkertaistunut. Sinä päivänä rupesin miettimään että mitä summalla voisi tehdä.

Noihin aikoihin Osuuspankki mainosti aloittavansa Talouden valmentaja -pilotin ja hain mukaan. Ja pääsin. Muutamalla tapaamiskerralla kävimme valmentajani kanssa läpi talouteni nykytilannetta ja mahdollista tulevaisuutta. Teimme laskelmia ja puhuimme taloudesta ja siitä, mihin raha katoaa, jos siitä ei pidä kiinni, ja myös siitä miten siitä kannattaa pitää kiinni. Olin jo lueskellut joitakin kirjoja ja liittynyt asiaa käsitteleviin FB-ryhmiin imemään tietoa aiheesta, joten ihan nollasta minun ei tarvinnut lähteä, mutta kun sai keskustella jonkun kanssa, kysellä rauhassa typeriäkin kysymyksiä ja selvitellä asioita, moni ajatus alkoikin tuntua enemmän mahdolliselta. Ihan konkreettisesti: kun teen näin, minulla on jossain vaiheessa varaa tehdä myös noin.

Niin hieno ja kiva kun nykyinen asuntomme onkin, mielessäni alkoi kutkutella ajatus omasta. Ja se kutkuttaa edelleen, enenevissä määrin. Näillä tuloillani en saa niin paljoa lainaa kuin mitä potentiaalinen, minulle kelpaava asunto maksaisi, joten joudun säästelemään vielä tovin. Enkä aio tavoitella mahdottomia. Sopivasti neliöitä sopivalla sijainnilla, myös korkeussuunnassa, tekee minut kyllä riittävän tyytyväiseksi. Tiedän kuitenkin että jos jatkan tätä samaa rataa, voin päästä tähän tavoitteeseeni. Hyvinkin nopeasti jos karsin kaikki menot jotka eivät ole välttämättömiä. Pivo muistuttaa minua kahviloihin, levy- ja kirjashoppailuun, keikkalippuihin ja matkusteluun kuluneista summista, mutta en halua luopua niistä asioista joista nautin.

Sen sijaan voisin luopua monesta tavarasta josta en enää nauti. Mutta tavaraa on helpompi hankkia kuin etsiä sille sopiva loppusijoituspaikka muualta kuin omasta elämästä. Ehjää tavaraa kun ei halua heittää roskiin, eikä kaikkea antaa ilmaiseksikaan eteenpäin jos saatavilla tuloilla on mahdollisuus lihottaa säästöpossua. Aika tavaran kaupitsee, ja monen tavaran kohdalla näin on käynytkin. Muun muassa nahkaista moottoripyöräpukuani taisin kaupitella useampanakin vuonna, kunnes se viime keväänä löysi uuden käyttäjän ja sain muutettua sen viimeinen rahaksi.

Raha ei ole paha asia. Se, miten rahaan suhtautuu, voi olla. Sen suhteen ei kannata olla liian ahne. Eikä liiassa piheydessäkään ole mitään hyvää. Rahasta pitää kuitenkin pitää kiinni, muuten se katoaa. Vaikka toisaalta rahan kuuluu liikkua, sillä kuuluu tehdä hyvää.

Rahan puute vaikeuttaa elämää. Siksi päätin että jos se vain on minusta itsestäni kiinni, minulla tulee aina olemaan tarpeeksi rahaa elää.

DSC_0432-01

Mainokset

Neljänkympin epäkriisi

Työkaverini luki yksi päivä ruokatauolla naistenlehdestä kun joku valitti elämäänsä. Kirjoittaja oli 39v nainen, jolla oli mukava työ, ihana mies ja mahtavat lapset. Hän kysyi että ”Tässäkö tämä nyt oli?” Hän oli saavuttanut kaiken minkä halusi ja oli edelleen tyytymätön. Loppuuko elämä kun täyttää 40v? Hänen mielestään näytti loppuvan.. Itse olen toista mieltä. Elämä on valintoja. Jos on tyytymätön elämäänsä, kannattaa miettiä onko tehnyt valintansa itse vai jonkun toisen tahdon mukaan.

En ole useinkaan toitottamassa ikääni ilman että siihen on mitään järkevää syytä. Minua pidetään ikäistäni nuorempana, ja annan usein ihmisten pitää harhaluulonsa. Mietin myös onko naiselle enemmän etua olla vähän nuorempi vai vähän vanhempi. Ehkä se riippuu tilanteesta. Minä yritän pysytellä vaikeasti arvioitavan ikäisenä, koska pidän siitä.

26157528_528771730828425_8285226792860516352_nVietimme ystäväni kanssa kimppanelikymppiset. Siis 2x20v.
Kuva on juhlapaikan hämärästä jossain vaiheessa iltaa.

WTD:n Nata pohti vasta kolmeakymmentä ikävuottaan. Sitkeä mimmi, määrätietoinenkin mielestäni. Olen seurannut hänen blogiaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo monta vuotta. Ihmiset elävät eri tahtiin. Itse olen hyvinkin myöhäissyntyinen aika monessa asiassa. Olen toki työssä mistä pidän, ja olen omistanut omistusasunnon. Olen elänyt sitä rivanrinpätkä + farmariauto + kultainen noutaja -idylliä, ilman lapsia, onneksi. Niiden sijasta oli kiharakarvainen noutaja..

Vasta nyt olen päätynyt elämään itselleni mieluista elämää, muutaman mutkan jälkeen, mutta välttämättä en olisi aikaisemmin tiennyt että mitä oikeasti haluan. Tai tiesinhän minä, mutta mikä lie estänyt pitämästä päätäni joissakin tilanteissa. Onneksi en vain jatkanut elämistä ”niin kuin kuuluu tehdä” ja kiitän sitä pientä ääntä joka on naputtanut aina aika ajoin ja kysynyt että onko tämä nyt oikeasti sitä mitä sinä itse haluat.

Tein reilu vuosi sitten listan asioista joita haluan tehdä ennen kuin täytän 40 vuotta. Unohdin listan jossain vaiheessa ja nyt kun katson sitä jälkikäteen, toteutin siitä ehkä puolet. Mutta koska olen vielä elossa, voin aivan hyvin tehdä loputkin asiat tuolta listalta. Ja paljon muutakin.

Oulu-Helsinki-Turku-Oulu

Kotikaupungin loska tuli karistettua jaloista muutamaksi päiväksi. Matkailu avartaa, ja sen avulla voi myös tuulettaa päätään. Ei paljon ehtinyt arkiasioita miettiä. Onneksi.

Ensimmäinen etappi oli Helsinki. Vähän shoppailua Morticiassa, Destinyssä ja Cybershopissa. Uusia lempivaatteita ja uudet silmänvärinmuuttajat. Vanhat efektipiilarit olivat käytössä kuitenkin illan keikalla. Näin Cradle of Filthin kolmatta kertaa, vaikka en bändiä koskaan oikeastaan edes kuuntele. Mutta hieno show. taitavat soittajat ja keikkaelämys olivat tervetulleita. Ja olipahan taas syy pistää silmät punaisiksi..

 

Vegaanisia ruokapaikkavinkkejä Helsingistä: Kippo, Naughty Brgr sekä Kuppi ja Muffini.

Keikan jälkeisenä päivänä junalla Turkuun. Ja Turussahan pitää treffata oululainen kaveri, kun sattui olemaan samassa kaupungissa. Toki nähtiin myös turkulaisia kavereita. Mutta syy Turun vierailuun oli kuitenkin Taru sormusten herrasta Turun kaupunginteatterissa. Vaatii taitoa puristaa sellainen hervoton tiiliskivi neljän tunnin näytelmäksi. Mutta olivat todellakin onnistuneet. Toki jotain oli pitänyt jättää pois ja joitain asioita käytiin hyvinkin nopeasti läpi, mutta tarina kulki juuri niin kuin pitikin. Suosittelen lämpimästi jos vain on mahdollista päästä tämä näytelmä näkemään.

Turussa kolusimme myös muutaman kirpputorin, divarin ja kirpputorin löytäen kaikkea kivaa. Omituiset Opukset ja Alfa Antikva ovat kirjanmetsästäjille otollisia paikkoja, jälkimmäisestä löytyy myös levyjä. Maistelimme (alkoholi)juomia pankissa (Old Bank), apteekissa (Uusi Apteekki), koulussa (Panimoravintola Koulu) ja vessassa (WaterLoo Pub). PureHero, China & Thai Palace, Kahvila Tiirikkala ja Tikitak pitivät huolen että nälkäkään ei jäänyt.

Kotimatkalla junanvaihto Tampereella. Harmittavan lyhyt vaihtoväli tavata tuttuja niiltä nurkilta. Viihdytin itseäni kotimatkan katselemalla YouTubesta muun muassa Garbagen studiolivejä ja Fleabagia Areenasta. Kaksi ensimmäistä jaksoa jaksoin katsoa pätkivällä junaverkolla mutta loput pitää nauttia yhtäjaksoisesti ilman tökkimisiä ikioman wlanin kautta. Jäin kuitenkin heti koukkuun.. Kuiva brittihuumori on aina iskenyt minuun..

Sitten pitäisikin alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa reissua. Syy, seura, kohde ja ajankohta ovat jo tiedossa. Kulkuväline ja majoitus vielä eivät.

Kirppisfiilistelyä

SPR:n Kontti-myymälät ja Pelastusarmeijan kirpputorit on kivoja paikkoja. Niissä ei yleensä pidetä kamppeilla ylihintaa (jotain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) ja niistä tekee usein hyviä löytöjä. Tänään jätin taakseni yhden kivan Hattiwatti-laukun (koska en oikeasti tarvinnut sitä), täytetyt oravan ja ketun (koska ne eivät mahdu mihinkään!), yhdet kengät (koska olivat hitusen liian pienet) ja lehtikoristeisen viinipullotelineen (koska luovuimme entisestäkin koska sille ei ollut käyttöä).

Sen sijaan mukaan lähti Terolle paita, Manaaja-leffa, Saturnuksen levy (joka on ollut hankitalistalla jo kauan), EHKÄ-rintanappi ja kaiken kukkuraksi se takki, millaista olen jo kauan kaipaillut. Vähän sille piti näyttää ompelukonetta, koska olkapäät oli repäisty suoraan 80-luvulta, mutta iso korjaushomma ei ollut kyseessä. Jos jostain löydän hyväksi pidetyn, klassisen rotsin, se ehkä tämän syrjäyttää, mutta luulenpa että tämä tulee pidettyä puhki.. Tulisi vain se kevät..

2017_03_20_004

 

Choose life

Olipa hankala keksiä otsikko tälle postaukselle. Mennään sitten erään tunnetun leffan ja t-paidan merkeissä..

Olen ennenkin kirjoittanut tavoista ja niiden muuttamisesta kun luin Gretchen Rubinin kirjan aiheesta. Pohdin aina välillä millä saisin omat, itseäni ärsyttävät tavat loppumaan tai korvaisin ne paremmilla. Jos yritän kieltää itseltäni jotain, yritys on tuhoon tuomittu. Keinotekoiset säännöt eivät ole minua varten. Tarvitsen järkevän syyn jonkun tekemiseen tai tekemättä jättämiseen. Nyt esimerkiksi olen ryhtynyt venyttelemään joka päivä, koska minun pitää saada jalkani kuntoon = järkevä syy. Sen sijaan venyn edelleen kellonsoiton jälkeen sängyssä koska minulla ei ole hyvää syytä lopettaa tätä toimintaa, tai ainakaan en ole sitä vielä keksinyt.

Jos kieltäminen ei toimi, niin sen sijaan valitseminen toimii paljon paremmin. Olen valinnut olla käyttämättä ravinnokseni eläinkunnan tuotteita ja muissakin yhteyksissä valitsen mielummin vegaanisen vaihtoehdon. Valitsen hankintoja tehdessäni suosia käytettyä ja kierrätettyä mielummin kuin uutta. Viime aikoina alkoholinkäyttöni on vähentynyt koska valitsen mielummin krapulattoman päivän ja rahankäytön omasta mielestäni järkevämpiin kohteisiin.

Kun katselen elämääni taaksepäin, parhaat jutut elämässäni ovat lähteneet siitä, että olen itse valinnut kyseisen vaihtoehdon. Joihinkin juttuihin olen ajautunut puolivahingossa omaa uteliaisuuttani tai omalla toiminnallani, eikä sekään ole huono, olen kuitenkin selvästi ollut menossa siihen suuntaan. Sen sijaan ne asiat, joihin on suostunut vaikka pieni ääni sisällä on sanonut että teen omaa tahtoani vastaan, ovat useimmiten päättyneet kehnosti tai niistä on vähintäänkin jäänyt huono fiilis.

Seuraava iso päätökseni, mikä se sitten onkaan, tulee sekin varmasti toteutumaan valinnan kautta. En kiellä itseltäni mitään, enkä pakota itseäni mihinkään, vaan teen vapaaehtoisen valinnan ja elän sitten valitsemallani tiellä.

Tämä tarvitsisi kuvan. En löydä sopivaa. Minun pitää kuvata lisää.

Plantaarifaskiitti

Olen jo muutaman viikon ollut jalkavaivainen (plantaarifaskiitti) ja ajatukset eivät juuri muualla pyöri kuin sen ympärillä, miten pääsisin tästä vaivasta eroon ja millä apuvälineillä ja kengillä voisin taas kävellä normaalisti.. Olen myös tässä känkätessäni huomannut sen, että ymmärrän huomattavasti paremmin ihmisiä jotka elävät vaivansa tai kipunsa kanssa ja se hyppii esiin aina sekä ajatuksissa että keskusteluissa. Joitain asioita ei vain tajua ennen kuin ne itse kokee. Vaikka se onkin niin vaikea tajuta, onhan ihminen jokseenkin empaattinen olento.

Olen ollut ennenkin kipeä, niin kipeä että se jo vituttaa ja tekee mieli vain viskoa asioita päin seiniä, mutta siitä kivusta tiesi että se on menossa ohi pian. Tästä tiedän että tämä kestää vähintäänkin viikkoja, ellei kuukausia. Ja se lannistaa. Mietin pystynkö ensi kesänä festareille ja reissaamaan, kun pääsen hädin tuskin nyt kulkemaan töihin. Mietin käytänkö talvilomani tehokkaasti jumppaamiseen ja venyttelyyn, vaikka haaveissa oli tehdä ihan jotain muuta.

En haluaisi että kipu määrittelee minut. En halua että mikään muu määrittelee minua kuin minä itse, sellaiseksi kuin itse haluan. Haluan hallita itseäni. Edes itseäni. Näköjään sekään ei enää onnistu..

16790397_1221843097911574_1907955409256185856_n

Tee siitä tapa

Luin Gretchen Rubinin kirjan Tee siitä tapa – Eli kuinka kitket huonot tavat ja teet hyvistä pysyviä. Jokunen vuosi sitten luin Rubinin kirjan Onnellisuusprojekti ja se sai minut katselemaan itseäni ja ympäristöäni vähän eri tavalla. Vinkkasin Onnellisuusprojektin Fb-ryhmässä ja sain vastavinkkauksena tämän.

Minulla ja Rubinilla ei ole juurikaan mitään yhteistä. Hän on newyorkilainen lakinainen ja kirjailija, jolla on laaja perhe, runsaasti harrastuksia ja hän rakastaa järjestystä. Rubin tunnustaa olevansa myös niuho. Ja kaikesta päätellen hänellä on paljon enemmän tunteja vuorokaudessa kuin minulla, koska hän ehtii tehdä niin paljon kaikkea, tai sitten hän todella on vain niin järjestelmällinen kuin väittää.

Rubin tekee paljon taustatyötä teoksiinsa, ja sen huomaa. Myös siitä että hän kertoo asian olevan näin. Hän lukee kaiken mahdollisen aiheesta minkä käsiinsä saa ja käy keskusteluja ystäviensä ja tuttaviensa kanssa. Tapojen muodostumisen ”teoria” oli minulle uutta, mutta Rubin saa kuulostamaan sen hyvinkin järkevältä. Hän jakaa ihmiset ylläpitäjiin, kyseinalaistajiin, velvoittajiin ja kapinallisiin sen mukaan, miten he tapoihin suhtautuvat. Itse tunnustan olevani kyseenalaistaja ja kapinallinen, enkä tee juuri mitään ilman järkevää syytä tai vain siksi että niin pitäisi tehdä. Ehkäpä siksi kumppanini välillä kritisoi sitä, että vaatteitani ja muita tavaroitani on välillä vähän missä sattuu, koska tapanani ei ole viedä niitä niille tarkoitetuille paikoille..

Rubin kirjoittaa myös siitä kuinka tavat tarttuvat. Puolisoille muodostuu usein samoja tapoja ja tottumuksia. Ja toisaalta esimerkiksi lapset kapinoivat vanhempiensa asettamia tapavaatimuksia vastaan ja käyttäytyvät täysin päinvastoin viimeistään sitten kun pääsevät elämään omaa elämäänsä ilman vanhempia.

Mietin omia jokapäiväisiä tapojani. Pesen hampaat ensimmäisenä kun herään ja juuri ennen kuin menen nukkumaan. Räplään puhelintani jatkuvasti. Kuljen puiston läpi töihin, koska pidän reitistä, vaikka suorempaakin tietä pääsisi. Ennen kuin lähden kotoa mihinkään, käyn läpi lompakko-puhelin-avaimet-rituaalin. Muita ei yhtäkkiä tullut mieleen. Kaikkia tapojaan ei edes tajua, ennen kuin joku muu niistä huomauttaa tai niitä alkaa oikeasti miettimään.

Mitä sitten haluaisin ottaa tavaksi? Haluaisin valokuvata ja kirjoittaa jotain joka päivä. Ensinmainittu on helpompi toteuttaa ainakin kännyräpsyjen avulla. Jälkimmäinen vaatii vähän enemmän vaivaa. Haluaisin olla siistimpi ihminen. Pidän siisteydestä mutta olen laiska siivoamaan. Olisi hienoa jos koti olisi aina siinä kunnossa että anopin kehtaa päästää kylään (vaikka häntä ei sekasotku haittaisikaan). Haluaisin myös itse näyttää jatkuvasti siltä että voisin kohdata kenet vain missä vain ja eikä tarvitsisi hävetä ulkonäköään miltään osin. Ja se yksinkertainen syy siihen, miksi haluaisin nämä asiat tavaksi on se, että siitä tulisi minulle parempi ja huolettomampi olo. Homma vaatisi vain vähän panostusta..

Kirjassa on myös toimintamalleja siitä, miten pääsee eroon huonoista tavoista. Oma ehdoton ykköseni on se, että jään arkiaamuisin venymään kellonsoiton jälkeen sänkyyn ja yleensä pääsen töihin vasta viimetingassa (onni on liukuva työaika..). Vaihtoehtoni ovat nousta heti kellon soidessa tai sitten siirtää kellonsoitto aikaisemmaksi ja varata aikaa venymiseen. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta voi kyllä seurata se, että saan vain lisää aikaa venyä ja aamuisin tulee kuitenkin kiire. En venyessäni torkahtele, vaan venyttelen ja ajattelen asioita. Aamuiset rötväykseni eivät ole siis hukkaan heitettyä aikaa, tai niin yritän ainakin itselleni väittää..

Tee siitä tapa oli mielenkiintoinen lukukokemus ja kestää varmasti toisenkin lukukerran.

DSC00672