Lisää täydellisen vaatekaapin tavoittelua..

Sain operaatio vaatekaapin suoritettua loppuun. Kaiken kaikkiaan poistoja tuli pieni säkillinen, mutta vähemmän kuin oletin. Omistan näköjään hyvin paljon vaatteita joista pidän, ja jotka ovat kaiken lisäksi vielä sopivia. Karsin pois muutaman liian pienen t-paidan, jokusen loppuunpidetyn topin, yhdet liian pienet farkut, yhden ei tyyliin sopivan perintöhameen ja rikkinäiset sukat.

Tein myös laskutoimituksia. Omistan pikaisen laskemisin tuloksena n. 170 vaatetta, poislukien sukat, sukkahousut ja alusvaatteet, niiden kanssa määrä lähenee 300 vaatetta. Satunnaisotantana:
11 farkut
20 hametta
8 mekkoa
12 kauluspaitaa
20 rintaliivit
5 korsettia
1 neule
4 neuletakkia
50 t-paitaa
20 muihin kategorioihin kuulumatonta paitaa

Ystäviltäni voisin kysyä että montako kertaa olette minun nähneet pukeutuvan korsettiin? Näetkö minulla useammin päällä farkut vai hameen tai mekon?

Konmaristit suosivat pystyyn viikkausta, mutta näillä hyllyillä ei sitä voi oikein harrastaa. Välillä kaipaan metallilankaisia koreja, joita vaatekaapeissa oli yhdessä edellisistä asunnoistani. Nyt mennään näillä keinoin mitä on tarjolla. Sain kuitenkin järjestettyä kaapin niin, että näen pikavilkaisulla missä on mitäkin. Ainoastaan t-paitahyllyltä pitää etummainen pino nostaa pois että näkee mitä on takana.

vaatekaappiYhteenveto: Minun ei tarvitse harrastaa välttämättä vaateshoppailua lainkaan tulevina vuosina, vaan pärjään vallan hyvin näillä mitä nyt on. Omistan myös yhden iltapuvustakin menevän koltun. Täydelliset löydöt kuitenkin sallittaneen, niiden vastaantullessa tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Yhtenä esimerkkinä voisi olla käytetyt, mustat Levi’s 572:t..

Seuraavaksi pitäisi iskeä kiinni takkeihin, kenkiin, laukkuihin ja muihin asusteisiin..

Mainokset

Asketismia kerrakseen

Minua on pikkuhiljaa alkanut ärsyttämään tavaranpaljous. Lähinnä se, että hamstraan kampetta sillä verukkeella että ”tätä voisi vielä käyttää joskus”, ”tästä voisi tehdä jotain” tai ”eihän tätä nyt raski heittää pois”. Pikkuhiljaa olen kuitenkin heittänyt pois roinaa mitä en tarvitse. Huomasin, että olen tehnyt sitä muuttojen ja muuttojen suunnittelun yhteydessä jo vuosikaudet, mutta silti tavaramäärä ei ole hirveästi vähentynyt.. Uudet hankinnat ovat osasyy, toinen syy on se, että tavaraa on yksinkertaisesti jo alunperinkin ollut paljon.

Olen jo jokin aika lukenut Marie Kondon kirjan KonMari – siivouksen mullistava taika, ja nyt ostin kirjan myös itselleni, muistutukseksi ja uudelleen luettavaksi. Hänen perusajatuksensa on se, että säilytä vain ne tavarat joista oikeasti pidät ja joita tarvitset ja hävitä loput. Muut ammattijärjestäjät kun käskevät heittää pois ne tavarat joille ei ole mitään käyttöä. Marie Kondon ohjeiden mukaan järjestäminen tehdään vain kerran nopeaan tahtiin, kun muut ohjeistavat tekemään huoneen kerrallaan tai heittämään pois yhden turhan tavaran päivässä.

Olen alkanut miettiä että voisin oikeasti hävittää puolet kaikesta kamasta ja siltikin minulla olisi ihan riittävästi kaikkea tarpeellista. Paitsi kirjoista, levyistä ja leffoista en halua luopua, ne ovat harkiten hankittuja ja sellaisia mihin voi palata uudestaankin. Kirjahyllynraivauksen olen suorittanut jokaisen kolmen viimeisen muuton yhteydessä enkä keksi enää sieltä mitään poistettavaa. Ehkä löydän tälle operaatiolle jossain vaiheessa aikaa. Minua hirvittää jo etukäteen kangasvarastot ja tärkeiden papereiden läpikäynti..

Toinen askeettisuuteen liittyvä kirja, minkä kanssa vietin aikaa, oli Tomi Astikaisen Miten elää ilman rahaa. Mies eli neljä vuotta ilman rahaa, matkustaen ympäri maailmaa, liftaten, dyykaten, kysellen apua, vaihtaen palveluksia ja välillä hyvinkin kekseliäästi. Perinteisen rahan armoilla eletyn oravanpyörän taaksejättäminen on aika hurja hyppy, mutta Astikainen onnistui, ja ilmeisesti onnistui muuttamaan ajatusmaailmansa siinä sivussa. Ehkä jokusen muunkin. Kirja pisti kyllä ajattelemaan, ja oman ajatusmaailman muuttaminen tulee edelleen jatkumaan, mutta itse en ihan näin radikaaliin ratkaisuun pystyisi. Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja tarvitsen sen oman pesän, turvapaikan minne palata ja missä voi olla rauhassa. Ja missä säilyttää niitä itselle tärkeitä asioita. Astikainen luopui myös kaikesta omaisuudestaan aloittaessaan projektinsa.

Ihmisten kulutustottumukset ovat mielestäni hyvinkin vääristyneitä. Liikaa kertakäyttöistä, liikaa turhaa, liikaa keksittyjä tarpeita. Mutta kun pitää ostaa ja kuluttaa että maailma pyörisi. Tavaroita tarvii siihen, tähän ja tuohon. Vanha ei enää kelpaa, pitää saada uusi. Tunnustan, että en kiellä itseäni hankkimasta jotain, mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, mutta harkitsen kyllä tarkemmin kuin ennen että miksi olen kyseistä hankintaa tekemässä. Ja käyttökelpoinen käytetty menee usein uuden edelle.

Tavara ei tuo turvallisuutta ja onnea, vaikka niin meille yritetään vakuuttaa.

Meidän ullakko

Sain kuin sainkin otettua pikaisesti ullakostamme kuvat. Sisustus on tällä hetkellä suunnilleen valmis, kunnes se taas elää suuntaan tai toiseen..

Tervetuloa..2016_01_24_006

Keittiö näyttää tältä:
2016_01_24_004
Nörttinurkkaus:
2016_01_24_009
Olohuone nörttinurkan suunnasta:
2016_01_24_010
Olohuone eteisestä:
2016_01_24_012
Makkari:
2016_01_24_014
Makkari toisesta suunnasta:
2016_01_24_015
Kylppäri:
2016_01_24_016

Vuosi 2015

On taas se aika vuodesta kun luvataan asioita. Ensi vuonna minä sitten teen sitä ja ryhdyn tähän. Mietin tänään että miksi sitä ei voi tehdä heti? Itse mietin kuva päivässä vuoden ajan -valokuvaprojektin aloittamista joku aika sitten, mutta joulu- ja muut kiireet ovat haudanneet ajatuksen alleen. Ehkä aloitan sen huomenna. Tai ehkä aloitan sen jo tänään. Aion joka tapauksessa aloittaa sen jonakin päivänä. Ja tällä kertaa aion viedä sen loppuun.

Vuodesta 2015 en jää kaipaamaan stressiä, muuttoa, vatsavaivoja enkä omaa saamattomuuttani. Tosin suurin osa näistä varmasti seuraa minua kyllä ensi vuoteen. Mutta ei tämä vuosi ole ihan paska ollut. Hankin elämäni ensimmäisen tatuoinnin. Ryhdyin vegaaniksi. Opin tuntemaan itseäni ja rajojani taas lisää.

Ensi vuonna aion yrittää kuunnella entistä enemmän itseäni. Teen niitä asioita joista pidän ja joita tykkään tehdä vain siksi että se on kivaa, ilman sen suurempia hyötyjä. Lisäksi haluan hävittää elämästäni lisää niitä asioita joita en tarvitse ja jotka aiheuttavat vain epämukavuutta. Toivottavasti saan toteutettua myös muutamia pitkäaikaisia haaveita ja harkinnassa olleita hankintoja.

Vuoteni vielä kuvin:

 

Meidän Turku

Kesäloma, pakko päästä hetkeksi pois Oulusta. Mietittiin ulkomaitakin, mutta päädyttiin lopulta vain melkein ulkomaille: Turkuun. Itse olen käynyt siellä viimeksi joskus 10 vuotta sitten, Tero vain piipahtamassa. Nyt vietimme siellä 4 päivää ja 3 yötä ja tutustuimme kaupunkiin.

IMAG0965Majapaikkamme oli Birgittalaisluostarin vieraskoti, askeettinen, mutta hyvinkin viihtyisä paikka. Eräs tuttu oli ollut siellä myös joskus yöpymässä, ja sanoi että siellä oli hyvinkin harras tunnelma, ja oikeassa oli. Vieraskodin hiljaisten seinien suojassa ei tehnyt mieli kauheasti resuta. Mutta me emme majapaikkaa tarvinneetkaan kuin lepäämiseen ja peseytymiseen, eli vieraskoti ajoi asiansa paremmin kuin hyvin.

Ensimmäinen päivä meni keskustaa nuuskiessa, toisena päivänä suuntasimme kulttuurin ja historian pariin, kohteina Aboa Vetus ja Turun linna. Näissä kahdessa kohteessa sai hyvinkin päivän kulumaan.

2015_07_26_001
2015_07_26_016
2015_07_26_020
2015_07_26_026
2015_07_26_044
2015_07_26_053
2015_07_26_055
marialinna1

Loput pari päivää kuluivatkin kirpputorien, divarien ja muun shoppailun sekä epämääräisen kulijailun parissa, kiitos ihanien kavereiden jotka opastivat ja kuskasivat. Matkalaukkuun painoa tuli muutamasta kirjasta ja levystä, vaatelöydöistä sekä tuliaisista.

  

Vähän listaa niistä paikoista missä pistäydyttiin, tässä ei ole kaikkia kohteita, vaan osa niistä jotka jäivät positiivisesti mieleen.

Syötävää (vegaanista sellaista):

Pure Foodin – ihan loistava raakaruokapaikka

Anniskelukahvila Tiirikkala – entiseen Artekin myymälään perustettu viihtyisä kahvila

Baan Thai – hyvän ravintolan tuntee siitä että se on täynnä paikallisia..

Delhi Darbar – runsaasti kasvisruokavaihtoehtoja, jotka sai myös vegaanisena, ravintoloiden kama sutra, totesi ystäväni..

Pizzarium – pieni pizzapaikka kauppakeskuksen yläkerrassa, useampi vegaanivaihtoehto

Kirjakahvila – täysin vegaaninen kahvila vanhalla suurtorilla

Juotavaa (enimmäkseen alkoholipitoista):

Panimoravintola Koulu – testattu: Koulu Kesäolut & Koulu Karpalosiideri

Old Bank – testattu: Epic Hop Zombie ipa

Uusi Apteekki – testattu: BrewDog Pumpkin Head ale & Sammel Smith’s Organit Chocolate Stout & Hog’s Back Hazy Hog siideri

Teerenpeli – testattu: Teerenpeli Lempi puolukkasiideri & Laiskajaakko tumma luomu lager

Mallaskukko – testattu: Det Lille Bryggeri Black Chili Lakrids -olut

Rokbar – testattu: inkiväärisiideri (ei jäänyt panimo mieleen..)

Shoppailua (uutta ja käytettyä):

Turun Elokuvadivari – rautatieaseman lähellä toimiva pätevänoloinen leffadivari

Alfa antikva – täältä tekee löytöjä jos vain jaksaa penkoa..

Mimmin kirppis – siisti itsepalvelukirppis, myös runsaasti huonekaluja

Peltola Antikvariaatti – tänne kannatti lähteä, valtavasti kirjoja!

Sammakon kirjakauppa – sarjakuvia ja muutakin kirjallisuutta

Heirol – keittiönörtin unelma..

Vegekauppa – pakkovisiitti juuri ennen lähtöä, tuliaisina itselle vegaanisia herkkuja..

Turku on mukava kesäkaupunki. Positiivista on se että tällainenkin vapaaehtoisesti ruokavammainen löytää hyvin laadukkaita ruokapaikkoja ja oluen ja siiderin ystävä hyvää juotavaa.

Kohtalo?

Olen aina ollut sitä mieltä että ne asiat tapahtuvat joiden kuuluu tapahtua, vaikka ne olisivat pahoja ja surullisia ja synkkiä. Aina ei vain voi olla iloista ja kivaa. Kohtaamme myöskin ne ihmiset juuri sillä hetkellä kun meidän kuuluu heidät kohdata, ei aikaisemmin eikä myöhemmin..

Törmäsin yksi päivä valokuviin, joista kävi ilmi että meillä olisi ollut taas yksi mahdollisuus kohdata aikaisemminkin mieheni kanssa jos vain olisin itse lähtenyt kyseiseen tilaisuuteen, mutta syystä tai toisesta olin jäänyt kotiin. Eikä tämä ole ainoa kerta, kun olen jättänyt menemättä johonkin, missä hän olisi ollut. Olemme myöskin todistetusti kolunneet sama festarit, samat keikat, samat baarit, meillä on jopa yhteisiä tuttuja, mutta koskaan ennen emme ole missään törmänneet toisiimme. Tämä on outoa. Mutta samalla mietin, että emme olisi olleet aikaisemmin valmiita toisillemme. Meidän on pitänyt kokea se kaikki mitä olemme kokeneet, onnistua ja erehtyä ja oppia, että olemme nyt näin yhteensopivia, ymmärrämme toisiamme ja hyväksymme toisemme juuri sellaisina kuin olemme. Ja että nyt sovimme ihan helvetin hyvin yhteen..

Poison Ivyna ja The Jokerina tupaantuliaisissamme viime syksynä, kuvaajana Aku Visuri.

Uudet näkymät kaupungin kattojen ylle

Vuokranantaja soitti eräänä keväisenä päivänä ja kyseli että voisivatko tulla piipahtamaan. Sovittiin aika, emmekä kummastelleet sitä sen enempää, he saattoivat aina välillä käydä kurkkaamassa asuntoa ja kyselemässä josko sinne tarvitsi tehdä korjauksia. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin vuokrasopimuksen irtisanomispaperit. He olivat myyneet talonsa ja halusivat nyt itse tulla asumaan takaisin tuohon asuntoon. Ja koska olimme ehtineet asua kyseisessä asunnossa alle vuoden, meillä oli kolme kuukautta aikaa etsiä uusi katto päämme päälle. Pieni paniikki meinasi iskeä, löytää nyt parempi asunto kuin Puu-Raksilan idyllissä sijaitseva tilava kolmio hienossa, vanhassa talossa. Ihan mihin tahansa kantti-kertaa-kantti-luukkuun kun emme halunneet tyytyä. Rustasimme hakemuksia vetämään useammallekin vuokrataloyhtiölle ja kyttäsimme myös yksityisten tarjontaa. Kävimme katsomassa yhtä kohtuullisen tuoretta pikkukolmiota, ei kiitos. Meille tarjottiin isoa tuoretta kolmiota, liian kallis. Eräs yksityinen vuokranantaja tarjosi meille ökytalosta siistiä asuntoa Ainolanportista, emme menneet edes katsomaan sitä. Ai miksikö? Koska rokkarinretkuni bongasi erään vuokrataloyhtiön sivuilta kodin, mistä olin haaveillut. Meille ei tarjottu tätä koska tämä on kaksio. Soitin saman tien ja sovin esittelyn samalle päivälle. Seuraavana aamuna ilmoitimme että haluamme asunnon, ja saimme sen. Siis tämän. Tämä on jopa parempi kuin se Puu-Raksilan vanha, hieno asunto. Ullakkoasunto keskustan kupeessa, neliön- ja kolmionmuotoisista sekä pyöreistä ikkunoista näkyy puunlatvoja ja kattoja ja maamerkkejä ja taivasta.

Heti ensimmäisenä viikonloppuna muuton jälkeen pyysimme muuttoapurimme käymään ja syötimme ja juotimme heidät hyvin. Saatoimme ehkä kuunnella myös musiikkia kohtalaisen kovalla ja jutella isoon ääneen. Edellisessä asunnossa tästä tuli aina sanomista ja seuraavana päivänä menin rimputtelemaan alakerran naapurin ovikelloa ja esittäydyin ja kerroin, että istuimme ystäviemme kanssa iltaa edellisenä iltana, toivottavasti emme olleet häiriöksi. ”En kai minä mitään ole kuullut”, kuului vastaus. Saatoin näyttää hieman kummastuneelta. Täällä ei kuulu naapureista pihaustakaan. Mikä onni.

Ihan kaikki ei ole vielä järjestyksessä, ikkunoissa ei ole verhoja vaan viltti, suihkuverho ja pääkallolippu, ja paljon ylimääräistä tavaraa pitää laittaa vielä kierrätykseen, mutta täällä mahtuu jo hyvin asumaan. En vain ole vieläkään kunnolla tajunnut että tämä on nyt koti, eikä tästä tarvitse lähteä pois, eikä vuokranantaja tule ottamaan asuntoa takaisin haltuunsa, tai myymään sitä (sekin on joskus käynyt). Olen muuttanut niin monta kertaa että aloilleen juurtuminen saattaa olla hieman haasteellista, mutta pikkuhiljaa se tapahtuu tähänkin uuteen kotiin. Tämä on varmasti hienoin asunto missä olen asunut, eikä todellakaan mikään perusluukku. Kuvaan koko asunnon kunhan sisustus on valmis, tässä kuitenkin ensinäkymät kun saavuimme avaintennoudon jälkeen fiilistelemään uutta kotiamme:2015_06_01_012