Kirppisfiilistelyä

SPR:n Kontti-myymälät ja Pelastusarmeijan kirpputorit on kivoja paikkoja. Niissä ei yleensä pidetä kamppeilla ylihintaa (jotain harvoja poikkeuksia lukuunottamatta) ja niistä tekee usein hyviä löytöjä. Tänään jätin taakseni yhden kivan Hattiwatti-laukun (koska en oikeasti tarvinnut sitä), täytetyt oravan ja ketun (koska ne eivät mahdu mihinkään!), yhdet kengät (koska olivat hitusen liian pienet) ja lehtikoristeisen viinipullotelineen (koska luovuimme entisestäkin koska sille ei ollut käyttöä).

Sen sijaan mukaan lähti Terolle paita, Manaaja-leffa, Saturnuksen levy (joka on ollut hankitalistalla jo kauan), EHKÄ-rintanappi ja kaiken kukkuraksi se takki, millaista olen jo kauan kaipaillut. Vähän sille piti näyttää ompelukonetta, koska olkapäät oli repäisty suoraan 80-luvulta, mutta iso korjaushomma ei ollut kyseessä. Jos jostain löydän hyväksi pidetyn, klassisen rotsin, se ehkä tämän syrjäyttää, mutta luulenpa että tämä tulee pidettyä puhki.. Tulisi vain se kevät..

2017_03_20_004

 

Mainokset

Choose life

Olipa hankala keksiä otsikko tälle postaukselle. Mennään sitten erään tunnetun leffan ja t-paidan merkeissä..

Olen ennenkin kirjoittanut tavoista ja niiden muuttamisesta kun luin Gretchen Rubinin kirjan aiheesta. Pohdin aina välillä millä saisin omat, itseäni ärsyttävät tavat loppumaan tai korvaisin ne paremmilla. Jos yritän kieltää itseltäni jotain, yritys on tuhoon tuomittu. Keinotekoiset säännöt eivät ole minua varten. Tarvitsen järkevän syyn jonkun tekemiseen tai tekemättä jättämiseen. Nyt esimerkiksi olen ryhtynyt venyttelemään joka päivä, koska minun pitää saada jalkani kuntoon = järkevä syy. Sen sijaan venyn edelleen kellonsoiton jälkeen sängyssä koska minulla ei ole hyvää syytä lopettaa tätä toimintaa, tai ainakaan en ole sitä vielä keksinyt.

Jos kieltäminen ei toimi, niin sen sijaan valitseminen toimii paljon paremmin. Olen valinnut olla käyttämättä ravinnokseni eläinkunnan tuotteita ja muissakin yhteyksissä valitsen mielummin vegaanisen vaihtoehdon. Valitsen hankintoja tehdessäni suosia käytettyä ja kierrätettyä mielummin kuin uutta. Viime aikoina alkoholinkäyttöni on vähentynyt koska valitsen mielummin krapulattoman päivän ja rahankäytön omasta mielestäni järkevämpiin kohteisiin.

Kun katselen elämääni taaksepäin, parhaat jutut elämässäni ovat lähteneet siitä, että olen itse valinnut kyseisen vaihtoehdon. Joihinkin juttuihin olen ajautunut puolivahingossa omaa uteliaisuuttani tai omalla toiminnallani, eikä sekään ole huono, olen kuitenkin selvästi ollut menossa siihen suuntaan. Sen sijaan ne asiat, joihin on suostunut vaikka pieni ääni sisällä on sanonut että teen omaa tahtoani vastaan, ovat useimmiten päättyneet kehnosti tai niistä on vähintäänkin jäänyt huono fiilis.

Seuraava iso päätökseni, mikä se sitten onkaan, tulee sekin varmasti toteutumaan valinnan kautta. En kiellä itseltäni mitään, enkä pakota itseäni mihinkään, vaan teen vapaaehtoisen valinnan ja elän sitten valitsemallani tiellä.

Tämä tarvitsisi kuvan. En löydä sopivaa. Minun pitää kuvata lisää.

Plantaarifaskiitti

Olen jo muutaman viikon ollut jalkavaivainen (plantaarifaskiitti) ja ajatukset eivät juuri muualla pyöri kuin sen ympärillä, miten pääsisin tästä vaivasta eroon ja millä apuvälineillä ja kengillä voisin taas kävellä normaalisti.. Olen myös tässä känkätessäni huomannut sen, että ymmärrän huomattavasti paremmin ihmisiä jotka elävät vaivansa tai kipunsa kanssa ja se hyppii esiin aina sekä ajatuksissa että keskusteluissa. Joitain asioita ei vain tajua ennen kuin ne itse kokee. Vaikka se onkin niin vaikea tajuta, onhan ihminen jokseenkin empaattinen olento.

Olen ollut ennenkin kipeä, niin kipeä että se jo vituttaa ja tekee mieli vain viskoa asioita päin seiniä, mutta siitä kivusta tiesi että se on menossa ohi pian. Tästä tiedän että tämä kestää vähintäänkin viikkoja, ellei kuukausia. Ja se lannistaa. Mietin pystynkö ensi kesänä festareille ja reissaamaan, kun pääsen hädin tuskin nyt kulkemaan töihin. Mietin käytänkö talvilomani tehokkaasti jumppaamiseen ja venyttelyyn, vaikka haaveissa oli tehdä ihan jotain muuta.

En haluaisi että kipu määrittelee minut. En halua että mikään muu määrittelee minua kuin minä itse, sellaiseksi kuin itse haluan. Haluan hallita itseäni. Edes itseäni. Näköjään sekään ei enää onnistu..

16790397_1221843097911574_1907955409256185856_n

Tee siitä tapa

Luin Gretchen Rubinin kirjan Tee siitä tapa – Eli kuinka kitket huonot tavat ja teet hyvistä pysyviä. Jokunen vuosi sitten luin Rubinin kirjan Onnellisuusprojekti ja se sai minut katselemaan itseäni ja ympäristöäni vähän eri tavalla. Vinkkasin Onnellisuusprojektin Fb-ryhmässä ja sain vastavinkkauksena tämän.

Minulla ja Rubinilla ei ole juurikaan mitään yhteistä. Hän on newyorkilainen lakinainen ja kirjailija, jolla on laaja perhe, runsaasti harrastuksia ja hän rakastaa järjestystä. Rubin tunnustaa olevansa myös niuho. Ja kaikesta päätellen hänellä on paljon enemmän tunteja vuorokaudessa kuin minulla, koska hän ehtii tehdä niin paljon kaikkea, tai sitten hän todella on vain niin järjestelmällinen kuin väittää.

Rubin tekee paljon taustatyötä teoksiinsa, ja sen huomaa. Myös siitä että hän kertoo asian olevan näin. Hän lukee kaiken mahdollisen aiheesta minkä käsiinsä saa ja käy keskusteluja ystäviensä ja tuttaviensa kanssa. Tapojen muodostumisen ”teoria” oli minulle uutta, mutta Rubin saa kuulostamaan sen hyvinkin järkevältä. Hän jakaa ihmiset ylläpitäjiin, kyseinalaistajiin, velvoittajiin ja kapinallisiin sen mukaan, miten he tapoihin suhtautuvat. Itse tunnustan olevani kyseenalaistaja ja kapinallinen, enkä tee juuri mitään ilman järkevää syytä tai vain siksi että niin pitäisi tehdä. Ehkäpä siksi kumppanini välillä kritisoi sitä, että vaatteitani ja muita tavaroitani on välillä vähän missä sattuu, koska tapanani ei ole viedä niitä niille tarkoitetuille paikoille..

Rubin kirjoittaa myös siitä kuinka tavat tarttuvat. Puolisoille muodostuu usein samoja tapoja ja tottumuksia. Ja toisaalta esimerkiksi lapset kapinoivat vanhempiensa asettamia tapavaatimuksia vastaan ja käyttäytyvät täysin päinvastoin viimeistään sitten kun pääsevät elämään omaa elämäänsä ilman vanhempia.

Mietin omia jokapäiväisiä tapojani. Pesen hampaat ensimmäisenä kun herään ja juuri ennen kuin menen nukkumaan. Räplään puhelintani jatkuvasti. Kuljen puiston läpi töihin, koska pidän reitistä, vaikka suorempaakin tietä pääsisi. Ennen kuin lähden kotoa mihinkään, käyn läpi lompakko-puhelin-avaimet-rituaalin. Muita ei yhtäkkiä tullut mieleen. Kaikkia tapojaan ei edes tajua, ennen kuin joku muu niistä huomauttaa tai niitä alkaa oikeasti miettimään.

Mitä sitten haluaisin ottaa tavaksi? Haluaisin valokuvata ja kirjoittaa jotain joka päivä. Ensinmainittu on helpompi toteuttaa ainakin kännyräpsyjen avulla. Jälkimmäinen vaatii vähän enemmän vaivaa. Haluaisin olla siistimpi ihminen. Pidän siisteydestä mutta olen laiska siivoamaan. Olisi hienoa jos koti olisi aina siinä kunnossa että anopin kehtaa päästää kylään (vaikka häntä ei sekasotku haittaisikaan). Haluaisin myös itse näyttää jatkuvasti siltä että voisin kohdata kenet vain missä vain ja eikä tarvitsisi hävetä ulkonäköään miltään osin. Ja se yksinkertainen syy siihen, miksi haluaisin nämä asiat tavaksi on se, että siitä tulisi minulle parempi ja huolettomampi olo. Homma vaatisi vain vähän panostusta..

Kirjassa on myös toimintamalleja siitä, miten pääsee eroon huonoista tavoista. Oma ehdoton ykköseni on se, että jään arkiaamuisin venymään kellonsoiton jälkeen sänkyyn ja yleensä pääsen töihin vasta viimetingassa (onni on liukuva työaika..). Vaihtoehtoni ovat nousta heti kellon soidessa tai sitten siirtää kellonsoitto aikaisemmaksi ja varata aikaa venymiseen. Jälkimmäisestä vaihtoehdosta voi kyllä seurata se, että saan vain lisää aikaa venyä ja aamuisin tulee kuitenkin kiire. En venyessäni torkahtele, vaan venyttelen ja ajattelen asioita. Aamuiset rötväykseni eivät ole siis hukkaan heitettyä aikaa, tai niin yritän ainakin itselleni väittää..

Tee siitä tapa oli mielenkiintoinen lukukokemus ja kestää varmasti toisenkin lukukerran.

DSC00672

Koti ilman elämyksiä?

Ei ole kovin kauaa kun sisustussuunnittelijanakin tunnettu Teuvo Loman haukkui suomalaisten kirjahyllyt rumiksi ja sisustukseen sopimattomiksi. Uudestaan tämä aihe tuli mieleeni, kun seurailen Facebookissa KonMari Suomi -ryhmää ja siellä jotkut ryhmän jäsenet ovat kehuneet ”konmarittaneensa” kaikki kirjansa, levynsä tai elokuvansa. Mutta miksi? Tavaraa tursuilevasta asunnosta pitääkin vähentää tavaraa, että siellä olisi tilaa elää ja että se tuntuisi enemmän kodilta. Tässä kohti kuvaan astunee priorisointi.

Mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja kaipaa elämäänsä. Onko se tyhjiä seiniä ja tyhjiä tasoja ja siisteyttä, vai olisiko vaihtoehtona taide, kulttuuri, elämykset ja viihde, joihin voi palata yhä uudelleen? No, toivottavasti ne ihmiset, jotka ovat hävittäneet nämä omasta kodistaan, ovat ahkeria kirjastonkäyttäjiä. Tai ehkä he eivät edes kaipaa näitä asioita, mitä minä en taas ymmärrä. Mutta se on sitten minun henkilökohtainen ongelmani. Samoin kuin se, että olen aina muuttaessani joutunut kuskaamaan useita painavia laatikoita enemmän uuteen kotiin. Olen kuitenkin sen valmis kärsimään että saan pitää elämyskokoelmani. Lisäksi minusta tuntuu että ilman kirjoja kodista puuttuu jotain. Tämän huomaan myös käydessäni sellaisten ihmisten luona joilla ei ole kirjoja, en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua..

DSC00664

Kirjahyllystämme löytyy 11 hyllymetriä kirjoja. Aikaisemmin niitä oli vielä enemmän, mutta olen pistänyt kiertoon mm. Kaari Utriot, koska en usko että jaksan lukea niitä toistamiseen, puutarhakirjat, koska asunnossamme ei tällä hetkellä ole edes parveketta ja pitkän rivin keittokirjoja, koska ruokavalioni on muuttunut eikä niissä ollut minulle enää käyttökelpoista tietoa.Tunnustan olevani bibliofiili ja kirja on sisältönsä lisäksi minulle myös kaunis esine. Kirjahyllyni ei olisi täydellinen ilman Draculaa, Hyviä enteitä, Näkijän taru -trilogiaa, Tarua sormusten herrasta, Unohdettuja jumalia ja Noidan käsikirjaa. Eilen istuin sohvalla, soimassa ollut cd-levy oli päässyt loppuun, valaistuksena vain ulkoa kajastavat kaupungin valot ja lepuutin silmiäni katsellen kirjojen selkämyksiä. Ja tiesin, että nuo kaksi mustaa hyllyä sisältävät tarvittaessa viikkotolkulla rentoutumista ja pakoa todellisuudesta.

DSC00662

Elokuvia löytyy 3 hyllymetriä, kaikki harkittuja ostoksia. Sellaisia leffoja jotka voi katsoa useampaankin kertaan. Kirpputoreja kierrellessä tulee pengottua myös elokuvatarjonta, samoin kuin kauppojen alelaarit, joista leffoja voi ostella eurolla-muutamalla. Mutta jos elokuvan on todennut korkeintaan keskinkertaiseksi, ei se omaan hyllyyn päädy.

Cd-levyjä meillä on 5 hyllymetriä, käytännössä satoja levyjä. Minua kaduttaa että olen aikoinani luopunut joistakin levyistä koska ”en enää kuuntele näitä”. Ja nyt niitä on ikävä. Osan olen haalinut takaisinkin, jos olen löytänyt. Kaikkia ei enää edes löydä, ainakaan halvalla.Vinyyleitä on vasta vajaa puoli metriä, määrä lisääntyy jatkuvasti.

Edellisessä elämässäni opin kuuntelemaan Mike Oldfieldia ja Tubular Bells III on mielestäni yksi taidokkaimmin tehdyistä albumeista koskaan. Olen äärimmäisen harvoin kuunnellut sitä mp3-muodossa. Cd-versio sen sijaan soi useinkin ja opin tuntemaan ja kuulemaan pikkuhiljaa lisää ääniä ja kerroksia äänimaisemassa. Pari vuotta sitten levystä julkaistiin uusintapainos 180g vinyylinä ja tietysti sen hankin, koska se cd-versio ei uuteen elämään siirtyessäni tullut mukaani. Kuuntelunautinto kasvoi entisestään kun laitoin vinyyliversion soimaan ensimmäisen kerran, löysin levyistä yhä vain lisää kaikkea mitä en ennen ollut kuullut. Olen päättänyt että en luovu enää yhdestäkään levystä.

Kaiken muun hyvän lisäksi olen luonteeltani stressiapina, eli stressaan välillä liiankin pienistä ja usein turhista asioista. Onneksi lääke ahdistavien asioiden unohtamiseen, sekä niiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen löytyy myös kotoa: sitä on kirja-, levy- ja leffahyllyt täynnä. Minulla on muun muassa omat terapialevyni, hyvänmielenelokuvani ja elämyskirjani. Miksi ihmeessä minä haluaisin niistä luopua?

DSC00668

Lisää täydellisen vaatekaapin tavoittelua..

Sain operaatio vaatekaapin suoritettua loppuun. Kaiken kaikkiaan poistoja tuli pieni säkillinen, mutta vähemmän kuin oletin. Omistan näköjään hyvin paljon vaatteita joista pidän, ja jotka ovat kaiken lisäksi vielä sopivia. Karsin pois muutaman liian pienen t-paidan, jokusen loppuunpidetyn topin, yhdet liian pienet farkut, yhden ei tyyliin sopivan perintöhameen ja rikkinäiset sukat.

Tein myös laskutoimituksia. Omistan pikaisen laskemisin tuloksena n. 170 vaatetta, poislukien sukat, sukkahousut ja alusvaatteet, niiden kanssa määrä lähenee 300 vaatetta. Satunnaisotantana:
11 farkut
20 hametta
8 mekkoa
12 kauluspaitaa
20 rintaliivit
5 korsettia
1 neule
4 neuletakkia
50 t-paitaa
20 muihin kategorioihin kuulumatonta paitaa

Ystäviltäni voisin kysyä että montako kertaa olette minun nähneet pukeutuvan korsettiin? Näetkö minulla useammin päällä farkut vai hameen tai mekon?

Konmaristit suosivat pystyyn viikkausta, mutta näillä hyllyillä ei sitä voi oikein harrastaa. Välillä kaipaan metallilankaisia koreja, joita vaatekaapeissa oli yhdessä edellisistä asunnoistani. Nyt mennään näillä keinoin mitä on tarjolla. Sain kuitenkin järjestettyä kaapin niin, että näen pikavilkaisulla missä on mitäkin. Ainoastaan t-paitahyllyltä pitää etummainen pino nostaa pois että näkee mitä on takana.

vaatekaappiYhteenveto: Minun ei tarvitse harrastaa välttämättä vaateshoppailua lainkaan tulevina vuosina, vaan pärjään vallan hyvin näillä mitä nyt on. Omistan myös yhden iltapuvustakin menevän koltun. Täydelliset löydöt kuitenkin sallittaneen, niiden vastaantullessa tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä. Yhtenä esimerkkinä voisi olla käytetyt, mustat Levi’s 572:t..

Seuraavaksi pitäisi iskeä kiinni takkeihin, kenkiin, laukkuihin ja muihin asusteisiin..

Asketismia kerrakseen

Minua on pikkuhiljaa alkanut ärsyttämään tavaranpaljous. Lähinnä se, että hamstraan kampetta sillä verukkeella että ”tätä voisi vielä käyttää joskus”, ”tästä voisi tehdä jotain” tai ”eihän tätä nyt raski heittää pois”. Pikkuhiljaa olen kuitenkin heittänyt pois roinaa mitä en tarvitse. Huomasin, että olen tehnyt sitä muuttojen ja muuttojen suunnittelun yhteydessä jo vuosikaudet, mutta silti tavaramäärä ei ole hirveästi vähentynyt.. Uudet hankinnat ovat osasyy, toinen syy on se, että tavaraa on yksinkertaisesti jo alunperinkin ollut paljon.

Olen jo jokin aika lukenut Marie Kondon kirjan KonMari – siivouksen mullistava taika, ja nyt ostin kirjan myös itselleni, muistutukseksi ja uudelleen luettavaksi. Hänen perusajatuksensa on se, että säilytä vain ne tavarat joista oikeasti pidät ja joita tarvitset ja hävitä loput. Muut ammattijärjestäjät kun käskevät heittää pois ne tavarat joille ei ole mitään käyttöä. Marie Kondon ohjeiden mukaan järjestäminen tehdään vain kerran nopeaan tahtiin, kun muut ohjeistavat tekemään huoneen kerrallaan tai heittämään pois yhden turhan tavaran päivässä.

Olen alkanut miettiä että voisin oikeasti hävittää puolet kaikesta kamasta ja siltikin minulla olisi ihan riittävästi kaikkea tarpeellista. Paitsi kirjoista, levyistä ja leffoista en halua luopua, ne ovat harkiten hankittuja ja sellaisia mihin voi palata uudestaankin. Kirjahyllynraivauksen olen suorittanut jokaisen kolmen viimeisen muuton yhteydessä enkä keksi enää sieltä mitään poistettavaa. Ehkä löydän tälle operaatiolle jossain vaiheessa aikaa. Minua hirvittää jo etukäteen kangasvarastot ja tärkeiden papereiden läpikäynti..

Toinen askeettisuuteen liittyvä kirja, minkä kanssa vietin aikaa, oli Tomi Astikaisen Miten elää ilman rahaa. Mies eli neljä vuotta ilman rahaa, matkustaen ympäri maailmaa, liftaten, dyykaten, kysellen apua, vaihtaen palveluksia ja välillä hyvinkin kekseliäästi. Perinteisen rahan armoilla eletyn oravanpyörän taaksejättäminen on aika hurja hyppy, mutta Astikainen onnistui, ja ilmeisesti onnistui muuttamaan ajatusmaailmansa siinä sivussa. Ehkä jokusen muunkin. Kirja pisti kyllä ajattelemaan, ja oman ajatusmaailman muuttaminen tulee edelleen jatkumaan, mutta itse en ihan näin radikaaliin ratkaisuun pystyisi. Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja tarvitsen sen oman pesän, turvapaikan minne palata ja missä voi olla rauhassa. Ja missä säilyttää niitä itselle tärkeitä asioita. Astikainen luopui myös kaikesta omaisuudestaan aloittaessaan projektinsa.

Ihmisten kulutustottumukset ovat mielestäni hyvinkin vääristyneitä. Liikaa kertakäyttöistä, liikaa turhaa, liikaa keksittyjä tarpeita. Mutta kun pitää ostaa ja kuluttaa että maailma pyörisi. Tavaroita tarvii siihen, tähän ja tuohon. Vanha ei enää kelpaa, pitää saada uusi. Tunnustan, että en kiellä itseäni hankkimasta jotain, mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, mutta harkitsen kyllä tarkemmin kuin ennen että miksi olen kyseistä hankintaa tekemässä. Ja käyttökelpoinen käytetty menee usein uuden edelle.

Tavara ei tuo turvallisuutta ja onnea, vaikka niin meille yritetään vakuuttaa.