CMX, Hevimesta, 290318

CMX on yksi niitä bändejä, joiden parissa olen kasvanut, elänyt ja myös kiinnostunut joistain asioista. Ensimmäinen kuulemani kappale oli Kätketty kukka, ja se herätti mielenkiinnon bändiä kohtaan. Onneksi kaveripiiristäni löytyi joku, jonka avulla pääsin tutustumaan heihin ja tuotantoonsa enemmän, elettiin kuitenkin aikaa ennen internetin yleistymistä..

Näin nyt CMX:n elävänä ties kuinka monennetta kertaa ja aina keikat tuntuvat loppuvan kesken. Ensimmäinen kerta oli Ouluhallissa joskus 90-luvun alkupuolella ja oli aika kun kävin heiltä katsomassa jokaisen Oulun keikan ja jokusen muunkin. Sitten minun keikkavierailuihini tuli tauko, mutta olen ottanut vahingon takaisin tässä viime vuosina.

Huomasin myös että olen kuunnellut bändiä ihan liian vähän koska olen unohtanut paljon lyriikoita. Enää ei irronnut Katariinanpyörä, Discoinferno eikä Siivekäs ihan lonkalta. Kätketty kukka, Kultanaamio ja Ainomieli sen sijaan ovat hyvinkin syvällä selkärangassa.. Keikalla tuli siis vanhoja, tuttuja biisejä mutta myös otteita tuoreimmalta Alkuteos-albumilta.. Minua hieman harmittaa että en hankkinut sitä vinyylinä vaan tylsästi cd-versiona. Täytyy ehkä korjata tilanne jossain vaiheessa, sillä uskon että Alkuteoksesta saa vielä enemmän irti vinyyliformaatissa..

Illan kruunasi sekä Halmkronalta saatu plektra että fanityttöily lähtiessämme narikassa kun törmäsimme mieheen ja juttelimme semihumalassa kaikkea turhaa. Nuorempi versio minusta olisi ollut ihan pähkinöinä. Mutta täytyy tunnustaa että nykyinen minä olisi ollut vielä enemmän pähkinöinä jos olisin tavannut itse pääpirun, shamaanin ja ylijumalan, A.W. Yrjänän. En tiedä osaisinko suhtautua hänen huomioonsa ja seuraansa yhtä keveästi kuin Halmkronan.. Olin jokatapauksessa seuraavan päivän muusina, sekä fyysisesti että henkisesti, kiitos ei niin täydellisen kenkävalintani, jammailun sekä keikalla että tanssilattialla, itse keikan ja kotimatkan fiilistelyn, unohtamatta alle 4 tunnin yöunia..

Kiitos CMX. Nautin teistä taas ensi kerralla.

29093943_1608771879218644_9139492463730229248_n

Mainokset

Neljänkympin epäkriisi

Työkaverini luki yksi päivä ruokatauolla naistenlehdestä kun joku valitti elämäänsä. Kirjoittaja oli 39v nainen, jolla oli mukava työ, ihana mies ja mahtavat lapset. Hän kysyi että ”Tässäkö tämä nyt oli?” Hän oli saavuttanut kaiken minkä halusi ja oli edelleen tyytymätön. Loppuuko elämä kun täyttää 40v? Hänen mielestään näytti loppuvan.. Itse olen toista mieltä. Elämä on valintoja. Jos on tyytymätön elämäänsä, kannattaa miettiä onko tehnyt valintansa itse vai jonkun toisen tahdon mukaan.

En ole useinkaan toitottamassa ikääni ilman että siihen on mitään järkevää syytä. Minua pidetään ikäistäni nuorempana, ja annan usein ihmisten pitää harhaluulonsa. Mietin myös onko naiselle enemmän etua olla vähän nuorempi vai vähän vanhempi. Ehkä se riippuu tilanteesta. Minä yritän pysytellä vaikeasti arvioitavan ikäisenä, koska pidän siitä.

26157528_528771730828425_8285226792860516352_nVietimme ystäväni kanssa kimppanelikymppiset. Siis 2x20v.
Kuva on juhlapaikan hämärästä jossain vaiheessa iltaa.

WTD:n Nata pohti vasta kolmeakymmentä ikävuottaan. Sitkeä mimmi, määrätietoinenkin mielestäni. Olen seurannut hänen blogiaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo monta vuotta. Ihmiset elävät eri tahtiin. Itse olen hyvinkin myöhäissyntyinen aika monessa asiassa. Olen toki työssä mistä pidän, ja olen omistanut omistusasunnon. Olen elänyt sitä rivanrinpätkä + farmariauto + kultainen noutaja -idylliä, ilman lapsia, onneksi. Niiden sijasta oli kiharakarvainen noutaja..

Vasta nyt olen päätynyt elämään itselleni mieluista elämää, muutaman mutkan jälkeen, mutta välttämättä en olisi aikaisemmin tiennyt että mitä oikeasti haluan. Tai tiesinhän minä, mutta mikä lie estänyt pitämästä päätäni joissakin tilanteissa. Onneksi en vain jatkanut elämistä ”niin kuin kuuluu tehdä” ja kiitän sitä pientä ääntä joka on naputtanut aina aika ajoin ja kysynyt että onko tämä nyt oikeasti sitä mitä sinä itse haluat.

Tein reilu vuosi sitten listan asioista joita haluan tehdä ennen kuin täytän 40 vuotta. Unohdin listan jossain vaiheessa ja nyt kun katson sitä jälkikäteen, toteutin siitä ehkä puolet. Mutta koska olen vielä elossa, voin aivan hyvin tehdä loputkin asiat tuolta listalta. Ja paljon muutakin.

Michael Monroe, Hevimesta, 160318

Eilen oli aika mones Michael Monroen keikka minkä näen ja ammattilaiset ei koskaan petä. Hevimestan lava oli kyllä Michael Monroen kaltaiselle ikiliikkujalle pieni ja matala ja rajoitti normaalia lavaliikkumista, mutta puitteiden mukaan mennään. Ja keikkahan oli hyvä, rajoitteista huolimatta. Tämän vuosituhannen puolella tehdyt biisit olin kaikki kyllä kuullut, mutta kyllä ne helmet löytyvät vanhemmasta materiaalista.

Kuvaamaan en hirvittävästi edes alkanut. Eturivin rouvien kännykät olivat enimmäkseen tiellä kun yritin. Mutta tämän hetken sain talteen. Ja tämä riittää.

29093871_154951245188310_7068625672171683840_n1

Muun yleisön keskellä minulla tuli kohtalaisen nuori olo. Onhan Michael Monroe jo pitkän linjan rock-muusikko ja tehnyt juttuaan jo vuosikymmenet mutta silti olisin kaivannut yleisöön enemmän nuorempaa porukkaa. Onko nuoriso unohtanut rock-musiikin? Vai kuuntelevatko vain nuoremman polven tekemää rock-musiikkia. Toivottavasti kuuntelevat kuitenkin, edes jotain.

Muuten ilta oli aika hiljainen. Baari tyhjeni keikan jälkeen, harva jäi viettämään aikaa Mestaan. Satunnaisia tuttuja. Höpinää musiikista ja elämästä. Sitten kello näytti yhtäkkiä kotiinlähdön aikaa. Hyvässä seurassa aika kuluu nopeasti. Muutaman viinilasillisen pieni humala ei aikaansaanut edes krapulaa. Nyt vietän itse illan keikkaleskenä ja nautiskelen hiljaisuudesta edellisillan äänekkaan korvakarkin jälkeen.

Oulu-Helsinki-Turku-Oulu

Kotikaupungin loska tuli karistettua jaloista muutamaksi päiväksi. Matkailu avartaa, ja sen avulla voi myös tuulettaa päätään. Ei paljon ehtinyt arkiasioita miettiä. Onneksi.

Ensimmäinen etappi oli Helsinki. Vähän shoppailua Morticiassa, Destinyssä ja Cybershopissa. Uusia lempivaatteita ja uudet silmänvärinmuuttajat. Vanhat efektipiilarit olivat käytössä kuitenkin illan keikalla. Näin Cradle of Filthin kolmatta kertaa, vaikka en bändiä koskaan oikeastaan edes kuuntele. Mutta hieno show. taitavat soittajat ja keikkaelämys olivat tervetulleita. Ja olipahan taas syy pistää silmät punaisiksi..

 

Vegaanisia ruokapaikkavinkkejä Helsingistä: Kippo, Naughty Brgr sekä Kuppi ja Muffini.

Keikan jälkeisenä päivänä junalla Turkuun. Ja Turussahan pitää treffata oululainen kaveri, kun sattui olemaan samassa kaupungissa. Toki nähtiin myös turkulaisia kavereita. Mutta syy Turun vierailuun oli kuitenkin Taru sormusten herrasta Turun kaupunginteatterissa. Vaatii taitoa puristaa sellainen hervoton tiiliskivi neljän tunnin näytelmäksi. Mutta olivat todellakin onnistuneet. Toki jotain oli pitänyt jättää pois ja joitain asioita käytiin hyvinkin nopeasti läpi, mutta tarina kulki juuri niin kuin pitikin. Suosittelen lämpimästi jos vain on mahdollista päästä tämä näytelmä näkemään.

Turussa kolusimme myös muutaman kirpputorin, divarin ja kirpputorin löytäen kaikkea kivaa. Omituiset Opukset ja Alfa Antikva ovat kirjanmetsästäjille otollisia paikkoja, jälkimmäisestä löytyy myös levyjä. Maistelimme (alkoholi)juomia pankissa (Old Bank), apteekissa (Uusi Apteekki), koulussa (Panimoravintola Koulu) ja vessassa (WaterLoo Pub). PureHero, China & Thai Palace, Kahvila Tiirikkala ja Tikitak pitivät huolen että nälkäkään ei jäänyt.

Kotimatkalla junanvaihto Tampereella. Harmittavan lyhyt vaihtoväli tavata tuttuja niiltä nurkilta. Viihdytin itseäni kotimatkan katselemalla YouTubesta muun muassa Garbagen studiolivejä ja Fleabagia Areenasta. Kaksi ensimmäistä jaksoa jaksoin katsoa pätkivällä junaverkolla mutta loput pitää nauttia yhtäjaksoisesti ilman tökkimisiä ikioman wlanin kautta. Jäin kuitenkin heti koukkuun.. Kuiva brittihuumori on aina iskenyt minuun..

Sitten pitäisikin alkaa suunnittelemaan jo seuraavaa reissua. Syy, seura, kohde ja ajankohta ovat jo tiedossa. Kulkuväline ja majoitus vielä eivät.

Näytän siltä miltä haluan.

Vanhenemisen hyviä puolia lienee se, ettei enää välitä (niin paljoa) mitä muut ajattelevat ulkonäöstäni. Tykkään välillä laittautua mutta uskaltaisin sanoa että teen sen itseni takia. Jos en jaksa laittautua niin en stressaa siitäkään.

Ja mitä otsikkoon tulee, en ole vuosikausiin seurannut trendejä. Ne tulevat minulle vastaan vähän myöhässä sitten kirpputoreilla ja poimin itselleni parhaat palat. Ne, jotka ovat kestäneet aikaa. En halua näyttää siltä miltä muut näyttävät. Haluan näyttää vain minulta.

Vaaka on myös unohtunut kylppärin nurkkaan pölyttymään. Viimeksi kylppäriä siivotessani nousin sille ja totesin että paino on noussut 10%, mutta reaktioni siihen oli yllätyksekseni aika välinpitämätön. Seuraava ajatus oli että hankkiudun eroon koko kapineesta. Peilissä saattaa näkyä vähän muhkuroita, mutta ne katoavat kunhan jaksan seistä selkä suorassa. Kyse on siis todellakin asenteesta.

Mahdun edelleen kaikkiin lempivaatteisiini. Ne, joihin en mahdu, on jo kerätty lähtemään eteenpäin. Ja vaikka ne mokkanahkaiset minihameet ovat ihania, en tulisi pitämään niitä enää muutenkaan, en ole ikinä viihtynyt liian lyhyessä hameessa..

Sen sijaan minulla on nahkahousut, joista pidän ja joita pidän aina aika ajoin. Olisin eilen laittanut ihanat nahkahousuni jalkaan, mutta huomasin että kriitisten muutaman lisäkilon ansiosta en voinutkaan. Saattaa olla että joudun kuitenkin ottamaan pienen korjausliikkeen syömisissäni jos aion pitää vielä niitä..

Eilinen tilaisuus nahkahousujen pitämiselle olisi ollut Jess and the Ancient Onesin keikka, joka oli mahtava, kuten aina. Sorruin myös shoppailuun vaikka vaatekaappini tursuilee. Mutta paita olisi jäänyt huutamaan perääni. Aion tehdä siitä vielä tänään enemmän omani..

Nyt minusta tuntuu että puhuin itseni pussiin. Mutta se on minun oma ongelmani.

Bloggausta bloggauksen vuoksi?

Siivosin tätä blogiani. Piilotin ikivanhoja tekstejä. Vaihdoin leiskan uuteen ja vaihdoin sitten vanhan takaisin, koska yksinkertaisesti vain pidän siitä, se on mukavan yksinkertainen.

Tajusin että haluan kirjoittaa. Tai olen itseasiassa tajunnut sen aina. Pidän kirjoittamisesta, ajatusten luomisesta käyttäen sanoja, kirjaimia, välimerkkejä. Ongelmani on se, etten oikein tiedä mistä ja miksi kirjoittaa. Voisin kirjoittaa mistä vain. On asioita joista tahdon kirjoittaa mutta en halua välttämättä kaikkien lukevan niistä. Ja haluan että joku lukee tekstini, etteivät ne jää vain itselleni virtuaaliseen pöytälaatikkoon pyörimään ja pölyttymään.

Minun on viime aikoina ollut vaikea tehdä mitään vain tekemisen ilosta. Kaikelle pitäisi olla jotain käyttöä ja tarkoitus. Mutta ainakaan kirjoittamisesta ei synny tuotetta mitä kukaan ei tarvitse, korkeintaan ajatuksia joita kukaan ei kuule, tai ei ymmärrä, tai jotka eivät kiinnosta ketään. Mutta ketä kiinnostaa minun tekstuaalinen jaaritteluni? Kenelle minä näitä tekstejä kirjoitan? Itselleni?

Luin pari vanhaa bloggaustani. Päätin sitten mitä jätän esille ja mitä pistän piiloon. Tämän uuden tulemisen (?) alkuun jätin elämänmuutokseni. Ehkä se tuntui vain sopivalta. Yritän taas aloittaa jotain uudestaan. Kirjoittamista. Yritän löytää tähän motivaation koska oikeasti pidän tästä.

Rotsi!

Olen jo monta vuotta etsinyt ”sitä täydellistä nahkarotsia”. Ongelmani on pitkä selkä, mistä johtuen suurin osa rotseista on minulle liian lyhyitä. Jokin aika sitten kirpputorilta löytämäni keinonahkarotsi on ajanut asiansa, mutta se alkaa pikkuhiljaa näyttää kulumisen merkkejä. Pidän sen kesäkaudella loppuun pikkuhiljaa, se kun on mukavan kevyt ja ohut.

Eräällä Facebook-kirpputorilla vastaan tuli kuitenkin takki mihin ihastuin heti. New Rockin nahkarotsi, käytetty, lähes pilkkahintaan. Sain hierottua kaupat ja eilen sain tämä ihanuuden kotiin ja käyttöön. Sen kauluksesta puuttuu neppari, mutta laitoin jo viestiä valmistajalle että mistä saisi uuden tilalle. Tai sitten keksin siihen jotain. Nyt nepparin paikkaa pitää pieni rintamerkki.

Olen nahkatakkifriikki. Voiko niitä olla koskaan liikaa?

20633710_108976869779841_4183559353330040832_n