Choose life

Olipa hankala keksiä otsikko tälle postaukselle. Mennään sitten erään tunnetun leffan ja t-paidan merkeissä..

Olen ennenkin kirjoittanut tavoista ja niiden muuttamisesta kun luin Gretchen Rubinin kirjan aiheesta. Pohdin aina välillä millä saisin omat, itseäni ärsyttävät tavat loppumaan tai korvaisin ne paremmilla. Jos yritän kieltää itseltäni jotain, yritys on tuhoon tuomittu. Keinotekoiset säännöt eivät ole minua varten. Tarvitsen järkevän syyn jonkun tekemiseen tai tekemättä jättämiseen. Nyt esimerkiksi olen ryhtynyt venyttelemään joka päivä, koska minun pitää saada jalkani kuntoon = järkevä syy. Sen sijaan venyn edelleen kellonsoiton jälkeen sängyssä koska minulla ei ole hyvää syytä lopettaa tätä toimintaa, tai ainakaan en ole sitä vielä keksinyt.

Jos kieltäminen ei toimi, niin sen sijaan valitseminen toimii paljon paremmin. Olen valinnut olla käyttämättä ravinnokseni eläinkunnan tuotteita ja muissakin yhteyksissä valitsen mielummin vegaanisen vaihtoehdon. Valitsen hankintoja tehdessäni suosia käytettyä ja kierrätettyä mielummin kuin uutta. Viime aikoina alkoholinkäyttöni on vähentynyt koska valitsen mielummin krapulattoman päivän ja rahankäytön omasta mielestäni järkevämpiin kohteisiin.

Kun katselen elämääni taaksepäin, parhaat jutut elämässäni ovat lähteneet siitä, että olen itse valinnut kyseisen vaihtoehdon. Joihinkin juttuihin olen ajautunut puolivahingossa omaa uteliaisuuttani tai omalla toiminnallani, eikä sekään ole huono, olen kuitenkin selvästi ollut menossa siihen suuntaan. Sen sijaan ne asiat, joihin on suostunut vaikka pieni ääni sisällä on sanonut että teen omaa tahtoani vastaan, ovat useimmiten päättyneet kehnosti tai niistä on vähintäänkin jäänyt huono fiilis.

Seuraava iso päätökseni, mikä se sitten onkaan, tulee sekin varmasti toteutumaan valinnan kautta. En kiellä itseltäni mitään, enkä pakota itseäni mihinkään, vaan teen vapaaehtoisen valinnan ja elän sitten valitsemallani tiellä.

Tämä tarvitsisi kuvan. En löydä sopivaa. Minun pitää kuvata lisää.

Mainokset

Plantaarifaskiitti

Olen jo muutaman viikon ollut jalkavaivainen (plantaarifaskiitti) ja ajatukset eivät juuri muualla pyöri kuin sen ympärillä, miten pääsisin tästä vaivasta eroon ja millä apuvälineillä ja kengillä voisin taas kävellä normaalisti.. Olen myös tässä känkätessäni huomannut sen, että ymmärrän huomattavasti paremmin ihmisiä jotka elävät vaivansa tai kipunsa kanssa ja se hyppii esiin aina sekä ajatuksissa että keskusteluissa. Joitain asioita ei vain tajua ennen kuin ne itse kokee. Vaikka se onkin niin vaikea tajuta, onhan ihminen jokseenkin empaattinen olento.

Olen ollut ennenkin kipeä, niin kipeä että se jo vituttaa ja tekee mieli vain viskoa asioita päin seiniä, mutta siitä kivusta tiesi että se on menossa ohi pian. Tästä tiedän että tämä kestää vähintäänkin viikkoja, ellei kuukausia. Ja se lannistaa. Mietin pystynkö ensi kesänä festareille ja reissaamaan, kun pääsen hädin tuskin nyt kulkemaan töihin. Mietin käytänkö talvilomani tehokkaasti jumppaamiseen ja venyttelyyn, vaikka haaveissa oli tehdä ihan jotain muuta.

En haluaisi että kipu määrittelee minut. En halua että mikään muu määrittelee minua kuin minä itse, sellaiseksi kuin itse haluan. Haluan hallita itseäni. Edes itseäni. Näköjään sekään ei enää onnistu..

16790397_1221843097911574_1907955409256185856_n

40 asiaa

Yksi typerä ikään liittyvä rajapyykki häämöttää ja sekös meinaa ahdistaa. Vaikka ei pitäisi. Kun täyttää tarpeeksi pyöreitä, mikään ei lopu, kaikki vain jatkuu, mikään ei muutu. Paitsi tajuaa että suunnilleen puolet elämästä on jo takana. Vasta puolet. Vielä on saman verran lisää ja nyt on itseasiassa paljon fiksumpi ja asioista osaa nauttia paljon enemmän. Ja jos on pelannut korttinsa oikein ja mukana on ollut vähän tuuriakin niin on ehkä myös vara, myös taloudellisesti, nauttia asioista.

Itselläni on vielä vajaa vuosi aikaa siihen typerään rajapyykkiin. Laadin listan asioista joita haluan tehdä ennen kuin sen saavutan. Joskus mietin että haluan mennä naimisiin ennen kuin olen liian vanha. Nyt sillä ei ole mitään merkitystä. Nämä asiat ovat sellaisia jotka minun on oikeasti mahdollisia toteuttaa, ja jotka haluan toteuttaa. Ensimmäistä en ruksaa vielä yli, yritän (taas) tehdä sitä paljon enemmän.. Suunnilleen yksi asia viikossa, joidenkin asioiden kanssa saattaa mennä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Aion ainakin yrittää päästä listan loppuun..

  • Bloggaa
  • Hanki orkidea
  • Käy oudon bändin keikalla
  • Käy taidenäyttelyssä
  • Käy piknikillä
  • Käy pitkällä kävelyllä
  • Käy ulkomailla
  • Kehu ystävää
  • Kirjoita kirje
  • Kirjoita runo
  • Kuvaa filmirulla yhdessä päivässä
  • Lahjoita hyväntekeväisyyteen
  • Luovu jostain
  • Maalaa/piirrä taulu
  • Ompele lempivaate
  • Ota omakuva
  • Piilota geokätkö
  • Pukeudu hienosti
  • Reissaa yksin
  • Tee kauan harkittu hankinta
  • Säästä
  • Tee koti
  • Tee valokuvakollaasi
  • Tutustu paremmin johonkuhun
  • Vietä koko päivä pyjamassa
  • Lue klassikko
  • Katso klassikko
  • Kuuntele klassikko
  • Järjestä työpöytä
  • Vietä tyttöjen ilta
  • Kirjoita päiväkirjaa
  • Lopeta paha tapa
  • Pidä someton viikko/kuukausi
  • Käy festareilla
  • Valmista hyvä ateria
  • Tee jotain pelottavaa
  • Pelaa tietokonepeli alusta loppuun
  • Eksy
  • Pidä juhlat
  • Käy ennustajalla

Trash hand on uusi Comic sans

Tein joskus vuosi sitten logon missä käytin erästä fonttia. Vähän sen jälkeen huomasin että yksi tv-kanava oli ottanut fontin käyttöön markkinoinnissaan. Tämän jälkeen fontti on putkahdellut esiin ties missä, viimeksi näin sen yhden päivittäistavarakaupan mainoksessa eilen. Tai ehkä olen nähnyt sen tänäänkin mutta ignoorannut koko asian. Fontti on nimeltään Trash hand ja aluksi pidin siitä kovasti. Simppeli, selkeä, käsinkirjoitettu fontti. Käytin sitä itse viimeksi tehdessäni keikkajulisteen bändille, jonka käyttöön tein alunperin sen logonkin. Nyt ei tee enää mieli käyttää sitä missään. Menivät pilaamaan liikakäytöllä hyvän fontin, prkl.

sp-720

kuva pöllitty: https://www.fontsquirrel.com/fonts/trashhand

Tie taipuu & Hanoi Rocks ’82-’84

Luin Sami Yaffan omaelämäkerran Tie taipuu aikalailla ahmien ja Justin Thomasin Hanoi Rocks -valokuvakirjaa on tullut selailtua myös useampaan kertaan. Myös Samin kirjassa on Thomasin valokuvia Hanoi-ajalta.

Tie taipuu oli todella nautittavaa luettavaa. Eikä vain aiheensa kiinnostavuuden puolesta. Kuulin koko ajan Samin äänen päässäni lukiessani, tutuksi se oli tullut viimeksi Sound Tracker -sarjasta. Sekään ei haitannut että teksti oli täysin Samin puheenpartta, vaikka ei näillä pohjoisilla leveyksillä sellaista kieltä juurikaan kuule eikä siihen näin ollen ole tottunut. Todella iso plussa tuli myös siitä että esipuheessa tarinat tallentanut Tommi Liimatta kertoo nauhoittaneensa keskustelut c-kaseteille!

Minulla on aina ollut Sami Yaffasta sellainen kuva, että hän on lämmin ja fiksu ihminen. Paljon maailmaa nähneenä ei ole voinut välttyä varmastikaan siltä, etteikö maailmankatsomus olisi avartunut ja ymmärrys maailman menosta kasvanut. Nyt tuo mielikuva vain vahvistui. Sami on yksi niistä muusikoista ja julkisuuden henkilöistä joita voi sanoa kunnioittavansa. Hän ei kirjassaan missään vaiheessa uhonnut, retostellut tai brassaillut, vaan kertoi niin kuin asiat olivat ja omat mielipiteensä ilman turhaa paatosta tai hehkutusta.

Justin Thomasin kuvat Hanoi Rocks ’82-’84-kirjassa olivat pelkkää silmäkarkkia. Tekstit olivat melkein toisintoja Samin kirjasta, eri kynästä vain lähtöisin. Kauniita nuoria rokkareita särkemässä sydämiä minne ikinä menivätkään. Thomasin kirjassa loppu oli vain surullinen, enkä ole ainoa joka on joskus miettinyt mitä olisikaan voinut tapahtua ilman sitä kohtalokasta onnettomuutta. Samin kirjassa taas elämä jatkuu ja tuo eteensä uusia juttuja, haasteita, rakkauksia..

Lähes koko elämänsä Hanoi Rocksia kuunnelleenne ja fanittaneellekin nämä kirjat ovat pakkolukemistoa. Ehkä pitäisi tehdä aikaa myös Väntäsen Michael Monroe -kirjalle, joka on ensimmäisen painoksen julkaisusta alkaen seissyt hyllyssä toistaiseksi lukematta..

Minulla on myös selkeästi joku viehätys basisteihin, olenhan diggaillut muun muassa Type O Negativen Peter Steeleä ja CMX:n A.W. Yrjänää lähes koko pienen ikäni. Ja se oma, henkilökohtainen basisti löytyy myös.. Vaikka kaikki näistä henkilöistä ovat hyvinkin erilaisia, heitä yhdistää se jokin, mistä minä pidän.

Kuvassa allekirjoittanut herra Yaffan kanssa joskus parikymmentä vuotta sitten Jan Stenforsin keikan jälkeen Oulun Rauhalassa. En panisi pahakseni jos kohtaisin hänet vielä joskus uudestaankin.

sami

 

Hylätty ranta

Luin pitkästä aikaa kirjan, josta oikeasti pidin, ja jonka lukeminen ei ollut hetkeäkään tylsää. Usein muuten hyvissä kirjoissa ku on suvantokohtia, milloin ei tapahdu mitään ja tuntuu ettei tarinassa kerrota edes mitään oleellista. Tässä kirjassa niitä ei ollut. Kyseessä on Andrew Michael Hurleyn Hylätty ranta.

Kirjan takakannessa on Stephen Kingin kehut, mikä oli se syy miksi nappasin tämän teoksen luettavakseni. Takakannen sisälipareella mainitaan myös kauhu, goottilaisuus ja runollisuus ja kaikkia niitä tästä löytyi. Hylätty ranta on valittu Iso-Britannian parhaaksi esikoisteokseksi 2015 ja siitä on (yllättäen) tekeillä myös elokuva, minkä kyllä haluan nähdä.

Veljekset Tonto ja Hanny lähtevät vanhempiensa ja muiden seurakuntalaisten mukana viettämään pääsiäisretriittiä Luoteis-Englantiin paikkaa nimeltä Loney. Siellä monen asukkaan asuttamassa rinnetalossa ja sen ympäristössä tapahtuu outoja asioita. Mitä Tonton ja Hannyn vanhemmat haluaisivat tapahtuvan, olisi se, että mykkä Hanny alkaisi taas puhua, ja apua pyydetään Jumalalta. Kappelin pyhän veden uskotaan tekevän ihmeitä.

Kulkiessaan rannalla laskuveden aikaan pojat näkevät viimeisillään raskaana olevan tytön, jota viedään Coldbarrow’n saarelle ja tyttö jää Hannyn mieleen niin että saari ja sen talo vetävät häntä vääjäämättä puoleensa.

Kaikki henkilöhahmot olivat mielenkiintoisia, eikä tuntunut että niitä olisi ollut liikaa. Erityisesti pidin isä Bernardista, joka oli tullut seurakuntaan täyttämään menehtyneet isä Wilfredin suuret saappaat. Välillä selitetään nykyhetken tapahtumia takaumien kautta, mutta ajassahyppelyä ei sitäkään ole liikaa.

Kaikenkaikkiaan Hylätty ranta oli erittäin miellyttävä lukukokemus. Näitä lisää.

13732177_919861884826314_1456379303_n

Kööpenhamina

Kävimme muutaman päivän reissun Kööpenhaminassa. Kummallekaan kaupunki ei ollut ennestään tuttu, ja se olikin se syy miksi tähän matkakohteeseen päädyimme. Olimme perillä viisi päivää, vähempikin olisi riittänyt, tai sitten löysempi tahti, mutta tulipahan nähtyä kaikenlaista.

Ensimmäisenä iltana kävimme tutkailemassa Tivolin. Yhteenkään kieputtimeen emme lähteneet, mutta nähtävää oli silti ihan mukavasti. Lasten ja nuorison kanssa matkaaville ihan ehdoton kohde.

Linnoissa ja palatseissa emme käyneet, vaikka niihinkin olisi ollut mahdollista päästä. Sen sijaan törmäsimme vahingossa Lääketieteelliseen museoon. Tiesimme kyllä että Kööpenhaminassa sellainen on ja se pitikin etsiä käyntikohteeksi, mutta kun sattumalta kävelimme sen ohi liikkuessamme Amelienborgissa, piipahdimme sisään. Museon mielenkiintoisin osa oli ehdottomasti The Body Collected -näyttely, mikä sisältää säilöttyjä ihmisjäänteitä, mm. siamilaisia kaksosia ja erilaisten sairauksien aiheuttamia vääristymiä ja vammoja.

2016_07_15_015

Toinen mielenkiintoinen museo oli Tanskan Kansallismuseo. Esillä oli Tanskan historia esihistoriasta viikinkiaikojen kautta nykypäivään. Kansallismuseossa vierähti pari tuntia, ja enemmänkin sinne olisi aikaa saanut käytettyä, mutta sulkemisajan häämöttäessä piti katseltavaa vähän valikoida.

2016_07_17_016

Kävimme myös tervehtimässä Pientä Merenneitoa ja hänen luojaansa H.C. Andersenia. Ihan vain siksi koska olimme paikalla. Ripley’s Believe It Or Not -museo oli sopivasti Hard Rock Cafen vieressä, ja sen yhteydessä oli näyttely H.C. Andersenin maailmasta, saimme siis samalla reissulla tutustuttavaksi kummia juttuja ja satuja. Nämä ovat myös hyviä vinkkejä käytäväksi jos vähänkin lapsettaa, vaikka lapsia ei mukana olisikaan.

2016_07_15_009

2016_07_15_020

Perinteisten ketjukauppojen lisäksi kaupungissa oli onneksi myös tuntemattomampia putiikeita ja kirpputoreja ja pari rokkivaatekauppaakin. Näistä paras oli Black No 1 ja sen naapurista löytyi vielä Sex Beat Records.. ”Pakollisten” Hard Rock Cafe -paitojen lisäksi tuli ostettua mm. muutama kirpputorilöytövaate sekä yksi korppisormus joka takertui sormeeni Galleri Asdis -nimisestä korukaupasta..

Baarejakin löytyi. Mukavimmat olivat Voodoo Lounge, joka näyttää mainostavan itseään Tanskan pimeimpänä rockpubina, rockbaari Zeppelin ja erittäin viihtyisä irkkupubi Shamrock Inn. Mielenkiintoisin paikka oli kuitenkin The Log Lady Cafe. Piipahdimme teelle ja kahville, ja olimme ainoat asiakkaat. Tanskassa oli kuulemma lomakausi ja siksi kahvila/kuppila oli niin hiljainen. En saanut lupaa ottaa kuvia mutta Googlen kuvahaulla löytyy jotain kuvia sisustuksestakin. Kahvila ei kuulemma varsinaisesti liity Twin Peaksiin, mutta myös sisustuksessa oli hyvinkin paljon twinpeaksmaista fiilistä.

Nälkäänkään emme kuolleet koska vegaanista ruokaa löytyi kun tiesi mistä haki ja osasi kysyä. Myös raakaruokaa oli tarjolla useammassa ravintolassa, mm. Halifaxin vegeburgeri ja RizRazin vegaaninen buffet olivat kunnon nälänpoistajia. Toisaalta hienostelimme SimplyRaw’ssa ja Hafniassa. Jäimme kuitenkin ilman smørrebrødiä, koska niitä ei vegaanisina tullut vastaan. Puistoja kaupungissa on useita, ja viimeisenä aamuna haimmekin aamupalan 42Raw’sta mukaan ja menimme nauttimaan sen Rosenborgin linnan puutarhaan. Tämän jälkeen kävimme vielä katsastamassa Nyhavnin. Turisteja riitti haitaksi asti, mutta kävelykatu oli sen verran idyllinen paikka että sen kesti.

Ihan heti ei tee mieli palata Köpikseen, mutta luulenpa että ohikulkumatkalla tai jostain muusta syystä voi tässäkin kaupungissa vielä viettää päivän tai pari. Käymättä jäi vielä ainakin Luonnontieteellinen museo ja rokkiklubi High Voltage..

Suosittelemme piipahtamaan Kööpenhaminassa, erityisesti ellei siellä ole vielä tullut käytyä.

13774427_1208806779182754_1156819267_n