Kun kyllästyin rahattomuuteen

Muutama vuosi sitten sain veronpalautuksia mukavan summan, jopa nelinumeroisen, ja päässäni naksahti vienosti. Sen sijaan että olisin suin päin tuhlannut tämän taloudellisesti positiivisen yllätyksen johonkin, vaikkakin hyödylliseen, laitoin siitä suurimman osan säästöön ”pahan päivän varalle”, toki sen jälkeen kun olin maksanut luottokortti- ja muut laskuni pois. Ryhdyin myös laittamaan osan tuloistani jemmaan. Ensin 50e, sitten 100e, sitten 150e. Ja myös kaiken sen rahan, mitä tilipäivänä oli edellisestä tilistä jäljellä. Useimpina vuosina iso osa lomarahoistakin on päätynyt säästötililleni. Sitten koitti päivä että alkuperäinen pesämunani oli kymmenkertaistunut. Sinä päivänä rupesin miettimään että mitä summalla voisi tehdä.

Noihin aikoihin Osuuspankki mainosti aloittavansa Talouden valmentaja -pilotin ja hain mukaan. Ja pääsin. Muutamalla tapaamiskerralla kävimme valmentajani kanssa läpi talouteni nykytilannetta ja mahdollista tulevaisuutta. Teimme laskelmia ja puhuimme taloudesta ja siitä, mihin raha katoaa, jos siitä ei pidä kiinni, ja myös siitä miten siitä kannattaa pitää kiinni. Olin jo lueskellut joitakin kirjoja ja liittynyt asiaa käsitteleviin FB-ryhmiin imemään tietoa aiheesta, joten ihan nollasta minun ei tarvinnut lähteä, mutta kun sai keskustella jonkun kanssa, kysellä rauhassa typeriäkin kysymyksiä ja selvitellä asioita, moni ajatus alkoikin tuntua enemmän mahdolliselta. Ihan konkreettisesti: kun teen näin, minulla on jossain vaiheessa varaa tehdä myös noin.

Niin hieno ja kiva kun nykyinen asuntomme onkin, mielessäni alkoi kutkutella ajatus omasta. Ja se kutkuttaa edelleen, enenevissä määrin. Näillä tuloillani en saa niin paljoa lainaa kuin mitä potentiaalinen, minulle kelpaava asunto maksaisi, joten joudun säästelemään vielä tovin. Enkä aio tavoitella mahdottomia. Sopivasti neliöitä sopivalla sijainnilla, myös korkeussuunnassa, tekee minut kyllä riittävän tyytyväiseksi. Tiedän kuitenkin että jos jatkan tätä samaa rataa, voin päästä tähän tavoitteeseeni. Hyvinkin nopeasti jos karsin kaikki menot jotka eivät ole välttämättömiä. Pivo muistuttaa minua kahviloihin, levy- ja kirjashoppailuun, keikkalippuihin ja matkusteluun kuluneista summista, mutta en halua luopua niistä asioista joista nautin.

Sen sijaan voisin luopua monesta tavarasta josta en enää nauti. Mutta tavaraa on helpompi hankkia kuin etsiä sille sopiva loppusijoituspaikka muualta kuin omasta elämästä. Ehjää tavaraa kun ei halua heittää roskiin, eikä kaikkea antaa ilmaiseksikaan eteenpäin jos saatavilla tuloilla on mahdollisuus lihottaa säästöpossua. Aika tavaran kaupitsee, ja monen tavaran kohdalla näin on käynytkin. Muun muassa nahkaista moottoripyöräpukuani taisin kaupitella useampanakin vuonna, kunnes se viime keväänä löysi uuden käyttäjän ja sain muutettua sen viimeinen rahaksi.

Raha ei ole paha asia. Se, miten rahaan suhtautuu, voi olla. Sen suhteen ei kannata olla liian ahne. Eikä liiassa piheydessäkään ole mitään hyvää. Rahasta pitää kuitenkin pitää kiinni, muuten se katoaa. Vaikka toisaalta rahan kuuluu liikkua, sillä kuuluu tehdä hyvää.

Rahan puute vaikeuttaa elämää. Siksi päätin että jos se vain on minusta itsestäni kiinni, minulla tulee aina olemaan tarpeeksi rahaa elää.

DSC_0432-01

Mainokset

Kyrsyä – Tuftland

Hienoa että Suomessakin tehdään välillä kauhuelokuvia. Mietimme työkaverini kanssa että mitä kotimaisia kauhuleffoja olemme viime aikoina edes nähneet ja mieleen tuli Bodom ja Sauna. Mutta sitten tuli Kyrsyä ja antoi viihteen lisäksi myös ajattelemisen aihetta.

Elokuva alkaa siitä kun käsityönopettajaksi opiskelevalla Irinalla palaa käämit poikaystäväänsä ja hänen kesätyöpaikkansa peruuntuu. Kyrsyältä saapuu kirje joka kutsuu hänet sinne perinnekäsitöiden pariin. Irinasta on hyvä idea lähteä sinne jumalan selän taa ja jättää kaikki muu hetkeksi taakseen. Ja Kyrsyällä tosiaan kaikki on toisin..

Elokuva ei oikeastaan ollut pelottava. Tai sitten olen vain katsonut liikaa kauhuleffoja. Kyrsyän parinkymmenen asukkaan sisäänpäinkasvanut kyläpahanen ihmisineen oli kaikesta absurdiudestaan huolimatta hyvinkin todellinen, en yhtään ihmettelisi vaikka jossain vastaava paikka olisikin. Kyläläisillä on omat sääntönsä ja omat salaisuutensa. Nuorempi minä olisi varmasti samaistunut vielä enemmän Irinaan, hän on hyvinkin tiedostava ja moderni nuori nainen. Veera W. Vilo vielä sopi rooliin mainiosti.

Elokuva otti kantaa aika moneen aiheeseen, tarkoituksella tai tahattomasti. Toisaalta kritisoitiin omissa ympyröissään pörrääviä maalaisjuntteja jotka eivät halunneet olla missään tekemisissä ison maailman ihmisten kanssa. Toisaalta taas nykymenoa ja kulutusyhteiskuntaa. Sitä mitä arvostetaan ja ei arvosteta ja mitä ehkä pitäisi arvostaa.

Elokuvasta olisi voinut saada ehkä vähän syvemmän jollain keinoilla, ja taisin puuskahtaa turhautumisesta kun se loppui, mielestäni ihan kesken. Kaiken kaikkiaan Kyrsyä oli hyvinkin viihdyttävä ja katsomisen arvoinen elokuva, jota voin suositella lämpimästi.

Kyrsyä_Tuftland_Actors_Image_4961px_with_Logo_ujejf7
kuva: Kyrsyä – Tuftland

Michael Greger: Kuinka elää kuolematta

En muista missä törmäsin tähän kirjaan, todennäköisesti kun etsiskelin aiheeseen liittyvää luettavaa kirjastomme aineistotietokannasta. Varasin teoksen ja olin ehkä hieman järkyttynyt kun sain tämän tiiliskiven sitten käteeni. Miten saisi ikinä koko kirjan luettua? Onneksi teos oli hyvinkin nopealukuinen ja osan luvuista kahlasin läpi hyvinkin pintapuolisesti.

Michael Greger on lääkäri ja ravitsemusasiantuntija, joka ylläpitää NutritionFacts.org -sivustoa. Itse sivustoon en ole tutustunut (ainakaan vielä), mutta olen tyytyväinen että tartuin hänen kirjaansa. Kantavana ajatuksena teoksessa oli, että miksi tyydytään helpottamaan oiretta kun olisi paljon järkevämään poistaa alkuperäinen, oireet aiheuttava syy. En löytänyt enää kirjasta kohtaa, missä verrattiin ruoansulatuselimistön rasittamista siihen, että lyö säärensä pöydänjalkaan yhä uudestaan ja uudestaan, että voisin kirjoittaa lainauksen tähän. Hoidosta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä jos itse vahingoittavaa tekijään ei puututa.

Kirja on hyvin Amerikka-painotteinen, onhan itse kirjoittajakin amerikkalainen, mutta täällä koto-Suomessa hyvin monet ravintoon liittyvät asiat ovat samassa jamassa kuin rapakon toisella puolella. Onneksi, ainakin minun mielestäni, meillä kuitenkin arvostetaan puhdasta, hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa.

Moderni lääketiede näyttää käyttävän todella vähän hyväkseen ruokavalion vaikutusta erilaisten sairauksien hoidossa. Miksi Okinawalla ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin missään muualla? Voisiko yksi syy olla se, mitä he syövät? Tai itseasiassa se, mitä he eivät syö? Luultavasti tulen jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen mitä minä syön, ja jätän syömättä.

Voin kertoa teille, jotka satutte tämän kirjoitukseni lukemaan, pieniä spoilereita. Jos haluat elää pitkän ja terveen elämän, syö monipuolisesti erilaisia kasviksia, käytä paljon erilaisia mausteita ja yrttejä, juo vihreää teetä, vältä lihaa ja maitotuotteita, valitse aina prosessoimaton ennen prosessoitua ja muista liikkua. Jos haluat tietää että miksi (ainakin Gregerin mielestä), joudut lukemaan kirjan.

DSC_0988

Saara Henriksson: Syyskuun jumalat

Työkaverini kehui tämän kirjan ja sen ansiosta tuli tartuttua tähän itsekin. Jäin heti koukkuun rinnakkaistodellisuuksiin, Budapestin sokkeloihin ja sen muuttuvaan historiaan.

Paul Herzog saapuu opettamaan Budapestiin ja asuu sukunsa omistamassa asunnossa. Asunnon remontti ei edisty. Talon kerrosten määrä vaihtuu sen mukaan oletko talossa sisällä vai ulkona. Katujen ja paikkojen nimet vaihtuvat. Ihmiset muuttuvat ja katoavat. Paulin naapuri Ishmael Gábor tutustuttaa hänet Syyskuun jumalat -nimiseen ryhmään, joka kokoontuu eräällä Tonavan saarella kartanossa, joka tuntuu olevan ajasta ja paikasta irrallaan. Ryhmän kautta Paul tutustuu Budapestin unohdettuun historiaan.

Kirja sai minut miettimään kuinka paljon historiankirjoitus ja asioihin suhtautuminen muuttavat sitä, miten historia ja sen tapahtumat muistetaan. Mitä halutaan unohtaa ja piilottaa, ja mitä halutaan korostaa ja nostaa esille. Monikaan kansa ei ole ylpeä koko historiastaan, ja vaatii kollektiivista selkärankaa myöntää todeksi nekin historialliset tapahtumat, jotka haluaisi pyyhkiä historiankirjoista. Mutta historia toistaa itseään, varsinkin silloin jos sen käänteet vaipuvat unohduksiin.

Pidin Syyskuun jumalista kovasti. Loputon lukulistani jatkunee Saara Henrikssonin aikaisemmilla, ja kenties myös tulevilla teoksilla. Haluan vierailla Budapestissa. Kaupunki on varmasti upea jo muutenkin, mutta tämä kirja lisää siihen ripauksen mystiikkaa.

Kuva: Into Kustannus

CMX, Hevimesta, 290318

CMX on yksi niitä bändejä, joiden parissa olen kasvanut, elänyt ja myös kiinnostunut joistain asioista. Ensimmäinen kuulemani kappale oli Kätketty kukka, ja se herätti mielenkiinnon bändiä kohtaan. Onneksi kaveripiiristäni löytyi joku, jonka avulla pääsin tutustumaan heihin ja tuotantoonsa enemmän, elettiin kuitenkin aikaa ennen internetin yleistymistä..

Näin nyt CMX:n elävänä ties kuinka monennetta kertaa ja aina keikat tuntuvat loppuvan kesken. Ensimmäinen kerta oli Ouluhallissa joskus 90-luvun alkupuolella ja oli aika kun kävin heiltä katsomassa jokaisen Oulun keikan ja jokusen muunkin. Sitten minun keikkavierailuihini tuli tauko, mutta olen ottanut vahingon takaisin tässä viime vuosina.

Huomasin myös että olen kuunnellut bändiä ihan liian vähän koska olen unohtanut paljon lyriikoita. Enää ei irronnut Katariinanpyörä, Discoinferno eikä Siivekäs ihan lonkalta. Kätketty kukka, Kultanaamio ja Ainomieli sen sijaan ovat hyvinkin syvällä selkärangassa.. Keikalla tuli siis vanhoja, tuttuja biisejä mutta myös otteita tuoreimmalta Alkuteos-albumilta.. Minua hieman harmittaa että en hankkinut sitä vinyylinä vaan tylsästi cd-versiona. Täytyy ehkä korjata tilanne jossain vaiheessa, sillä uskon että Alkuteoksesta saa vielä enemmän irti vinyyliformaatissa..

Illan kruunasi sekä Halmkronalta saatu plektra että fanityttöily lähtiessämme narikassa kun törmäsimme mieheen ja juttelimme semihumalassa kaikkea turhaa. Nuorempi versio minusta olisi ollut ihan pähkinöinä. Mutta täytyy tunnustaa että nykyinen minä olisi ollut vielä enemmän pähkinöinä jos olisin tavannut itse pääpirun, shamaanin ja ylijumalan, A.W. Yrjänän. En tiedä osaisinko suhtautua hänen huomioonsa ja seuraansa yhtä keveästi kuin Halmkronan.. Olin jokatapauksessa seuraavan päivän muusina, sekä fyysisesti että henkisesti, kiitos ei niin täydellisen kenkävalintani, jammailun sekä keikalla että tanssilattialla, itse keikan ja kotimatkan fiilistelyn, unohtamatta alle 4 tunnin yöunia..

Kiitos CMX. Nautin teistä taas ensi kerralla.

29093943_1608771879218644_9139492463730229248_n

Neljänkympin epäkriisi

Työkaverini luki yksi päivä ruokatauolla naistenlehdestä kun joku valitti elämäänsä. Kirjoittaja oli 39v nainen, jolla oli mukava työ, ihana mies ja mahtavat lapset. Hän kysyi että ”Tässäkö tämä nyt oli?” Hän oli saavuttanut kaiken minkä halusi ja oli edelleen tyytymätön. Loppuuko elämä kun täyttää 40v? Hänen mielestään näytti loppuvan.. Itse olen toista mieltä. Elämä on valintoja. Jos on tyytymätön elämäänsä, kannattaa miettiä onko tehnyt valintansa itse vai jonkun toisen tahdon mukaan.

En ole useinkaan toitottamassa ikääni ilman että siihen on mitään järkevää syytä. Minua pidetään ikäistäni nuorempana, ja annan usein ihmisten pitää harhaluulonsa. Mietin myös onko naiselle enemmän etua olla vähän nuorempi vai vähän vanhempi. Ehkä se riippuu tilanteesta. Minä yritän pysytellä vaikeasti arvioitavan ikäisenä, koska pidän siitä.

26157528_528771730828425_8285226792860516352_nVietimme ystäväni kanssa kimppanelikymppiset. Siis 2x20v.
Kuva on juhlapaikan hämärästä jossain vaiheessa iltaa.

WTD:n Nata pohti vasta kolmeakymmentä ikävuottaan. Sitkeä mimmi, määrätietoinenkin mielestäni. Olen seurannut hänen blogiaan enemmän ja vähemmän aktiivisesti jo monta vuotta. Ihmiset elävät eri tahtiin. Itse olen hyvinkin myöhäissyntyinen aika monessa asiassa. Olen toki työssä mistä pidän, ja olen omistanut omistusasunnon. Olen elänyt sitä rivanrinpätkä + farmariauto + kultainen noutaja -idylliä, ilman lapsia, onneksi. Niiden sijasta oli kiharakarvainen noutaja..

Vasta nyt olen päätynyt elämään itselleni mieluista elämää, muutaman mutkan jälkeen, mutta välttämättä en olisi aikaisemmin tiennyt että mitä oikeasti haluan. Tai tiesinhän minä, mutta mikä lie estänyt pitämästä päätäni joissakin tilanteissa. Onneksi en vain jatkanut elämistä ”niin kuin kuuluu tehdä” ja kiitän sitä pientä ääntä joka on naputtanut aina aika ajoin ja kysynyt että onko tämä nyt oikeasti sitä mitä sinä itse haluat.

Tein reilu vuosi sitten listan asioista joita haluan tehdä ennen kuin täytän 40 vuotta. Unohdin listan jossain vaiheessa ja nyt kun katson sitä jälkikäteen, toteutin siitä ehkä puolet. Mutta koska olen vielä elossa, voin aivan hyvin tehdä loputkin asiat tuolta listalta. Ja paljon muutakin.

Michael Monroe, Hevimesta, 160318

Eilen oli aika mones Michael Monroen keikka minkä näen ja ammattilaiset ei koskaan petä. Hevimestan lava oli kyllä Michael Monroen kaltaiselle ikiliikkujalle pieni ja matala ja rajoitti normaalia lavaliikkumista, mutta puitteiden mukaan mennään. Ja keikkahan oli hyvä, rajoitteista huolimatta. Tämän vuosituhannen puolella tehdyt biisit olin kaikki kyllä kuullut, mutta kyllä ne helmet löytyvät vanhemmasta materiaalista.

Kuvaamaan en hirvittävästi edes alkanut. Eturivin rouvien kännykät olivat enimmäkseen tiellä kun yritin. Mutta tämän hetken sain talteen. Ja tämä riittää.

29093871_154951245188310_7068625672171683840_n1

Muun yleisön keskellä minulla tuli kohtalaisen nuori olo. Onhan Michael Monroe jo pitkän linjan rock-muusikko ja tehnyt juttuaan jo vuosikymmenet mutta silti olisin kaivannut yleisöön enemmän nuorempaa porukkaa. Onko nuoriso unohtanut rock-musiikin? Vai kuuntelevatko vain nuoremman polven tekemää rock-musiikkia. Toivottavasti kuuntelevat kuitenkin, edes jotain.

Muuten ilta oli aika hiljainen. Baari tyhjeni keikan jälkeen, harva jäi viettämään aikaa Mestaan. Satunnaisia tuttuja. Höpinää musiikista ja elämästä. Sitten kello näytti yhtäkkiä kotiinlähdön aikaa. Hyvässä seurassa aika kuluu nopeasti. Muutaman viinilasillisen pieni humala ei aikaansaanut edes krapulaa. Nyt vietän itse illan keikkaleskenä ja nautiskelen hiljaisuudesta edellisillan äänekkaan korvakarkin jälkeen.