Koti ilman elämyksiä?

Ei ole kovin kauaa kun sisustussuunnittelijanakin tunnettu Teuvo Loman haukkui suomalaisten kirjahyllyt rumiksi ja sisustukseen sopimattomiksi. Uudestaan tämä aihe tuli mieleeni, kun seurailen Facebookissa KonMari Suomi -ryhmää ja siellä jotkut ryhmän jäsenet ovat kehuneet ”konmarittaneensa” kaikki kirjansa, levynsä tai elokuvansa. Mutta miksi? Tavaraa tursuilevasta asunnosta pitääkin vähentää tavaraa, että siellä olisi tilaa elää ja että se tuntuisi enemmän kodilta. Tässä kohti kuvaan astunee priorisointi.

Mitä ihminen oikeasti tarvitsee ja kaipaa elämäänsä. Onko se tyhjiä seiniä ja tyhjiä tasoja ja siisteyttä, vai olisiko vaihtoehtona taide, kulttuuri, elämykset ja viihde, joihin voi palata yhä uudelleen? No, toivottavasti ne ihmiset, jotka ovat hävittäneet nämä omasta kodistaan, ovat ahkeria kirjastonkäyttäjiä. Tai ehkä he eivät edes kaipaa näitä asioita, mitä minä en taas ymmärrä. Mutta se on sitten minun henkilökohtainen ongelmani. Samoin kuin se, että olen aina muuttaessani joutunut kuskaamaan useita painavia laatikoita enemmän uuteen kotiin. Olen kuitenkin sen valmis kärsimään että saan pitää elämyskokoelmani. Lisäksi minusta tuntuu että ilman kirjoja kodista puuttuu jotain. Tämän huomaan myös käydessäni sellaisten ihmisten luona joilla ei ole kirjoja, en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua..

DSC00664

Kirjahyllystämme löytyy 11 hyllymetriä kirjoja. Aikaisemmin niitä oli vielä enemmän, mutta olen pistänyt kiertoon mm. Kaari Utriot, koska en usko että jaksan lukea niitä toistamiseen, puutarhakirjat, koska asunnossamme ei tällä hetkellä ole edes parveketta ja pitkän rivin keittokirjoja, koska ruokavalioni on muuttunut eikä niissä ollut minulle enää käyttökelpoista tietoa.Tunnustan olevani bibliofiili ja kirja on sisältönsä lisäksi minulle myös kaunis esine. Kirjahyllyni ei olisi täydellinen ilman Draculaa, Hyviä enteitä, Näkijän taru -trilogiaa, Tarua sormusten herrasta, Unohdettuja jumalia ja Noidan käsikirjaa. Eilen istuin sohvalla, soimassa ollut cd-levy oli päässyt loppuun, valaistuksena vain ulkoa kajastavat kaupungin valot ja lepuutin silmiäni katsellen kirjojen selkämyksiä. Ja tiesin, että nuo kaksi mustaa hyllyä sisältävät tarvittaessa viikkotolkulla rentoutumista ja pakoa todellisuudesta.

DSC00662

Elokuvia löytyy 3 hyllymetriä, kaikki harkittuja ostoksia. Sellaisia leffoja jotka voi katsoa useampaankin kertaan. Kirpputoreja kierrellessä tulee pengottua myös elokuvatarjonta, samoin kuin kauppojen alelaarit, joista leffoja voi ostella eurolla-muutamalla. Mutta jos elokuvan on todennut korkeintaan keskinkertaiseksi, ei se omaan hyllyyn päädy.

Cd-levyjä meillä on 5 hyllymetriä, käytännössä satoja levyjä. Minua kaduttaa että olen aikoinani luopunut joistakin levyistä koska ”en enää kuuntele näitä”. Ja nyt niitä on ikävä. Osan olen haalinut takaisinkin, jos olen löytänyt. Kaikkia ei enää edes löydä, ainakaan halvalla.Vinyyleitä on vasta vajaa puoli metriä, määrä lisääntyy jatkuvasti.

Edellisessä elämässäni opin kuuntelemaan Mike Oldfieldia ja Tubular Bells III on mielestäni yksi taidokkaimmin tehdyistä albumeista koskaan. Olen äärimmäisen harvoin kuunnellut sitä mp3-muodossa. Cd-versio sen sijaan soi useinkin ja opin tuntemaan ja kuulemaan pikkuhiljaa lisää ääniä ja kerroksia äänimaisemassa. Pari vuotta sitten levystä julkaistiin uusintapainos 180g vinyylinä ja tietysti sen hankin, koska se cd-versio ei uuteen elämään siirtyessäni tullut mukaani. Kuuntelunautinto kasvoi entisestään kun laitoin vinyyliversion soimaan ensimmäisen kerran, löysin levyistä yhä vain lisää kaikkea mitä en ennen ollut kuullut. Olen päättänyt että en luovu enää yhdestäkään levystä.

Kaiken muun hyvän lisäksi olen luonteeltani stressiapina, eli stressaan välillä liiankin pienistä ja usein turhista asioista. Onneksi lääke ahdistavien asioiden unohtamiseen, sekä niiden käsittelyyn ja ymmärtämiseen löytyy myös kotoa: sitä on kirja-, levy- ja leffahyllyt täynnä. Minulla on muun muassa omat terapialevyni, hyvänmielenelokuvani ja elämyskirjani. Miksi ihmeessä minä haluaisin niistä luopua?

DSC00668

Mainokset

lucilla lin: kuolema on ikuista unta

pieni kirjanen joka kertoo marotin suvun nuoria miehiä läpi vuosikymmenten seuraavasta kirouksesta. tarina alkaa ajalta ennen ranskan vallankumousta ja päättyy nykyaikana. kulloisenkin päähenkilön elämään ilmestyy kalpea, kaunis mies, joko maalauksena tai patsaana, ja kun tuo olento saa ajan mittaan enemmän voimaa, sitä enemmän se vaikuttaa hallittavansa elämään. mielenkiintoinen tarina, mistä olisi saanut pidemmänkin kehittämällä taustalla olevaa mytologiaa vähän lisää ja liittämällä kertomukseen enemmän historiaa. oikein mukava välipala.

erkki kauhanen: segrfellin unikuningas

kuningas on kuollut, mutta kenestä tulee uusi kuningas? miren ja gort ovat lapsuudenystäviä ja rakastavaisia. nuoret päätyvät osaksi tarinaa, johon liittyy salassa pidetty sisarkunta ja muinaisen kuningasparin reinkarnaatiot.

kun otin tämän kirjan käteeni, vähän epäilytti. fantasiaesikoinen keski-ikäiseltä mieheltä joka on biologi ja journalisti, ja suurin osa kirjan henkilökaartista on naisia. mutta heti epilogi poisti kaikki epäilykset ja kirjaan jäi saman tien koukkuun.

j.r. ward: rakastaja – vihdoinkin

jo pitkän aikaa mustan tikarin veljeskunta -sarjassa on seurattu sivusta blayn ja qhuinnin ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta nyt pojat saavat oman kirjansa ja tarinansa kerrottua.

kirja on on sarjan kymmenes ja se alkaa näkyä. onneksi henkilökaartia on kasvatettu parilla salaperäisellä tyypillä (jotka todennäköisesti paljastuvat pliisuiksi, rakastuvat toisiinsa ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti) ja vampyyriyhteisön kuohunta on saanut uusia piirteitä. juonittelusta ei siis ole pulaa. mutta nuoren, yksipuolisen rakkauden tuska ja vähentynyt väkivalta vähän pilasi lukukokemusta. ja jos edellisen kirjan loppu oli siirappia niin tämä oli sitä sokerikuorrutuksella..

neil gaiman: kuolema – elämisen kallis hinta

neil gaiman on nero, siitä ei pääse mihinkään. olen joitakin hänen sarjakuviaan lukenut aikaisemminkin, mutta sandman-sarja on jäänyt vähemmälle. tähän albumiin on koottu nukkumatin ihanasta pikkusiskosta, kuolemasta kertovia tarinoita. tästä albumista on vaikea sanoa edes mitään. lukekaa se. nauttikaa siitä. uppoutukaa tarinaan ja ymmärtäkää jotain uutta.

j.r. ward: mustan tikarin veljeskunta – sisäpiirin tietoa

veljeskunnan fanina tätä kirjaa ei voinut jättää väliin. mukana on zsadistista kertova pienoisromaani, jokunen novelli ja tarina, veljesten ”haastattelut”, kirjoista poisjääneitä kohtauksia, katkelmia keskustelupalstalta ja kirjailijan neuvoja oman teoksen julkaisusta haaveileville. ward on kirjoittanut sisäpiirin tietonsa kuudennen romaanin jälkeen, mutta kirja julkaistiin suomeksi vasta nyt kun kymmenen kirjaa on käännetty.

kirjan sisältämät, ennenjulkaisemattomat tarinat ja katkelmat olivat kirjan parasta antia, erityisesti ”wrath ja kirjeveitsi”. muutoin opus ei antanut kauheasti mitään uutta. fanien keskustelupalstalle kirjoittamia pätkiä en jaksanut edes lukea. kannattaa kuitenkin tutustua tähän, jos ei muuten niin lievittämään vieroitusoireita odotellessa seuraavaa sarjan osaa..

eowyn ivey : lumilapsi

1920-luvun amerikan yhdysvallat. mabel ja jack ovat lähteneet alaskaan uudisraivaajiksi. lapsettomuuttaan sureva, vanha pariskunta päätyy tekemään ensilumesta lumilapsen, joka katoaa yön aikana. samoin kuin sille puetut lapaset ja huivi. lumisen lapsen kadottua metsästä ilmaantuu oikea lapsi, pieni tyttö, yllään samat lapaset ja huivi, ja joka tulee ja menee lumen mukana.

kaunis kertomus karuista olosuhteista. tyttö pysyy salaperäisenä kirjan loppuun asti. mabel ja jack saavat molemmat vuorollaan kertoa tapahtumia omista näkökulmistaan. ja kuten kunnon saduissa kuuluu, mukana on myös rakkaustarina, tai kaksi.