Andrew Michael Hurley: Paholaisen päivä

Pidin kovasti Andrew Michael Hurleyn Hylätystä rannasta, joten pakkohan tähän Paholaisen päivään piti tarttua. Tämänkin genreksi on määritelty kauhu, mutta kirjan alkupuolella varsinaista kauhua ei paljoa löytynyt. Onneksi asia korjaantui loppua kohden.

John palaa kotiseudulleen isoisänsä Ukon hautajaisiin. Johnin isä, Taata, on jäänyt yksin hoitamaan tilaa ja pojan velvollisuudentunto alkaa painaa: Taata tarvitsee apua tilanhoitoon. Hänen tuore vaimonsa Kat on vain toista mieltä. Nummilla ja laaksolla ei ole häneen yhtä suurta vaikutusta kuin siellä kasvaneeseen Johniin.

Paholaisen päivä lähestyy myös. Joskus muinoin lumipyryn saarrettua laakson itse Vanha Kehno livahti kylään ja sai aikaan onnettomuuksia ja tuhoa, sen muistoksi kylässä vietetään joka vuosi Paholaisen päivää omine perinteineen. Ulkopuolisten silmin rituaalit ja tavat vaikuttavat omituisilta, mutta ne kuuluvat vahvasti kyläläisten vuosirytmiin.

Kirjassa liikutaan enimmäiseen nykyhetkessä, mutta välillä käydään matkoja menneisyyteen, Johnin lapsuuteen. Kylän sukujen väliset jännitteet tuovat oman painolastinsa tarinaan. Moni, muun muassa John, lähti kylästä heti kun sai vain mahdollisuuden, osa jäi kuitenkin jatkamaan sukunsa tilan hoitamista. Mutta Endlandsin ja sen ympäröivien maisemien vetovoima saa paenneita myös palaamaan takaisin.

Varsinaisen kauhun vähyydestä huolimatta Paholaisen päivä on kirja joka pitää kyllä otteessaan, jännitteitä pidetään yllä muin keinoin. Paholainen on läsnä eikä kuitenkaa ole.

paholaisenpaiva.jpg

Mainokset

Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme

Pitkästä aikaa goottilaista kauhunkaltaista kirjallisuutta. Alkujaan 1962 julkaistu teos on vasta nyt suomennettu ja etuliepeen mukaan kirjasta on tekeillä myös elokuva. Ohjaajaksi sopisi mielestäni oikein hyvin eräs Tim Burton, mutta IMDB kertoo että ohjaaja on Stacie Passon.

Blackwoodin sukukartanossa kylän laidalla asuvat sisarukset Constance ja Merricat sekä heidän Julian-setänsä, joka on joutunut pyörätuoliin. Muu perhe on kuollut. Merricat hautailee tavararoita ja Constance pitää huolta talosta ja perheenjäsenistään. Heillä on tiukat rutiinit joita he noudatavat päivästä ja viikosta toiseen. Blackwoodin asukkaat haluavat pysytellä omassa rauhassaan mutta aina tätä toivetta ei kunnioiteta. Ja kaikista vähiten sen tekee heidän serkkunsa Charles, joka ilmestyy eräänä päivänä kartanoon suvun rikkauksien houkuttelemana.

Pidin kirjasta kovasti. Se oli osin sadunomainen. Varsinkin Merricatin ansiosta, hänen mielikuvituksensa, leikkinsä ja omituiset tapansa saivat välillä miettimään olivatko tytöt oikeasti edes olemassa. Kirja on myös kertomus siitä miten pienessä kyläyhteisössä ahdasmielisyys kasvaa ja leviää sekä siitä, miten paikalliset legendat syntyvät.

Shirley Jacksonilta ei muuta olekaan suomennettu. Mutta kiinnostus heräsi sen verran että hänen teoksiinsa voisi tarttua myös alkukielellä. Lisäinfoa Wikipediassa. Hyviä kummitustarinoita ja goottilaisromaaneja kun nykyisin on aika harvassa.

linnaon

Otso Sillanaukee: Zero waste

Nollahukkaelämä on hyvä tavoite. Haastava tosin, koska esimerkiksi muovia on todella hankala välttää, vaikka kuinka yrittäisi. Ainakin toistaiseksi. Onneksi vaihtoehtoisia pakkausmateriaaleja kehitetään jatkuvasti, ja omilla valinnoillaan voi edesauttaa jätteen vähentämistä.

Olen jo alkanut vältellä muovipakkauksia ja kertakäyttöisiä tuotteita. Tein vastikään kestohedelmäpusseja, nyt ne pitäisi vain muistaa yrittää ottaa aina mukaan kauppaan. Kauppakassin olen vaihtanut kankaiseen jo vuosia sitten. Olen myös säästänyt pitkän pennin rahaa ja ollut tuottamatta turhaa jätettä vaihtamalla kertakäyttöiset kuukautissuojat kestoversioihin. Kuukupista en enää luovu. Osa kulutustuotteista tulee kannettua edelleen kotiin muovipakkauksissa, enimmäkseen siksi että ne vain tulevat muoviin pakattuina. Voisin tosin harkita luopuvani joistain noista tuotteista ja vaihtaa niitä toisiin. Pikkuhiljaa. Pienillä valinnoilla on iso merkitys jos niitä tekee paljon.

Uskon että suuri osa ihmisten hankinnoista tulee tehtyä muun kuin varsinaisen tarpeen takia. En tiedä tarvitsenko itsekään esimerkiksi niin montaa kenkäparia tai kaikkia vaatteitani, mutta juuri kukaan ei enää pukeudu pelkästään suojatakseen tai peittääkseen itseään. Onneksi oma tyyli on aika stabiili joten vikaostoksia vaatteiden suhteen tulee tehtyä harvoin ja vaatteet tulee käytettyä myös loppuun.

Kuluttamisen vähentämisen lisäksi myös kierrätys on järkevää. Uusiokäyttöä ja uusia käyttötarkoituksia voi etsiä tavaroille sen sijaan että ne viskaisi roskiin. Tai ne voi myydä tai lahjoittaa niitä tarvitseville. Tämä on nykyään jo itsestään selvää ja kierrätyskulttuuri on nousussa. Miksi ei hankkisi tarvitsemaansa käytettynä?

Otso Sillanaukee on vienyt nollahukkaelämän äärimmilleen, ja se on hyvä, koska hän todistaa että se on mahdollista. Oma tavoitteeni on pyrkiä edes lähemmäs sitä, koska minusta tuntuu etten tule koskaan pääsemään siihen äärimmäisyyteen, sen verran minussa on materialistia. Mutta kaikesta turhasta voisin luopua, ja kulutustottumuksiani tulen jatkossakin tarkastelemaan ja toivottavasti saan muutettua niitä vielä lisää.

Zero waste -kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus; yksi ihminen kertoo miten hän oli muuttanut elämäänsä. Nollahukkaelämä vaatii kokonaisvaltaisen elämänmuutoksen, että se on mahdollista.

zerowaste
Kuva: Kustantamo S&S

H.S. Arkko: Totuus palaa : Jouni Mömmön maailma

Olin kuullut Mana Mana -nimisestä yhtyeestä, mutta sitä en tiennyt että yksi sen perustajajäsenistä oli Jouni Mömmö. Olin tietoinen myös Maria Magdalena -nimisen kappaleen olemassaolosta mutta en saanut sitä mieleeni. Kun kuuntelin sen siinä vaiheessa kun se mainittiin tässä kirjassa, se jäi korvamadoksi päähäni.

Kirjan alku oli vähän tervanjuontia, mutta kun totuin Arkon lakoniseen, runolliseen jaaritteluun, opin pitämäänkin siitä. Haastattelukatkelmat lukujen väleissä katkoivat sopivasti kerrontaa. Ehkä Arkko haki kirjoitustyylillään jotain samaa kuin Mömmön lyriikoissakin esiintyy paljon: vastakohtia.

Jouni Mömmön musiikki vaatii tietynlaisen fiiliksen kuunneltavakseen. Osin myös tämä kirja. Iltahämärissä ja yön pimeinä tunteina tuo fiilis löytyi. Aloitin kirjan aurinkoisena päivänä junamatkalla. Ehkä siksi sen alku olikin niin tahmea. Arkon analysoidessa tätä suomirockin kummajaista mielenkiinto bändiin heräsi. Ovathan Mana Manan juuret samassa kaupungissa Hassisen Koneen ja Sielun Veljien kanssa, jotka myös pääsivät mukaan kirjan lehdille osaksi tarinaa.

Kenelle suosittelisin tätä kirjaa? Jos 80- ja 90-lukujen suomirock on lähellä sydäntä, ehdottomasti. Samoin muusikkoelämäkerrat ylipäätään. Kirja kertoo myös nuoresta miehestä, joka yrittää etsiä itseään päihteiden ja musiikin avulla, joutuen kuitenkin mielisairaalaan useampaankin kertaan, koska ei tunnu kuuluvan mihinkään.

manamana-600x872
Kuva: Like Kustannus

Michael Greger: Kuinka elää kuolematta

En muista missä törmäsin tähän kirjaan, todennäköisesti kun etsiskelin aiheeseen liittyvää luettavaa kirjastomme aineistotietokannasta. Varasin teoksen ja olin ehkä hieman järkyttynyt kun sain tämän tiiliskiven sitten käteeni. Miten saisi ikinä koko kirjan luettua? Onneksi teos oli hyvinkin nopealukuinen ja osan luvuista kahlasin läpi hyvinkin pintapuolisesti.

Michael Greger on lääkäri ja ravitsemusasiantuntija, joka ylläpitää NutritionFacts.org -sivustoa. Itse sivustoon en ole tutustunut (ainakaan vielä), mutta olen tyytyväinen että tartuin hänen kirjaansa. Kantavana ajatuksena teoksessa oli, että miksi tyydytään helpottamaan oiretta kun olisi paljon järkevämään poistaa alkuperäinen, oireet aiheuttava syy. En löytänyt enää kirjasta kohtaa, missä verrattiin ruoansulatuselimistön rasittamista siihen, että lyö säärensä pöydänjalkaan yhä uudestaan ja uudestaan, että voisin kirjoittaa lainauksen tähän. Hoidosta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä jos itse vahingoittavaa tekijään ei puututa.

Kirja on hyvin Amerikka-painotteinen, onhan itse kirjoittajakin amerikkalainen, mutta täällä koto-Suomessa hyvin monet ravintoon liittyvät asiat ovat samassa jamassa kuin rapakon toisella puolella. Onneksi, ainakin minun mielestäni, meillä kuitenkin arvostetaan puhdasta, hyvistä raaka-aineista tehtyä ruokaa.

Moderni lääketiede näyttää käyttävän todella vähän hyväkseen ruokavalion vaikutusta erilaisten sairauksien hoidossa. Miksi Okinawalla ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin missään muualla? Voisiko yksi syy olla se, mitä he syövät? Tai itseasiassa se, mitä he eivät syö? Luultavasti tulen jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen mitä minä syön, ja jätän syömättä.

Voin kertoa teille, jotka satutte tämän kirjoitukseni lukemaan, pieniä spoilereita. Jos haluat elää pitkän ja terveen elämän, syö monipuolisesti erilaisia kasviksia, käytä paljon erilaisia mausteita ja yrttejä, juo vihreää teetä, vältä lihaa ja maitotuotteita, valitse aina prosessoimaton ennen prosessoitua ja muista liikkua. Jos haluat tietää että miksi (ainakin Gregerin mielestä), joudut lukemaan kirjan.

DSC_0988

Saara Henriksson: Syyskuun jumalat

Työkaverini kehui tämän kirjan ja sen ansiosta tuli tartuttua tähän itsekin. Jäin heti koukkuun rinnakkaistodellisuuksiin, Budapestin sokkeloihin ja sen muuttuvaan historiaan.

Paul Herzog saapuu opettamaan Budapestiin ja asuu sukunsa omistamassa asunnossa. Asunnon remontti ei edisty. Talon kerrosten määrä vaihtuu sen mukaan oletko talossa sisällä vai ulkona. Katujen ja paikkojen nimet vaihtuvat. Ihmiset muuttuvat ja katoavat. Paulin naapuri Ishmael Gábor tutustuttaa hänet Syyskuun jumalat -nimiseen ryhmään, joka kokoontuu eräällä Tonavan saarella kartanossa, joka tuntuu olevan ajasta ja paikasta irrallaan. Ryhmän kautta Paul tutustuu Budapestin unohdettuun historiaan.

Kirja sai minut miettimään kuinka paljon historiankirjoitus ja asioihin suhtautuminen muuttavat sitä, miten historia ja sen tapahtumat muistetaan. Mitä halutaan unohtaa ja piilottaa, ja mitä halutaan korostaa ja nostaa esille. Monikaan kansa ei ole ylpeä koko historiastaan, ja vaatii kollektiivista selkärankaa myöntää todeksi nekin historialliset tapahtumat, jotka haluaisi pyyhkiä historiankirjoista. Mutta historia toistaa itseään, varsinkin silloin jos sen käänteet vaipuvat unohduksiin.

Pidin Syyskuun jumalista kovasti. Loputon lukulistani jatkunee Saara Henrikssonin aikaisemmilla, ja kenties myös tulevilla teoksilla. Haluan vierailla Budapestissa. Kaupunki on varmasti upea jo muutenkin, mutta tämä kirja lisää siihen ripauksen mystiikkaa.

Kuva: Into Kustannus

Ei sotkua, vaan punk shui!

IMG_20170603_101938Luin Josh Amatore Hughesin kirjan Punk shui : kodinsisustusta anarkisteille. Ennakko-odotukseni oli, että kirja on tarkoituksenmukaista huomiohakuisuutta ja sisustusfriikeille naljailua, mutta löysin kuin löysinkin kirjasta ideologian, joka kutkuttelee myös omaa mieltäni. En ole koskaan halunnut olla ”niin kuin muut” tai tehdä mitään siksi että ”kaikki muutkin tekevät niin”. Toki teen paljon asioita mitä yleensä yhteiskuntakelpoiset, fiksut ihmiset tekevät, esimerkiksi käyn töissä ja yritän olla aiheuttamatta harmia kanssaeläjille, mutta sen voi tehdä perustuen omiin valintoihin eikä lammasmaisuuteen.

Voisin tällä hetkellä sahata sohvan kahtia, lähinnä siitä syystä että en juurikaan enää pidä siitä ja se ei mahdu kokonaisena hissiin. Asensin juuri eilen kylpyhuoneeseen (keino)verellä sotketusta kankaasta tehdyt verhot, koska kyllästyin ikkunan peittäneeseen merirosvolippuun. Mutta tämä on aika pliisua verrattuna siihen, mitä kirjan kirjoittaja ja hänen asiakkaansa ja muut esimerkkihenkilöt ovat tehneet saadakseen kotinsa sellaiseksi että viihtyvät siellä. Tai eivät viihdy. Punk shui haastaa luopumaan sisustuslehtien aivopesusta ja näkemään asiat, tässä tapauksessa huonekalut, kodintarvikkeet, taide-esineet ja myös asunnon fyysiset rajat, uudessa valossa.

Olen itse liian mukavuudenhaluinen että voisin asua paikassa missä en saavuta edes jonkinlaista mielenrauhaa, mutta tavanomaisuudesta pystyn kyllä luopumaan. Eikä täällä ole sotkuista, täällä on punk shui. Tai jotain.

2017_06_05_001