Tämä sanapari tuli tänään vastaan eräästä keskustelusta jonka olin käynyt pari vuotta sitten. Näillä sanoilla kuvasin omaa elämääni. Ja mikäpä olisi parempi bloggauksen otsikko. Tänään tartuin myös pitkästä aikaa Liv Strömqvistin Prinssi Charlesin tunne ja Einsteinin vaimo -sarjakuviin ja ahmin ne melkein yhdeltä istumalta. Kielletty hedelmä tulee varmasti ahmittua myös. Ja haluan lukea lisää Voltairine de Cleyresta.
Ihmissuhteet ja varsinkin parisuhteet herättävät aina tunteita, ajatuksia ja keskustelua. Millainen parisuhteen pitäisi olla ja millainen se ei ainakaan saa olla ja mitä siihen kuuluu ja ei kuulu. Tunnen hyvin monenlaisia ihmisiä ja on todella vaikea kuvitella että yksi malli sopisi kaikille. Ensin tyttö ja poika kohtaavat, sitten tutustutaan ja ihastutaan ja rakastutaan ja muutetaan yhteen ja mennään naimisiin ja hankitaan lapsi ja omakotitalo ja toinen lapsi ja koira ja hybridifarkku ja eletään onnellisena, välillä riidellen ja sitten sopien, elämä loppuun asti ja piste. Ja paskat. Olen todennut jo ajat sitten että ainakaan minulle tuollainen malli ei sovi, vaikka osasia siitä olenkin elänyt. Koirissa ei ole mitään vikaa, eikä tunteissa.
Onneksi tunnen ja tiedän ihmisiä jotka elävät monenlaisissa elämäntilanteissa ja heidän suhdestatuksensa vaihtelevat suuresti keskenään, minkä ansiosta olen päässyt kohtaamaan asian. Erityisesti tässä vaiheessa elämääni. Jo parisuhde sanana on harhaanjohtava. Monogaminen heterosuhde, vieläpä jollain tavalla virallisesti vahvistettu, on edelleen globaalisti ajateltuna se ainoa oikea tapa elää. Jo yksin eläviä katsotaan kieroon, joko tyyppi on liian kranttu tai siinä on jotain vialla kun ei ole ketään kelpuuttanut tai kellekään kelvannut, puhumattakaan polyamoriasta. Ja toisaalta patriarkaalinen kaksinaismoralismi hallitsee edelleen, tämä tuli esille muun muassa katsomassani dokumentissa Dicktatorship.
Suhde toiseen ihmiseen ei ole omistusoikeus. Siihen usein liittyy jonkinlainen sopimus, koska niin hyvää yhteisymmärrystä en usko kahden ihmisen välille syntyvän, etteikö joskus tarvitsisi asioista jutella ja ottaa selvää mitä kumpainenkin on jostain asiasta mieltä ja mikä olisi sellainen menettelytapa joka sopii molemmille osapuolille. Ihmissuhde syntyy, tavalla tai toisella, yleensä sattumalta. Se kasvaa ja kehittyy. Todella usein sen kulkuun halutaan vaikuttaa, halutaan tuuppia sitä kulkemaan tiettyyn suuntaan tai estetään sen eteneminen, ja usein syynä tähän ovat kokemukset aiemmista suhteista, halu, pelko tai ihan vain hyvää tarkoittavat ajatukset. Omista tunteistaan, ajatuksistaan ja toiveistaan kuuluukin puhua, ilman keskustelua ei voi koskaan tietää mikä on totta ja mikä ei. Kukaan ei voi kuitenkaan omavaltaisesti päättää mikä on totta ja mikä ei, miten asioiden kuuluu olla tai varsinkaan pakottaa asioita olemaan tietyllä tavalla kun puhutaan ihmisten välisistä suhteista.
Koska kahta samanlaista ihmistä ei ole, ei myöskään kahta samanlaista suhdetta. Ja me emme ole enää itsekään samoja ihmisiä joita olimme joskus aiemmin, koska mikään ei koskaan pysy samana tässä alati muuttuvassa maailmassa. En halua sulloa enää itseäni mihinkään lokeroon mihin en mahdu. Enkä halua sulloa ketään muitakaan mihinkään lokeroihin. Välillä tekisi mieli kiskoa ihmisiä ulos lokeroista joihin he ovat itsensä syystä tai toisesta ängenneet.
Marian ilmestys 