Valokuvauksesta

Minusta kaikilla pitäisi olla joku keino luoda jotain. Valmistaa asioita, tehdä taidetta, luoda jotain uutta. Luominen on terapeuttista, sen avulla voi kertoa asioita joita tuntee tai näkee tai kokee. Eikä luomuksien tarvitse olla upeita ja täydellisiä, riittää että ne ovat olemassa. Eikä niitä tarvitse edes näyttää kellekään, ellei tahdo.

Ryhdyin pakottamaan itseni kirjoittamaan juuri siitä syystä että saisin purettua itseäni johonkin. Kirjoittelen tajunnanvirtaa päiväkirjaan ja vähän harkitumpia tekstejä tänne blogiin. Toinen luomiskanavani, joka on ollut aktiivisempi, kulkee kameran linssin kautta kennolle, joskus jopa filmille vielä nykyäänkin. Olen pitänyt aina valokuvauksesta. Lapsena otin kuvia vanhempieni filmipokkarilla kunnes ostin joskus teininä oman kameran. Sillä on tullut otettua kymmeniä, ellei satoja, keikkakuvia.

A.W. Yrjänä

A.W.Yrjänä, joskus 90-luvun puolessa välissä, luulisin..
Ensimmäinen digikamera, Canon G3, tuli hankittua muistaakseni 2003. Se vaihtui jossain vaiheessa digikompaktiin ja sitten järjestelmään. Nyt mukanani kulkee Sony a6000, joka on pieni ja kätevä. Objektiiveista vain yksi on zoom-versio. Loput ovat kiinteäpolttovälisiä, kaikkea laajakulmasta teleen, myös muuan analoginen linssi löytyy, ja niillä kuvaankin eniten. Kiinnostukseni vanhoihin objektiiveihin heräsi kun sain kaksi Mirandan linssiä. Ne muhivat käyttämättä monta vuotta, siihen saakka kun hankin nykyisen kamerani ja siihen oli tarjolla sopiva adapteri näiden linssien kiinnitykseen ja käyttöönottoon.

Kamera ja linssit

Melkein koko kalusto..
Pidän kuvaamisesta enemmän kuin kuvien käsittelystä. Yleensä en jaksa nysvätä kuvankäsittelyohjelman kanssa juurikaan. Dokumentoin mielummin kaikkea näkemääni kuin suunnittelen kuvan etukäteen, poislukien tilanteet joissa kuvia otetaan tiettyä tarkoitusta varten. En hae teknisesti täydellisiä kuvia, vaan haluan että kuvistani välittyy ensisijaisesti kuvaushetken fiilis. Haluaisin kuvata enemmän ihmisiä. Sitä rajoittaa vain kehtaaminen, kun ei kehtaa ottaa kuvaa tuntemattomasta eikä kehtaa pyytää lupaa, välttämättä edes tutuilta, kuvan ottamiseen.

Viime viikonloppuna otin kameran mukaani kaverini syntymäpäiväbileisiin. Siellä pääsin harjoittelemaan taas lisää vanhaa rakkauttani keikkakuvausta, myös vähän vaihtelevemmista kuvakulmista.

backstage

Backstage
Joskus taas mielessä on kuva, jonka tahtoo saada otettua. Se suorastaan vaatii saada tulla luoduksi. Näin myös kävi. Kaverini sai lahjaksi kukkaseppeleen ja halusin tietysti hänestä kuvan se päässään. Ajatus ehti hetken hautoa mielessäni, sain idean, sitten pyysin hänet kanssani ulos. Valitsin ympäristöstä sopivimman taustan ja otin kolme kuvaa. Ensimmäinen sarjasta oli paras, niin käy minulle usein. Pienen jälkikäsittelyn ja tunnelmaan sopivan värimaailman luomisen jälkeen olin tyytyväinen lopputulokseen. Kommenteista päätellen niin oli myös kohde itsekin.

J.A.R.

J.A.R.
Yritän kuljettaa kameraa aina mukanani. Siis myös sitä oikeaa kameraa, luuri on jo kasvanut käteni jatkeeksi, se kulkee mukana joka tapauksessa, ja sen avulla täytän Instagram-tiliäni. Ne sillä oikealla kameralla kuvatut kuvat julkaisen Flickrissä.

Välillä pitäisi malttaa hidastaa tahtia, että ehtisi nähdä, pysähtyä ja ottaa se kuva. Ikuistaa se hetki, tunnelma, kohtaaminen, ettei se unohtuisi.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s