Bloggausta bloggauksen vuoksi?

Siivosin tätä blogiani. Piilotin ikivanhoja tekstejä. Vaihdoin leiskan uuteen ja vaihdoin sitten vanhan takaisin, koska yksinkertaisesti vain pidän siitä, se on mukavan yksinkertainen.

Tajusin että haluan kirjoittaa. Tai olen itseasiassa tajunnut sen aina. Pidän kirjoittamisesta, ajatusten luomisesta käyttäen sanoja, kirjaimia, välimerkkejä. Ongelmani on se, etten oikein tiedä mistä ja miksi kirjoittaa. Voisin kirjoittaa mistä vain. On asioita joista tahdon kirjoittaa mutta en halua välttämättä kaikkien lukevan niistä. Ja haluan että joku lukee tekstini, etteivät ne jää vain itselleni virtuaaliseen pöytälaatikkoon pyörimään ja pölyttymään.

Minun on viime aikoina ollut vaikea tehdä mitään vain tekemisen ilosta. Kaikelle pitäisi olla jotain käyttöä ja tarkoitus. Mutta ainakaan kirjoittamisesta ei synny tuotetta mitä kukaan ei tarvitse, korkeintaan ajatuksia joita kukaan ei kuule, tai ei ymmärrä, tai jotka eivät kiinnosta ketään. Mutta ketä kiinnostaa minun tekstuaalinen jaaritteluni? Kenelle minä näitä tekstejä kirjoitan? Itselleni?

Luin pari vanhaa bloggaustani. Päätin sitten mitä jätän esille ja mitä pistän piiloon. Tämän uuden tulemisen (?) alkuun jätin elämänmuutokseni. Ehkä se tuntui vain sopivalta. Yritän taas aloittaa jotain uudestaan. Kirjoittamista. Yritän löytää tähän motivaation koska oikeasti pidän tästä.

Mainokset

2 ajatusta artikkelista “Bloggausta bloggauksen vuoksi?

  1. Ainakin erästä vanhaa tuttua kiinnostaa välillä käydä katsomassa kuulumisiasi, sillä hän on aivan liian laiska (tai mitä lieneekään) pitääkseen oikeasti yhteyttä enää keneenkään. Eikä se kirjoittaminen koskaan hukkaan mene, vaikka kukaan ei lukisikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s