Hautalan edellinen, Kuokkamummo, on yksi niistä kirjoista jota suosittelen jos joku erehtyy kysymään minulta hyvää kauhukirjaa. Siinä on myös sen verran pelottava kansi, että en jättänyt sitä koskaan yöpöydälle kansi ylöspäin..
Kuiskaava tyttö ei pettänyt odotuksia. Yritän lukea kirjat ilman ennakko-odotuksia, en tykkää edes lukea arvosteluja ennen kuin olen lukenut kirjan itse. Kuiskaavan tytön kohdalla kuitenkin minulla oli hieman ennakko-odotuksia, johtuen siitä että pidin kovasti Kuokkamummosta.
Kuollut kollega jättää psykoterapiakeskuksessa työskentelevälle Antonille punaisen kansion, hänen tyttärensä Iidan potilaskertomuksen. Anton alkaa etsiä tytärtään, johon ei ole pitänyt yhteyttä aikoihin ja selvittää, mitä hänelle on tapahtunut. Korvan juuressa kuuluva supattava ääni on saanut ihmiset sekoamaan ja tekemään itsemurhia. Sama oire mainitaan myös Iidan kansiossa.
Tarinaan jäi koukkuun heti, ja juonenkäänteitä ei osannut odottaa etukäteen. Pidän hirveästi Hautalan kirjoitustyylistä. En jaksa lukea kirjaa hyvästä tarinasta huolimatta, jos en pidä käytetystä kielestä. Tässä sitä ongelmaa ei ollut. Kävin myös lueskelemassa lisää historiallisista tapahtumista, jotka tarinaa olivat (oletettavasti) inspiroineet.
Henkilökohtainen mielipiteeni on että kauhu on hyvin aliarvostettu kirjallisuusgenre. Vaatii taitoa luoda juuri sopivia väristyksiä. Vielä en ole kuullut supatusta korvani juuresta, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee..
