Asketismia kerrakseen

Minua on pikkuhiljaa alkanut ärsyttämään tavaranpaljous. Lähinnä se, että hamstraan kampetta sillä verukkeella että ”tätä voisi vielä käyttää joskus”, ”tästä voisi tehdä jotain” tai ”eihän tätä nyt raski heittää pois”. Pikkuhiljaa olen kuitenkin heittänyt pois roinaa mitä en tarvitse. Huomasin, että olen tehnyt sitä muuttojen ja muuttojen suunnittelun yhteydessä jo vuosikaudet, mutta silti tavaramäärä ei ole hirveästi vähentynyt.. Uudet hankinnat ovat osasyy, toinen syy on se, että tavaraa on yksinkertaisesti jo alunperinkin ollut paljon.

Olen jo jokin aika lukenut Marie Kondon kirjan KonMari – siivouksen mullistava taika, ja nyt ostin kirjan myös itselleni, muistutukseksi ja uudelleen luettavaksi. Hänen perusajatuksensa on se, että säilytä vain ne tavarat joista oikeasti pidät ja joita tarvitset ja hävitä loput. Muut ammattijärjestäjät kun käskevät heittää pois ne tavarat joille ei ole mitään käyttöä. Marie Kondon ohjeiden mukaan järjestäminen tehdään vain kerran nopeaan tahtiin, kun muut ohjeistavat tekemään huoneen kerrallaan tai heittämään pois yhden turhan tavaran päivässä.

Olen alkanut miettiä että voisin oikeasti hävittää puolet kaikesta kamasta ja siltikin minulla olisi ihan riittävästi kaikkea tarpeellista. Paitsi kirjoista, levyistä ja leffoista en halua luopua, ne ovat harkiten hankittuja ja sellaisia mihin voi palata uudestaankin. Kirjahyllynraivauksen olen suorittanut jokaisen kolmen viimeisen muuton yhteydessä enkä keksi enää sieltä mitään poistettavaa. Ehkä löydän tälle operaatiolle jossain vaiheessa aikaa. Minua hirvittää jo etukäteen kangasvarastot ja tärkeiden papereiden läpikäynti..

Toinen askeettisuuteen liittyvä kirja, minkä kanssa vietin aikaa, oli Tomi Astikaisen Miten elää ilman rahaa. Mies eli neljä vuotta ilman rahaa, matkustaen ympäri maailmaa, liftaten, dyykaten, kysellen apua, vaihtaen palveluksia ja välillä hyvinkin kekseliäästi. Perinteisen rahan armoilla eletyn oravanpyörän taaksejättäminen on aika hurja hyppy, mutta Astikainen onnistui, ja ilmeisesti onnistui muuttamaan ajatusmaailmansa siinä sivussa. Ehkä jokusen muunkin. Kirja pisti kyllä ajattelemaan, ja oman ajatusmaailman muuttaminen tulee edelleen jatkumaan, mutta itse en ihan näin radikaaliin ratkaisuun pystyisi. Olen mukavuudenhaluinen ihminen ja tarvitsen sen oman pesän, turvapaikan minne palata ja missä voi olla rauhassa. Ja missä säilyttää niitä itselle tärkeitä asioita. Astikainen luopui myös kaikesta omaisuudestaan aloittaessaan projektinsa.

Ihmisten kulutustottumukset ovat mielestäni hyvinkin vääristyneitä. Liikaa kertakäyttöistä, liikaa turhaa, liikaa keksittyjä tarpeita. Mutta kun pitää ostaa ja kuluttaa että maailma pyörisi. Tavaroita tarvii siihen, tähän ja tuohon. Vanha ei enää kelpaa, pitää saada uusi. Tunnustan, että en kiellä itseäni hankkimasta jotain, mitä oikeasti tarvitsen ja haluan, mutta harkitsen kyllä tarkemmin kuin ennen että miksi olen kyseistä hankintaa tekemässä. Ja käyttökelpoinen käytetty menee usein uuden edelle.

Tavara ei tuo turvallisuutta ja onnea, vaikka niin meille yritetään vakuuttaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s