Heijastuksia

Taskulamppu, sokerikko, raksavalo, kamera ja kännykkä. Omakuva käsi ojennettuna silmät kiinni. Kuvan ottaminen ei kuitenkaan ollut yhtä vaikeaa kuin matkani tähän pisteeseen missä nyt olen.

2018_12_16_050_runo

Mitä enemmän päästän irti, sitä vähemmän minusta jää.
Tulevaisuus kuin rikottu peili, paloissa pelkoa ja unelmia.
Sokeana, sydän ja sormet haavoilla kerään heijastuksia.
Ympärilläni vain varjo.

Mainokset

Kipu

Kirjoitin ensimmäisen version runosta tästä jo jokin aika sitten. Etsin sen loputtomasta viestiketjusta ja se muotoutui kuvankäsittelyn lomassa tällaiseksi.

Kuva on yksi niistä, joita kuvasin tyhjän makuuhuoneeni lattialla kamera katosta roikkuen. Viittaukset ristiinnaulitsemiseen ovat sekä tahallisia että tahattomia. Puhelimesta alkoi loppua akku ja minua paleli, joten kuvaussessio ei venynyt kovin pitkäksi. Toteutan vastaavan uudestaankin. Ehkä vähän suunnitelmallisemmin.

Minulle kirjoitettiin viestissä seuraavasti:

On sinulle eduksi ja kunniaksi, että kykenet ilmaisemaan ja sitä kautta varmasti myös käsittelemään tunteitasi luovuuden kautta. Runous on siihen tarkoitukseen ihmeellisen hyvä työkalu, jonka toimivuus hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Kun synkät pilvet kuulevat nimensä mainittavan, ne aikanaan joko hajoavat tai muuttuvat muuksi. Se on ainakin oma kokemukseni.

Halusin luoda tämän kuva+runo-parin sen ensimmäisen jatkoksi. Haluan luoda näitä vielä monta. Koska saan purettua niihin itseäni ja tunteitani jotka tulvivat minusta ulos. Tahdon hajottaa synkät pilvet mielestäni että näen taas jotain muutakin kuin vain ne.

2018_12_09_046_runo

Kipu iskee pettyneeseen sydämeeni.
Sen iskut tulevat läpi suojista joita rakennan
väsymyksestä, harhakuvista,
viinistä, haaveista.
Tuska tunkee läpi kuoresta, jota kehrään
toivottomuudesta ja unohduksen kaipuusta.
Se lopettaa vasta kun olen turta,
kun minua ei enää ole.
Se jatkaa niin kauan kunnes en enää välitä
että sattuu.

 

Rauniot

Kun päähän kipuaa runo ja se vaatii rinnalleen kuvan, ne pitää kirjoittaa ja kuvata.

Näissä raunioissa ei ole mitään elävää.
Suru huuhteli pois uskon, sen mitä oli jäljellä.
Tuska vei mukanaan loputkin sirpaleet, jotka vielä tuhon jälkeen löytyivät.
Piilossa kytevä rakkaus ei syty uudelleen ilman toivon tuulenhenkäystä, jota ei tule.
Tuhkan peitossa lojuu odotus.

Miten särkynyt sydän korjataan?

Otetaan se ensimmäinen liimapuikko joka tulee vastaan. Pyyhkäistään liimaa palasiin ja sovitetaan niitä yhteen. Ehkä ne jäävät kiinni toisiinsa. Ehkä sydän pysyy kasassa jos sitä ei kauheasti heiluttele tai katso pahasti. Ehkä se pysyy kasassa jos sen kanssa on varovainen. Ehkä.

Miten olisi pikaliima? Nopea ratkaisu. Palaset saattavat osua toisiinsa vähän huonosti ja vääriin paikkoihin, koska kokoaminen pitää tehdä nopeasti ennen kuin liima kuivuu. Mutta ainakin ne ovat kiinni toisissaan! Sydän pitää rikkoa uudelleen jos sen aikoo saada oikeaan järjestykseen, siihen järjestykseen kuin sen on hyvä.

Tai sitten otetaan kaksipuoleista teippiä, koska rulla oli laatikon pohjalla. Se on sopivan tahmeaa. Sitä on vaikea sovittuaa sydämen palasten väliin. Teipin kulmia jää näkyviin ja liimapintaan tarraa kiinni kaikkea mitä ei ehkä kaipaisi.

Jesari, tuo ihmeteippi, korjaa kaiken! Pistetään sydämen palaset kasaan ja kiepautetaan jesaria ympärille. Kerros, toinen, pari lisää, että varmasti pysyy. Jos palasia tipahtelee välistä, ne voi teipata mukaan. Sydämestä tulee jotain, mitä ei enää tunnista, vaikka se edelleen on siellä jossain, muodottoman möykyn sisällä. Piilossa.

Nitoja tekee kipeää. Sydämeen sattuu mutta toivo siitä, että siihen sattuu vähemmän kun sen on saanut nidottua kasaan, auttaa kestämään niittien iskemisen pistot.

Liisteri voisi olla myös vaihtoehto. Varsinkin jos sydän on paperia. Liisteriä käyttäessä sydäntä voi muokata ja muovata. Siihen voi lisätä kerroksia ja tasoittaa kuhmuja. Liisterin käyttäminen on hidasta ja se kuivuu kauan. Liisteri voi tehdä sydämestä kestävämmän, vaikka se korjausvaiheessa ehkä sotkeekin sormet ja melkein kaiken.

Särkyneen sydämen voi laittaa myös rasiaan. Talteen. Antaa sen olla. Unohtaa. Kunnes jonain päivänä uskaltaa avata sen rasian. Ja rasiassa on edelleen palasina oleva sydän.

Kun särkyneen sydämen ottaa käsiinsä ja asettelee palaset yhteen, siihen jää aina rakoja, koloja, vajausta. Sen palaset voi kuitenkin liittää toisiinsa, keinoja on monia, toiset parempia, toiset huonompia. Eri keinot sopivat eri ihmisille, mutta jotkut keinoista eivät kenellekään. Särkynyttä sydäntä ei voi korjata koskaan kokonaan. Mutta kolot eivät ole puutteita. Ne kertovat siitä että sydän on rakastanut, aidosti, ikuisesti, loppuun saakka.

Tuho

Kun ei voi hengittää. Kun kukaan ei auta pinnalle. Kun kättä ei löydä.

Kun on päätynyt tilanteeseen jossa pitää tehdä päätöksiä ja asioita joiden tekemistä pelkää. Mutta on niin pahassa umpikujassa että siitä löydä muuta ulospääsyä. Eikä se toinen, jolle puhuu, sano mitään, ei auta, ei ehdota, ei pysäytä.

Olin jo pitkään ollut tuossa tilanteessa. Liian pitkään. Minuun sattui, olin uupunut, väsynyt, heikko, yksin. Yritin sinnitellä ja lopulta en osannut tehdä muuta kuin pelastaa itseni. Miksi saan sen vieläkin tuntumaan omalta syyltäni? Olisiko minun pitänyt antaa vain kaiken tuhota sen mitä olen? Miksi?

Kun oli jo niin kauan ollut sietokykynsä äärirajoilla, olisi voinut kuvitella että olo helpottuisi. Mutta romahdin henkisesti täysin. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin että olin tehnyt elämäni suurimman virheen kun olin jättänyt rakkauden taakseni. Olen pettynyt itseeni. Olisiko minun pitänyt vielä yrittää enemmän, jaksaa enemmän, tehdä jotain enemmän? Kuinka kovaa pitää huutaa että toinen kuulee? Kuinka pitkälle kurottaa ja haroa tyhjää? Miksi toinen ei tule vastaan?

En halua ajatella hänestä pahaa. En halua uskoa että hänessä olisi jotain vikaa. Siksi syytän itseäni. Enhän minä olisi voinut rakastaa häntä niin kovasti jos hän ei olisi sen arvoinen? Eikö hän rakastanut minua vioistani ja puutteistani huolimatta?

En lakkaa koskaan rakastamasta. Jos lakkaisin, se tarkoittaisi sitä etten enää haluaisi muistaa, arvostaa, tuntea. Olen alkanut pelkäämään. Pelkään että en uskalla enää luottaa keneenkään, en uskalla enää avata itseäni kenellekään. En uskalla ottaa kenenkään kädestä kiinni ja antaa toivon viedä. Pelkään että rikon taas kaiken.

Nyt olen tyhjä. En ole vieläkään itkenyt itseäni kuiviin. En ole vieläkään antanut itselleni anteeksi. Käsittelen tunteitani yksi kerrallaan. Kaipaus kerrallaan. Pettymys kerrallaan. Isku kerrallaan.

Minä tiedän että minä olen vahva. Jonain päivänä. Ehjä en tule olemaan koskaan.

Tyhjä

Minä olen tyhjä. Minulla ei ole mitään annettavaa. Olen kuluttanut itseni loppuun antamalla, tuntemalla, kaipaamalla, haluamalla, hallitsemalla, toivomalla. Käytän viimeiset rippeet itsestäni siihen että lakkaan tekemästä tuota kaikkea. Annan tunteiden tulla ja mennä, en halua tarttua niihin enää kiinni, en nyt, en vielä. Yritän lopettaa antamisen tulvan, sen joka kuluttaa minut pois. Tahdon lakata kaipaamasta niin paljon että se sattuu, että se vie minulta voimat. Haluan asioiden olevan taas hyvin, en halua minkään olevan rikki, mutta minä en voi mitään korjata, en voi edes valita mikä korjaantuu, vain aika voi sen tehdä. Tahdon hallita edes jotain, mutta en voi tarttua mihinkään, minulla ei ole siihen mahdollisuutta, ei kykyä, en hallitse edes itseäni. Toivosta sydämeni pitää itsepintaisesti kiinni, mutta minun pitää unohtaa se. Haluan olla vapaa, antaa kaiken tulla ja mennä omaan tahtiinsa, tapahtua. Haluan pystyä siihen.

Elän hetki kerrallaan, ajatus kerrallaan, teko kerrallaan. En näe tulevaa. En näe edes huomista. Ehkä minun ei edes tarvitse. Ei nyt.

Olen turha tälle maailmankaikkeudelle, ympärilläni olevalle maailmalle. Olen turha niin kauan kuin minulla ei ole tarkoitusta, ei merkitystä, ei vaikutusta. Voisin nukkua ikuisuuden. Unohtaa kaiken, unohtua itse. Olla olematta. Koska en ole mitään jos olen tyhjä. Odotan että olen taas jotain.

Tuli ja vesi

Ero. Pieni sana, suuri elämänmuutos. Taas. Luin uudestaan kirjoituksiani muutaman vuoden takaa, kuinka silloin menin rikki ja kuinka pikkuhiljaa selvisin siitä. Nyt, kun olen taas samassa tilanteessa, saan niistä voimaa: olen selvinnyt tästä ennenkin. Samoin kuin minulle läheisiltä ihmisiltä, jotka jaksavat kuunnella, antavat näkökulmia ja vertaistukea. Sanovat ja kirjoittavat niitä asioita jotka minun pitää kuulla ja lukea. Olen heille kiitollinen.

Halusin niin paljon uskoa että olin vihdoin löytänyt sen toisen puoliskoni, vastaparini. Uskoin ja toivoin niin koko pienen sieluni ja sydämeni kyllyydestä. Rakastuin kaikkeen hänessä, kaikkeen siihen mitä hän on. Rakastuin siihen miten hän katsoi minua, miten hän minut näki. Ja humaltavina ja huumaavina hetkinä en nähnyt kuin hänet, ja tahdoin olla hänelle kaikki. En halunnut koskaan menettää häntä. Kaikki oli hyvää, täydellistä kun olimme yhdessä. Kuin kaikki olisi tarkoitettu, kuin se olisi kohtalo. Kunnes se lakkasi olemasta.

Pienet asiat eivät enää olleet tarpeeksi. Ehkä kaipasimme kumpikin sitä mitä olimme luulleet löytäneemme, sen ihmisen joka täydentää, tekee onnelliseksi. Kulutin itseäni antamalla, ottamalla, vastaamalla, rakastamalla. Kunnes siihen asti huomiotta jätetty itsesuojeluvaisto tulee paikalle ja sulkee minut oman muurinsa taakse. Tuon muurin takana kaipasin rauhaa ja tasapainoa, ilman kohinaa, ilman odotuksia. Yritin ymmärtää ja etsin ratkaisua. Mietin miksi emme riitä, miksi rakkaus ei riitä.

Nyt olen antanut itseni olla ajatusteni ja tunteideni kanssa. Olen antanut niiden valua päälleni ja hukuttaa minut, kulkea minusta läpi. Yritän edelleen uskoa että kaikella on tarkoitus.

Puolet elämästäni olen ollut osa jotain toista, minulla on aina ollut elämässäni joku joka vaikuttaa, muovaa. Välillä kun katson peiliin, en ole varma tunnenko häntä joka katsoo takaisin. Niinä lyhyinä hetkinä, kun olen ollut yksin, olen nähnyt pilkahduksia itsessäni jostain, mikä tuntuu omalta, vain minulta. Muutoin olen kuin vesi joka muuttaa muotoaan, täyttää, peilaa.

Yritän edelleen ymmärtää miksi olen nyt tässä. Enkä keksi muita syitä kuin rakkaus. Tahto tulla rakastetuksi. Tahto olla jollekin tärkeä, ainutlaatuinen. Halu antaa sitä rakkautta mitä kukaan muu ei voi antaa. Halu olla lähde onneen.

Mutta rakkaus ei ole tuhovoima.

Rakkaus on voima.